Linnoissa ruhtinaiden

Itävallassa on viime päivinä hämmästelty kummallista rikosta, joka sitten ei ilmeisesti ollutkaan rikos. Tarinalla on Unkariin ulottuvat säikeensä, ja siksi siitä on kirjoitettu myös Unkarin viestimissä.

Kaikki alkoi täältä, Itävallan Burgenlandin osavaltion pääkaupungista Eisenstadtista (unk. Kismarton), missä seisoo kuvan rakennus, Esterházy-suvun linna, tai siis yksi niistä. Linna on nykyään museona, ja komea museo onkin. Kävimme puolison kanssa siellä viime vuonna katsomassa Haydn-näyttelyä – Joseph Haydn työskenteli merkittävän osan elämästään kulttuuriharrasteisten Esterházy-ruhtinaiden hovisäveltäjänä – ja samalla toistakin näyttelyä, joka kertoi ruhtinas Paul (Pál) V. Esterházyn (1901–1989) ja hänen puolisonsa Melindan, omaa sukua Ottrubay, romanttisen ja liikuttavan tarinan.

Esterházyn aatelissuvun historia alkaa 1500-luvulta (vaikka, kuten toisessa Esterházyjen linnassa, Forchtensteinissa (unk. Fraknó) näimme, suvulle toki välillä kehiteltiin fiktiivisiä ylhäisiä esi-isiä Aatamista alkaen). Suvulla on useampia haaroja; yhteen kreivilliseen haaraan kuului esimerkiksi unkarilainen merkittävä nykykirjailija, pari vuotta sitten edesmennyt Péter Esterházy. Varsinaisesti maineeseen ja mahtiin suvun ns. forchtensteinilaisen haaran nosti 1600-luvulla ruhtinas Paul I, joka ei vain harrastanut kulttuuria ja säveltänyt musiikkia vaan oli mukana karkottamassa turkkilaisia Wienin porteilta ja ohjailemassa turkkilaisvallasta vapautuvan Unkarin ylhäisöä Habsburgien helmoihin. Keisarihovin suosion ja suotuisien naimakauppojen ansiosta Esterházyille karttui melkoiset tilukset ja linnat täyteen taideaarteita. (Forchtensteinissa on esillä etenkin niitä vanhempia, historiallisia kuriositeetteja sun muuta tavaraa, jota välillä pidettiin liian vanhanaikaisena Eisenstadtin linnaan.)

Habsburg-monarkian romahdettua uusi Itävallan ja Unkarin välinen raja jakoi Esterházyjen vanhat tilukset kahtia. Itävallan puolella aatelisarvot lakkautettiin, ja entisistä ruhtinaista tuli virallisesti tavallisia, joskin vauraita kansalaisia. Ruhtinas Paul V. oleskeli ilmeisesti paljon Unkarin puolella, ja siellä hän tuli tuntemaan Melinda Ottrubayn, joka oli Budapestin oopperan baletin primaballerina, herraskaisen mutta aatelittoman budapestilaisperheen tytär. Kollegat ja ihailijat kuulemma kutsuivat häntä ”Neiti Propelliksi”, koska hänet tunnettiin erityisesti vauhdikkaasti pyörivistä pirueteistaan. Eisenstadtin museossa oli näytteillä ruusukimppu, jonka ruhtinas Paul oli esiintymisen jälkeen lähettänyt Melindalle. Kimpun nauhoissa luki suomeksi: Minä rakastan sinua. (Niinpä, Horthyn Unkarissa harrastettiin heimotyötä, ja sukulaisuus suomalaisten kanssa oli positiivinen ja jännä juttu. Tämä tuppaa nykyään unohtumaan niiltä lukuisilta unkarilaisilta, jotka tosissaan uskovat, että suomalais-ugrilaisuus oli kommunistien keksintöä.)

Sodan jälkeen Pál ja Melinda Esterházy vihittiin kaikessa hiljaisuudessa, ja he viettivät Budapestissa varsin yksinkertaista elämää. Unkariin jääneet linnat ja tilukset sosialisoitiin, Itävallan puolella rajaa taas Burgenlandin maakunta oli Neuvostoliiton miehitysaluetta. Vuonna 1948 ruhtinas Pál vangittiin yhdessä kardinaali Mindszentyn ja muutamien muiden kanssa, joita syytettiin erinäisistä valtionvastaisista teoista, ja vain nipin napin hän vältti kuolemantuomion. Vuonna 1956 hän pääsi vapaaksi ja pakeni yhdessä Melindansa kanssa suoraa päätä Sveitsiin. 1960-luvulta lähtien pariskunta hallinnoi ja järjesteli Itävallan-puoleisia tiluksiaan. Tämä omaisuus jäi ruhtinas Pálin kuollessa Melindalle. Omia perillisiä avioliitosta ei ollut syntynyt, joten ruhtinaan arvon ja suvun päämiehen aseman peri Pálin veljenpoika Anton (Antal).

Melinda Esterházy, jonka Eisenstadtin linnan näyttely esitteli aktiivisena ihmis- ja luonnonystävänä, siirsi ennen kuolemaansa mieheltään perimänsä omaisuuden useiden säätiöiden haltuun, jotka ylläpitävät kiinteistöjä ja harjoittavat monenlaista yleishyödyllistä toimintaa, ja yritti hyvittää perinnöttä jääneitä sukulaisia lahjoituksilla, ilmeisesti turhaan. Erityisesti Esterházyja harmitti se, että Melinda oli nimittänyt säätiöiden johtoon, mahtavaa omaisuutta hallinnoimaan, veljenpoikansa Stefan (István) Ottrubayn, kokeneen unkarilaisen pankkimiehen. Tästä syntyi ilmiriita, jonka päätteeksi ruhtinatar Melinda lakkautti säätiöitä muodollisesti hallinneen sukuneuvoston ja peruutti ruhtinas Antonin elinkoron. Ja ilmeisesti komeissa kulisseissa kytee edelleen, ruhtinatar Melindan poismenon jälkeenkin, jonkinlainen konflikti.

Muutamia päiviä sitten nimittäin tapahtui jotakin merkillistä. 88-vuotias Magdalena Theresia Ottrubay, omaa sukua von Arentschild, Stefan Ottrubayn äiti eli ruhtinatar Melinda -vainajan käly, oli hoitajansa kanssa köpöttelemässä Eisenstadtin Esterházystraßella, kun naisten viereen pysähtyi musta limusiini. Autosta nousi kaksi miestä ja nainen, he työnsivät hoitajan syrjään, istuttivat vanhan rouvan autoon ja kiidättivät paikalta renkaat ulvoen. Itävallan poliisi pani toimeen suuretsinnät, joiden yhteydessä väittämän mukaan pysäytettiin erityisesti Unkarin kilvillä ajelevia autoja. Unkarilaisessa mediakuplassani uumoiltiin myös yhteyksiä kärhämään, joka Esterházyilla on meneillään Unkarin valtion kanssa: 1900-luvun alussa Forchtensteinin linnasta vietiin Unkariin arvokas taide-esinekokoelma, koruja, tekstiilejä, juhla-astioita sun muuta, nämä arvoesineet Unkarin valtio sodan jälkeen sosialisoi mutta myös restauroi ja pelasti (ne olivat jääneet Esterházyjen Budapestin-palatsin romahtaneeseen kellariin ja kärsineet pahasti), vuonna 2006–2008 ne olivat näytteillä Budapestissa, mutta sen jälkeen niiden olinpaikasta ei ole ollut varmaa tietoa…

No, joka tapauksessa uutinen vanhan rouvan ryöstöstä oli tuskin levinnyt mediaan, kun jo ilmoitettiin, että ”ryöstetty” oli löytynyt. Hän oli tyttärensä luona Tirolin Kitzbühelissä, ja oli lähtenyt sinne omasta vapaasta tahdostaan. Ilmeisesti vanhan rouvan asuinpaikasta oli perheen kesken ollut kiistaa, joka oli vaatinut näin dramaattista ratkaisua. Poliisi ilmoittaa vielä selvittelevänsä asiaa, perhe pyytää julkisuudelta rauhaa yksityisasioilleen. Tavallinen uutistenlukija jää ihmettelemään, miksi ”uhrin” poika ei ollut tiennyt koko jutusta mitään, miten merkillisiä tempauksia voidaan hoidella hienosti ja diskreetisti viranomaistenkin vain kunnioittavasti nyökytellessä, ja millainen historiallinen hohde Sentroopan ylhäisöä edelleenkin ympäröi, vaikka aatelisarvoja ja läänityksiä ei virallisesti enää ole olemassakaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: