Totuuden sotatorvet

En oikein kykene kirjoittamaan ns. Stop Soros -lakipaketin hyväksymisestä Unkarissa, ja onneksi se on ylittänyt uutiskynnyksen varmaan kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, joten valveutunut lukijakuntani varmaan jo olennaisimmat tietääkin. Rasismilla ja muukalaisvihalla ratsastava rajatkiinni-populismi on syössyt Unkaria taas melkoisen pykälän syvemmälle kohti pohjamutia.

Samaan aikaan toisaalla: Unkarin hallitus ei vain kyynisesti polje pakolaisten ihmisoikeuksia (tehottoman opposition epäsuoralla avustuksella, äärioikeisto-opposition Jobbikia lukuun ottamatta, joka iloisesti ja suoraan äänesti lakiehdotuksen puolesta). Se on myös avannut kulttuuritaistelun, joka tuo monille mieleen stalinismin ajat. Ensinnäkin tuo jo viime blogissani käsitelty Unkarin Tiedeakatemian rahoitusmallin muuttaminen, jonka toimeenpanijana häärää myös ”Orbánin pitbulliksi” kutsuttu László Palkovics, innovaatio- ja teknologiaministeri, joka on jo pitkään tunnettu vastahakoisuudestaan korkeampaa oppineisuutta ja ”hyödytöntä” tutkimusta kohtaan. Edellisen hallituksen opetusasioista vastaavana valtiosihteerinä Palkovics antoi kasvot politiikalle, joka pyrki kohti ”työperustaista yhteiskuntaa” lisäämällä sinikaulusväen kouluttamista ja sulkemalla hyödyttömiin akateemisiin opintoihin johtavia polkuja.

Qubit-sivuston artikkelissa Zsolt Bodnár tiivistää Akatemia-jutun tähänastiset tapahtumat otsikolla ”Unkarin tiede-elämän vaikuttajien ja Unkarin hallituksen välille on syttynyt sota”. Ensinnäkin: viikko sitten hvg.hu-sivusto toi ensimmäisenä julkisuuteen tiedon siitä, että Unkarin tiedeakatemian rahoituksesta osa siirretään innovaatio- ja teknologiaministeriön haltuun. Ministeriön verkkosivuille ilmestyi parin tunnin päästä selitys, jonka mukaan tehokas varainkäyttö edellyttää tällaista koordinaatiomuutosta. Samana iltana Akatemian jäseniä ja tutkijoita edustava Stádium 28 -ryhmä julisti Facebookissa tämän päätöksen olevan CEU-jutun jälkeen uusi hyökkäys tieteen autonomiaa vastaan.

Seuraavana päivänä Akatemian yleiskokous antoi yksimielisen julkilausuman, jossa hallitusta vaadittiin peruuttamaan suunnitellun lainmuutoksen esittäminen ja valitettiin, että Akatemialta oli pyydetty lausuntoa lainmuutosesityksestä ”epätodellisen lyhyen ajan” kuluessa. Kohta myös Abcúg-blogi toi julkisuuteen ministeriöltä Akatemialle tulleen sähköpostiviestin: se oli lähetetty klo 10:36 ja vastausta pyydettiin klo 11:30 mennessä, siis vajaan tunnin sisällä. Ministeri Palkovics vakuutteli, että Akatemian rahoitus ja vapaus eivät ole uhattuina, mutta Akatemian esimies, matemaatikko László Lovász, kieltäytyi uskomasta.

Samaan aikaan Figyelő-lehti, jonka nykyään omistaa Viktor Orbánin neuvonantaja ja hovihistorioitsija Mária Schmidt, julkaisi merkillisen artikkelin, jonka sisältö käy ilmi jo otsikosta: ”Maahanmuutto, homoseksuaalien oikeudet ja gendertiede – näiden parissa eniten puuhaavat Unkarin tiedeakatemian työntekijät”. Artikkelin nimetön kirjoittaja oli tutkinut Akatemian virallisesta julkaisurekisteristä, mitä aiheita talossa tutkitaan, ja toteaa:

Veronmaksajien rahoilla ylläpidetyissä työpajoissa oli työntekijöitä, jotka eivät ole vuosikausiin julkaisseet akateemisissa puitteissa, mutta sekin kävi selväksi, että gender-teema sekä homoseksuaalisuuden tutkimus ovat huomiotaherättävän suosittuja.

Maahanmuutosta ja homoistahan meillä ei tykätä, ei myöskään ”genderistä”, joka itäeurooppalaisen oikeistopopulismin kielessä tarkoittaa perinteisten perhearvojen ja sukupuoliroolien kieltämistä, Pride-kulkueessa niittibikineissä kiemurtelevia transuja sekä naisten kannustamista luopumaan perheenäidin korkeimmasta kutsumuksesta. Artikkeli esittelee näiden hyödyttömien huuhaateemojen kimpussa askartelevia tutkijoita pitkän joukon nimien ja kuvien kera, semmoisten otsikkojen alla kuin ”Liberaalin yhteiskuntatieteen kannattajat” sekä ”Ideologian ohjaamaa tutkimusta”. Esimerkiksi näin:

albert.PNG

Vanhemman tutkijan Fruzsina Albertin aluetta ovat sukupuoli ja syrjäytyminen. Hänen tutkielmansa vuodelta 2015 on otsikoitu ”Miten avioliitto voi olla onnistunut?”, vuonna 2016 taas häneltä ilmestyi arvoituksellista otsikkoa kantava julkaisu ”Interpersonaaliset suhteet Unkarissa”. Vuonna 2018 hän on kirjannut julkaisseensa tutkielman otsikolla ”Postkommunistisen luokkarakenteen kartoitusta: uuden moniulotteisen Unkarin luokkatutkimuksen tuloksia”.

Siis näin. Joitakin sukupuoli-, feminismi-, tasa-arvo- ja luokkajuttuja siellä tutkitaan. (”Luokka”! Kuulostaa kommarien jutuilta!) Kaiken lisäksi jotkut näistä tutkijoista eivät julkaisurekisterin mukaan ole vuosikausiin julkaisseet mitään. Kirjoitus päättyy hurskaaseen toteamukseen:

Tieteellisten suoritusten mittaaminen ei ole helppo tehtävä. Mutta jos Tiedeakatemiassa työskentelevä tutkija ei vuosikausiin julkaise laisinkaan tai useammassa vuodessa vain 1–2 artikkelia, sitä voi kaikin puolin nimittää ongelmalliseksi. On toki myös vastaesimerkkejä, tutkijoita, joilta ilmestyy vuodessa jopa 8–10 tieteellistä tutkielmaa. Mutta vaikea on kiistää sitäkin, että MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskuksessa syntyneiden töiden päälinjassa on ideologinen lataus, sitä luonnehtii väkevän liberaalinen tarkastelutapa.

Tikun nenään nostettujen ”ideologiaohjattujen” tutkijoiden työpaikka, MTA:n Yhteiskuntatieteiden tutkimuskeskus puolestaan reagoi julkaisemalla ajantasaisen listan tutkijoidensa tuoreimmista julkaisuista vakuuttaen, että heistä ollaan ylpeitä ja heitä tuetaan. 444.hu-sivusto haastatteli muutamia listatuista tutkijoista. Vähemmistösosiologi Endre Sík summasi tapahtuneen näin: kyseessä on poliittinen noitavaino, joku on hakenut Tiedeakatemian julkaisuista sopivia teemoja ja otsikoita, ja sitten vain copypaste suihkimaan. Lista on säälittävä ja surullinen juttu, sanoo Sík, mutta valitettavasti se pitää ottaa vakavasti, sillä se saattaa enteillä oikeita ikävyyksiä.

Toinen esimerkki samantapaisesta lehtiartikkelimeiningistä: hallituksen äänitorvena tunnettu Magyar Idők -lehti julkaisi kesäkuun alussa artikkelin, jonka kirjoittajaksi oli nimetty Zsófia N. Horváth -niminen henkilö. Nimi on niin tavallinen, että Google-haulla ei äkkiä löydy mitään yksiselitteistä tietoa tästä henkilöstä, joka 444.hu:n mukaan on ”tieskuka”; artikkelin lopussa kerrotaan Horváthin olevan közíró. (Termi oli minulle tuntematon. Sanakirjamääritelmän mukaan se tarkoittaa erityisen korkeatasoisesti julkisia ja poliittisia asioita käsittelevää journalistia. Pienellä haulla löytyi myös oikeistolaisesta Mandiner-blogista muutaman vuoden takaa nimimerkin Dr. Kottász kirjoitus, jossa mukavitsikkäästi maristaan, että ainoa oikea közíró näköjään on vasemmistoälymystöä edustava, itsetyytyväisyyteensä pakahtuva mutta elämässään epäonnistunut ammattivalittaja…)

No, tämä tasokas journalisti purkaa järkytystään Budapestin oopperan (Erkel-teatterin) Billy Elliot -produktion johdosta. Elokuvanakin tunnettu tarina siis kertoo englantilaisen kaivosmiehen pojasta, jolla on duunaritaustaansa nähden outo intohimo tanssia balettia. Ja tämmöistä sitten näytetään yleisölle, jossa journalisti Horváthin järkytykseksi oli paljon lapsia:

Jos poika kerran tahtoo tanssia balettia, hän ei voi olla muuta kuin homo. Tämän tiedämme siitäkin, että juttuun lisätty joukko kohtauksia Joutsenlammesta, jonka sivistyneempi yleisö tietää käsittelevän tätä problematiikkaa, varmaan siksi, että Pjotr Tšaikovski oli myös homo. Se, joka ei tätä kaikkea tiedä, saattoi nähdä, miten pikkupojan kanssa tanssahtelee miestanssija, kaksikin, naistanssijan sijasta. On myös kohtaus, jossa poika ystävänsä kanssa sovittelee naisten vaatteita, heidän takanaan syttyvät sateenkaarenväriset neonvalot, ja ystävä vieläpä lohduttaa, että ei tarvitse pelätä kiinni jäämistä, hänen isänsäkin aina tekee näin hänen äitinsä vaatteiden kanssa. (…) Päähenkilön äitivainajakin näyttäytyy useaan kertaan toistaen: ”uskalla olla oma itsesi”, siis tietenkin homo. (…) Pahin ongelma on juuri siinä, että kaikki tämä vaikuttaa lasten alitajuntaan, juuri siinä iässä, kun heidän suuntautumistaan vielä voi ohjata. (…) On huomionarvoista, että liberaalipropaganda tyrkyttää poikkeavuutta ja on tehnyt siitä suoranaisen muodin, kasvattaen näin katsojalukuja. Tietääkseni hallituksemme yrittää monin keinoin ja runsain rahallisin tuin edistää tämän vastakohtaa, perheonnea, ja siksi onkin käsittämätöntä ja sietämätöntä, että johtava valtiollinen laitos vastustaa tätä aietta ja tekee onnettomiksi montakin nuorta, jotka muuten eivät ehkä olisi lähteneet kehittymään tähän suuntaan.

Eikä tässä kaikki.  Oopperan johtaja Szilveszter Ókovács ilmestyi hädissään hallitusta lähellä oleviin viestimiin antamaan virallisia meriselityksiä: produktioon ei tekijänoikeussyistä voi tehdä enempää muutoksia, ja sitä paitsi he ovat jo häivyttäneet Billyn ehkä-homon kaverin tarinasta niin taustalle kuin vain mahdollista, Billy itse taas ei missään nimessä ole homo, ei myöskään Ókovács itse, jonka henkilökohtaista vakaumusta tai makua tai mielipidettä tämä tuotanto ei missään nimessä edusta… Mutta journalistimestarin kirjoitus hallituksen äänitorvessa ei ole mitä hyvänsä yleisönosastomarinaa, vaan sillä on oltava seurauksia. Nyt Ókovács on ilmoittanut, että ”negatiivisen lehdistökampanjan takia” lipunmyynti on romahtanut, ja siksi Billy Elliotin jäljellä olevat 15 esitystä poistetaan ohjelmasta.

Hallituskriittisessä mediassa keskustellaan nyt siitä, onko Billy Elliotin liput oikeasti myyty lähes loppuun (kuten välillä väitettiin) vai ei. Joka tapauksessa tämä koko prosessi, samoin kuin Figyelőn julkaisema luokkavihollisten lista, on tuonut kammottavalla tavalla mieleen reaalisosialismin ajat. Näinhän se silloin tehtiin: kansan karttuisasta kynästä ilmestyy lehdistöön kirjoituksia, joissa päivitellään, miten kauan puolueemme ja hallituksemme kärsivällisyys oikein kestää, miten kauan kansanvihollisten annetaan riehua, johan tämän proletaarin terveellä oikeustajulla ymmärtää, että nyt pitäisi viranomaisten puuttua tähän meininkiin.

Hvg.hu-sivustolla Péter Hamvay kiteyttää:

Politiikkaa ei tietenkään kiinnosta se, mitä oopperassa tai museoissa tapahtuu. Eivät poliitikot varmaan kuvittele, niin kuin Kádárin ajan rajoittuneet puoluesihteerit, että näyttämön pitäisi toimittaa kansanvalistajan tehtävää. Selkeämpinä hetkinään he tietävät, että ei ole olemassa semmoista ”oikeistolaista kulttuuria”, jolla kaikki teatterit saisi täyteen. Aivan niin kuin sosialismin aikaankin jouduttiin nopeasti luopumaan toivottomista ”kolhoosioopperoista”.

Kysymys on kerta kaikkiaan siitä, että nykyisen poliittisen kurssin kannalta on elintärkeää ylläpitää jatkuvaa sotatilaa. Siksi pitää taistella maahanmuuttajia, György Sorosia, EU:ta, CEU:ta, nyt myös asunnottomia tai ”isänmaanpetturi”-tuomareita vastaan. Tämä kuuluu kulttuuritaisteluun. Siksi hallitus käy käsiksi Tiedeakatemian tutkimuslaitoksiin, oopperaan, museoihin, silloinkin, kun niiden johto on osaksi omaa väkeä. Taistelu sisäistä vihollista vastaan ei sekään ole uusi ilmiö.

On helppo synnyttää äänestäjissä se kuva, että pääkaupungin älymystö se siellä valtion rahoilla pelailee kieroja, itsekkäitä ja perverssejä pelejään, joten on korkea aika valtion puuttua asiaan. Useimmat näistä äänestäjistähän, ilman omaa syytään, elävät kaukana tuosta [pääkaupungin kulttuurilaitosten] maailmasta, eikä hallituskaan tee mitään tämän asiaintilan muuttamiseksi.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: