Mitä onkaan kielisukulaisuus?

Kieliö – sekalaista aattelehdintaa kielestä ja kielistä

Edesmennyt Lennart Meri, silloin kun ei vielä ollut valtiomies ja uudelleen itsenäistyneen Viron elävä kansallis- ja kulttuurisymboli vaan vain Neuvostoliiton suomalais-ugrilaisia vähemmistökansoja harrastava kulttuurin moniottelija, kohtasi Siperiassa jukagiireja, arvoituksellista ja hyvin uhanalaista kieltä puhuvan alkuperäiskansan edustajia. Jukagiirin kielellä ei ole varmasti todistettuja sukulaisia, vaikka aina välillä ihan vakavasti otettavatkin tutkijat ovat yrittäneet nähdä sen jonkinlaisena suomalais-ugrilaisten kielten pikkuserkkuna. Tähän sukulaisuusajatukseen oli ihastunut myös Meri. Erityisesti häntä innosti, että ’äiti’ on jukagiiriksi jotain sentapaista kuin eme, mikä kovasti muistuttaa viron ’äiti’-sanaa ema. Kirjassaan, en nyt muista, missä niistä, hän kirjoittaa jotain tämäntapaista, muistista siteeratakseni: ”Tuhansien vuosien kuilun yli ojentuu käsi ja ojentaa kämmenellään lämpivän, sykkivän sanan: äiti.”

Näinhän me haluaisimme kielisukulaisuuden ymmärtää: se on kuin ajatus tai muisto omasta äidistä, lämmin tunteenomainen yhteys johonkin sellaiseen, joka on tehnyt meistä sen, mitä me olemme, osa kaikkein ominta itseämme. Varmaan useimpien maallikkojen – siis sellaisten ihmisten, jotka eivät ole opiskelleet historiallisen kielitieteen…

View original post 1 133 more words

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: