Vuosi vaihtuu, muuttuuko mikään?

Joulunvietto on hetkeksi hiljentänyt Unkarin mielenosoitukset, mutta kansainvälisessä julkisuudessa maan poliittisen tilanteen ruotiminen jatkuu. New York Times julkaisi joulupäivänä artikkelin otsikolla “Päältä katsoen Unkari on demokratia, mutta mitä on pinnan alla?” Kirjoittaja Patrick Kingsley analysoi varsin asiantuntevasti viimeaikaisia tapahtumia: Keski-Euroopan yliopistoa ei karkotettu maasta väkisin vaan kaikessa hiljaisuudessa sääntöjä muuttamalla, maassa toimii laillisuutta valvova perustuslakituomioistuin mutta itse asiassa tuomarit ja syyttäjäviranomainen ovat pääministeri Orbánin taskussa, vaalit ovat vapaat mutta vaalijärjestelmä räätälöity suosimaan hallituspuoluetta, media on periaatteessa vapaa mutta käytännössä yksityiset viestintäkanavat on taloudellisella painostuksella vaiennettu tai siirretty hallitusta lähellä olevien oligarkkien omistukseen, julkisen palvelun yleisradioyhtiö taas on muutettu kyselemättömän lojaaliksi puoluepropagandatuutiksi. Kuten Weronika Grzebalska ja Andrea Pető jo pari vuotta sitten kirjoittivat, ”kääpävaltio” loisii demokratian rakenteissa.

Tässä ei Unkarin tapahtumia seuranneelle ole sinänsä mitään uutta. (Nämä asiat on puettu sanoiksi jo monesti, tunteellisesti mutta vakuuttavasti esimerkiksi tässä suomentamassani blogikirjoituksessa.) Uutta on korkeintaan ehkä se avoimuus, jolla Kingsleyn haastattelemat asiantuntijat vertaavat Orbánin järjestelmää fasismiin. Keski-Euroopan yliopiston rehtori Michael Ignatieff toteaa, että 21. vuosisadan demokratian kulisseissa ja rakenteissa toimiva Unkari harjoittaa pohjimmiltaan samanlaista keskitettyä kontrollia kuin 1900-luvun diktatuurit (ja antikommunistisesta retoriikastaan huolimatta uusintaa tiettyjä reaalisosialististen valtioiden piirteitä).

Yalen yliopiston professori Jason Stanley, joka kirjassaan How Fascism Works on tutkinut fasismin ilmenemismuotoja nykyisten poliittisten johtajien toiminnassa, taas muistuttaa, että jos lojaalius omaa etnistä ryhmää kohtaan tai oman ryhmän tarunomainen menneisyys asetetaan tärkeämmäksi kuin totuus tai kunnioitus toista mieltä olevia ihmisiä kohtaan, silloin kyseessä on fasistinen ideologia ja fasistinen poliittinen taktiikka. Erityisen painokkaasti Stanley puhuu totuudesta ja informaatiosta:

Demokratia ei ole vain äänestysjärjestelmä. Se on kulttuuri, joka kunnioittaa totuutta. Jos hallitus estää yleisöä saamasta käsiinsä oikeaa informaatiota, käyttäen propagandajärjestelmää, joka valehtelee kaikille maan asukkaille, silloin kaikki tulevat koko ajan äänestämään suurta johtajaa. Tämä taas ei ole demokratiaa.

New York Timesin kirjoitukseen oli Unkarin hallituksen tietenkin pakko reagoida. Hallituksen tiedottaja Zoltán Kovács, sujuvaa englantia puhuva ja itse Keski-Euroopan yliopistosta valmistunut älykönoloinen kaljupää, julistaa Magyar Idők -lehden palstoilla:

Kahdeksan viime vuoden aikana jo tutuksi tulleeseen tapaan New York Times toitottaa taas säälittäviä typeryyksiä Unkarista ja sen pääministeristä.

(Hetkinen, mitenkäs tuo elmúlt nyolc év, kahdeksan viime vuotta, kuulostaakin niin tutulta? Sitä kuultiin Orbánin valtaannousun jälkeiset ensimmäiset vuodet taukoamatta: mikä sitten olikin pielessä, syynä olivat elmúlt nyolc év eli edelliset kaksi sosialistihallitusten valtakautta, joiden virheiden korjaamisessa menisi aikaa. No nyt on Orbán ollut itse vallassa kahdeksan vuotta, ja edellisten hallitusten tilalle on ollut vähitellen pakko löytää uusia syntipukkeja.)

Tämän yksityiskohtaisemmin ei artikkelissa vaivauduta oikomaan NYT:n mahdollisia erehdyksiä; Kovácsin kivahduksen jälkeen Magyar Idők vain niukan asiallisesti referoi Kingsleyn artikkelin olennaisimmat väitteet. Mutta eipä tässä enempää kaivatakaan, sillä lopun voi delegoida räväkämmille ja kansanomaisemmille viestimille. Hallitusta lähellä olevan keltajournalismisivusto 888.hu:n mukaan ”Zoltán Kovács teki yhdellä lauseella selvää New York Timesin uusimmista fasismisyytöksistä”, ja sitä paitsi koko tämä fasismivihjailu on vain merkkinä siitä, että tätä ”vasemmistoliberaalien” Unkarin-vastaista hyökkäystä merentakaisesta päämajastaan käsin orkestroiva György Soros alkaa käydä epätoivoiseksi, kun tapahtumat Unkarissa eivät suju hänen käsikirjoituksensa mukaan…

Samaan aikaan Unkarissa on siis vietetty joulua, lähimmäisenrakkauden, lasten ja perheiden juhlaa. Oma uutissyötteeni on ollut täynnä kertomuksia esimerkiksi joulunvietosta ja maastamuutosta (halpalentoyhtiöt kuljettavat isoäitejä salamimakkaralla, Túró Rudi -rahkapatukoilla tai bejgli-joululeivonnaisilla täytettyine laukkuineen Berliinin, Lontoon, Amsterdamin ja Dublinin kentille lastenlasten luo) tai jokajouluisesta Hare Krishna -yhteisön ruoanjakelutempauksesta, johon tänäkin vuonna jonotti Budapestin Blaha Lujza térillä satoja ellei tuhansia ihmisiä aamuvarhaisesta alkaen. Tai siitä, että kolmen viime vuoden aikana on Unkarissa kymmenentuhatta perhettä häädetty asunnoistaan maksamattomien vuokrien tai velkojen takia (syynä usein devizahitel, valuuttaluottoloukku); osa häädetyistä joutuu kadulle, jolloin lasten edessä on huostaanotto, vanhempien pahimmassa tapauksessa vankila (asunnottomuushan on kriminalisoitu). Alkuvuodesta parlamentti äänesti kumoon oppositiopuolueiden lainmuutosehdotuksen, jonka mukaan sellaisia lapsiperheitä, joilla ei ole tiedossa korvaavaa asuntoa, ei saisi häätää kodistaan, toisin sanoen hajottaa. Vuosi 2018 sivumennen sanoen oli julistettu perheiden vuodeksi; teemasivulla perhe- ja nuorisoasiain valtiosihteeri Katalin Novák julistaa silmää räpäyttämättä, että kahdestakymmenestä viime vuodesta Unkarissa on kahdentoista vuoden ajan ollut perhevihamielinen mutta kahdeksan vuoden ajan perhemyönteinen hallitus…

Kaiken tämän keskellä lähestyy loppuaan hiljakseen toteutettu prestiisiprojekti: pääministeri Orbán hallituksineen muuttaa työtilansa Budan linnakortteliin, Tonavan rannalla kohoavalle mäelle, Unescon maailmanperintönä suojeltuun rakennuskompleksiin, johon kuuluu eri aikoina keskiajalta 1800-luvulle saakka rakennettuja palatseja, kirkkoja, hallinto- ja asuinrakennuksia. Entisen karmeliittaluostarin rakennukseen on lisätty erikoisluvalla kattoparveke, ja neljännen adventtisunnuntain tervehdyksenään pääministeri postasi Facebookiin jo tämän parvekkeen kaiteelta otetun tunnelmallisen maisemakuvan, jossa taustalla häämöttävät Tonava ja parlamenttitalo.

4advent.jpg

Nyt toteutuu Viktor Orbánin pitkäaikainen unelma. Jo edellisellä Orbánin valtakaudella vuosituhannen taitteessa suunniteltiin pääministerin kanslian muuttoa linnakorttelin ns. Sándor-palatsiin, mutta vuoden 2002 vaalitappion jälkeen uusi pääministeri Medgyessy ei halunnut muuttaa, joten Sándor-palatsista tuli presidentin residenssi. Uuden valtaannousunsa jälkeen Orbán on käynnistänyt uljaan ”kehitysprojektin”. Pääministerin kanslian lisäksi linnakorttelin rakennuksiin muuttaa muitakin valtion laitoksia, mm. sisäministeriö ja valtionvarainministeriö. Oman siivunsa saanevat myös sopivia suhteita omaavat yrittäjät. Syyskuussa oppositioviestimet kertoivat, että entiseen Budan kaupungintaloon, jonka oli ostanut Unkarin valtionpankille kuuluva Pallas Athene Domus Animae -säätiö, ei tulekaan (vain?) alkuperäisen ilmoituksen mukaista ”opetus- ja tutkimuskeskusta” (johon sisältyisi englanninkielistä tohtorikoulutusta, kirjastoja ja tutkijanhuoneita) vaan (myös?) ravintola ja kahvila, läheisten talojen asukkaiden protesteista huolimatta.

Koko Budan linnan rakennuskompleksin uudistaminen korkeimman valtionhallinnon käyttöön nielee huikeita summia valtion ja veronmaksajien rahaa: parin vuoden takaisen Átlátszó-blogin mukaan viralliset arviot liikkuivat 200 miljardissa forintissa (noin 620 miljoonaa euroa), mutta todellinen loppusumma lienee vähintään viisinkertainen. Rahoista melkoinen osa ohjautunee kleptokraattien taskuihin, ja väkisinkin tämä megasijoitus valtion edustustiloihin kontrastoituu ikävästi niiden kuvien kanssa, joita oppositioviestimissä on viime vuodet nähty leipäjonoista, asunnottomista, häädetyistä perheistä tai vaikkapa niistä monesti tässäkin blogissa esillä olleista rapistuvista sairaaloista.

(Äskettäin muuten amerikkalainen Hollywood-näyttelijä Ruby Rose joutui Budapestissa uutta toimintaleffaa kuvattaessa käymään sairaalassa, kun silikoninen korvatulppa oli kuvausten tuiskeessa uponnut niin syvälle, että sen poistamiseen tarvittiin ammattiapua. Sairaalan – joka verkossa liikkuvien väitteiden mukaan ei ole kunnoltaan läheskään pahimpia – hygieniaolot ja varustelu järkyttivät Rosen perinpohjaisesti: vessa oli kuulemma ollut kuin kauhufilmin lavasteista (vaikka siellä ei edes, toisin kuin taannoin erään budapestilaisen sairaalan yleisö-wc:ssä, lojunut muutaman päivän ajaksi sinne unohtunutta vainajaa) ja saanut Rosen rukoilemaan, että tetanusrokotus olisi vielä voimassa. Sairaalasta päästyään Rose ryhtyi selvittelemään asioita ja toimimaan: yhdessä unkarilaisen aktivistin kanssa hän tiedusteli sairaaloista, mitä eniten tarvittaisiin, ja lahjoitti kasoittain vuodevaatteita sekä kärrykaupalla leluja Heim Pál -lastensairaalan potilaille.)

Niin, demagogiaa tai ei, oppositioviestimet ovat viime vuosina halukkaasti tuoneet julkisuuteen niitä tiedonmurusia, joita pääministerin linnaprojektista on ollut saatavilla. Kun joulun kunniaksi tiedotusvälineetkin lopulta päästettiin katselemaan pääministerin kanslian uusia tiloja, hallitusta lähellä olevat lehdet ja sivustot korostivat sisustuksen ”vaatimattomuutta” ja ”puritaanisuutta”, kriittinen Átlátszó-blogi taas muistuttaa, että ei vain rakennuksen korjaaminen ja sisustaminen niellyt huikeita summia: kanslian lattioilla olevat arvokkaat itämaiset matot, jotka on ”lainattu” Käsityötaiteen museosta, eivät suinkaan ole ilmaisia vaan niidenkin hankintaan ja kunnossapitoon on käytetty julkisia varoja. Uutiset pääministerin uudesta linnasta saivat Katalin Jánosin, vuoden 1956 kapinahallituksen pääministerin Imre Nagyn lapsenlapsen puuskahtamaan Facebookissa, että hänen isoisänsä – jota nykyinen hallitus haukkuu pahimmaksi kommunistiksi – maksoi vuokransa ja osti asuntonsa sisustuksen omalla palkallaan, eikä hänen omaisuuteensa – joka kuolemantuomion yhteydessä takavarikoitiin – kuulunut huviloita, huvipursia, isoja tiluksia tai ulkomaisia pankkitilejä. (Mielenkiintoinen sattuma: pitkään vetkuteltu Imre Nagyn muistomerkin purkaminen Budapestin Marttyyrien aukiolta on juuri nyt pantu toimeen.)

Alussa mainitun New York Timesin artikkelin lopussa annetaan ymmärtää, että asiat saattaisivat olla muuttumassa. Orbánin hallinto, nähdessään, että EU ei edelleenkään ratkaisevasti puutu sen toimintaan, on muuttunut yhä röyhkeämmäksi ja kenties lopulta ylittänyt tietyn vedenjakajan. Näin väittää sitoutumaton kansanedustaja Ákos Hadházy, jonka mielestä  taannoinen oppositiopoliitikkojen poistaminen yleisradiotalosta väkivalloin merkitsee jonkinlaista vedenjakajaa: disinformaation diktatuurista on siirrytty suoranaiseen väkivaltaan. Näin Unkarin mediaa sivusta seuratessa on myös näkevinään, että vallanpitäjien tietynlainen häikäilemättömyys kasvaa koko ajan: ahneutta ei peitellä eikä kainostella, kansalle tarjotaan aina vain kiihkeämpää, mustavalkoisempaa kuvaa hyvästä, oikeita arvoja ja onnellisia unkarilaisperheitä suosivasta hallituksesta ja sen häijyistä vastavoimista, jotka silkkaa pahuuttaan haluavat tuhota tämän kaiken.

Kolozsvári Szalonna -blogisti kysyykin: muuttaako Orbán Budan linnaan vai pakeneeko hän sinne kansan tyytymättömyyttä? Itse asiassa Publicus-tutkimuslaitoksen toimittaman mielipidetutkimuksen mukaan niiden osuus, jotka ovat tyytyväisiä Unkarin viimeaikaisiin kehityksiin, on kuukaudessa pudonnut 41 %:sta 30 %:iin, ja kokonaista 64% on nyt tyytymättömiä nykyiseen asiaintilaan. Paljonpuhuva on kuitenkin puolueiden joulukuinen kannatusmittaus:

2018_12_ppef-768x579.png

”Jos ensi sunnuntaina olisi vaalit, mitä puoluetta äänestäisitte?” Nykyinen ”kahden kolmasosan kannatuksellaan” mahtaileva hallituskoalitio saisi äänistä 23 %, sosialistien ja Párbeszéd-puolueen liittouma sekä äärioikeistolainen Jobbik 9% kumpikin, hännänhuippuina keikkuvat vihreän LMP:n, sosialisteista lohjenneen DK:n sekä uuden Momentum-liikkeen lisäksi vitsipuolue Kétfarkú Kutya (Kaksihäntäinen koira). Huomattavinta on, että taas kerran suurin osuus äänestäjistä, melko tarkkaan puolet, ei osaa tai halua nimetä yhtään puoluetta, jota voisi äänestää. Niin kauan kuin tämä tilanne ei muutu, mikään tyytymättömyys ei tule syrjäyttämään Orbánin hallitusta vallasta – ellei sitten koko maa suistu kapinaan ja kaaokseen.

Perin pessimistisesti kirjoittaa tilanteesta myös saksankielinen Pester Lloyd: joulukuun mielenosoitukset saattoivat herättää lännessä toiveita, että unkarilaiset olisivat lopultakin vapautuneet henkisestä holhouksenalaisuudestaan, mutta nämä toiveet ovat turhia. Protestiliikkeet eivät edusta eivätkä tavoita kansan syviä rivejä, joiden hallitsemiseen Pester Lloydin mukaan riittää, kuten vuodesta 2010 lähtien on riittänyt, Orbánin rahvaanomainen vävypoika-mafioso-charmi sekä Suur-Unkarin lipun heiluttaminen.

Ihan vielä nämä mielenosoitukset eivät kuitenkaan ole sammahtamassa. Mérce-uutisportaalin mukaan uudenvuodenaatosta lähtien on suunnitteilla useita eri mielenosoituksia, sekä Budapestissa että Unkarin muissa kaupungeissa, jopa ulkomaillakin. Erityisen runsaasti väkeä odotetaan Budapestiin 5. tammikuuta: useiden järjestäjäyhteisöjen ylläpitämällä FB-tapahtumasivulla on tässä vaiheessa yli viisituhatta ilmoittautunutta osallistujaa ja 23 000 kiinnostunutta. Ei tässä voi kuin jäädä odottamaan ja toivomaan parasta.

Mainokset

3 Responses to Vuosi vaihtuu, muuttuuko mikään?

  1. Mika sanoo:

    Orjalain aktivoimana oppositio järjesti monenlaisa tempauksia. Mieleen jäi nämä mielenilmaukset median tasapuolisuuden puolesta. Jos kaikki tuo toiminta kerrottaisiin kymmenellä niin muutaman vuoden kuluttua sillä voisi olla merkitystä. Jotenkin en ymmärrä oppositiotoiminnan strategiaa ja mekaniikkaa. Miten vihaiset yhteiskiljujaiset parlamentissa, mediafirmojen edessä tai netissä tulevat kaatamaan nykyjohdon jos Orban joukkoinen ovat onnistuneet tähän asti halveksivalla naurulla kuittaamaan opposition kitinät. Ilman 444-maailman ulkopuolista skandaalia.

    • Minun on koko ajan ollut vaikea ymmärtää, miten minkäänlaista poliittista muutosta kuvitellaan saatavan aikaan ”epäpoliittisilla” mielenosoituksilla. Siihen nähden pieneltä toivonkipinältä tuntuu, että viimeaikainen liikehdintä on sentään vihdoinkin tapahtunut jonkinlaisten poliittisten puolueiden jonkinlaisella myötävaikutuksella.

  2. Tomi sanoo:

    Todella mielenkiintoinen blogi, kiitos siitä ja hyvästä taustojen kertomisesta.
    Tunnen joitakin unkarilaisia, osa asunut pitkään suomessa. Vaikka ovat keski-ikäisiä ja suhteellisen koulutettuja heillä tuntuu itselläänkin olevan vaikea valinta. Jos ei Orban niin kuka sitten? Nykyinen oppositio oli aika riitelevän oloinen keskenään jo silloin kun Orban pääsi valtaan eikä yhdistävää johtajaa tunnu löytyvän. Näetkö mistään suunnasta mahdollisuutta tulevan ”kuninkaantekijää” joka pystyisi nostamaan politiikassa tai liike-elämässä sotkeentumatonta yksilöä tai ryhmää vastustamaan Orbania?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: