(Yli)kansallisuuspolitiikan outoja kukkia

Kuten tiedämme, Unkari menetti ensimmäisen maailmansodan jälkeen Trianonin rauhansopimuksessa 1920 valtavan osan (noin kaksi kolmasosaa) alueestaan uusille naapurivaltioille, ja niiden mukana melkoinen osa (noin kolmasosa) etnisistä unkarilaisista muuttui vähemmistöiksi uusissa kotimaissaan ja sai eri aikoina kokea erinäisiä sortotoimia. Siitä pitäen rajantakaisten unkarilaisvähemmistöjen asema on ollut sekä Unkarissa että sen naapurimaissa nationalistisen revanssipolitiikan ja kaunankasvatuksen ehtymätön käyttövoima.

Kun ei nykyään oikein voi kuvitella, että EU- ja NATO-jäsenmaa Unkari kävisi naapuri-liittolaistensa kimppuun hankkiakseen historiallisen Unkarin muinaiset alueet takaisin, niin ylirajaista virtuaalikansakuntaa rakennetaan lukuisin symbolisin elein. Orbánin hallitus tukee rajantakaisia unkarilaisvähemmistöjä monin tavoin, vaikka joskus herääkin kysymys, onko tarkoitus enemmänkin kiillottaa omaa kilpeä tai tukea nimenomaisesti omia aatetovereita pikemmin kuin koko kansanryhmää. Yksi tällainen tapaus oli oppositioviestimissä esillä pari viikkoa sitten. Kävi ilmi, että Unkarin veronmaksajien rahoilla perustetaan Transilvaniaan uusia unkarinkielisiä lastentarhoja. Hieno juttu periaatteessa – mutta itse asiassa Transilvanian monilla unkarilaisalueilla toimii ennestään jo varsin kelvollinen unkarinkielinen päivähoitojärjestelmä, ja uudet emämaan rahoittamat lastentarhat käytännössä kilpailisivat olemassa olevien kanssa ja saattaisivat joillakin paikkakunnilla johtaa siihen, että entinen unkarinkielinen lastentarha suljetaan. Oudointa on, että Unkarin hallitus ei välitä teettää tutkimusta tukiaisten vaikutuksista ennen kuin rahat heitetään menemään.

Tästä lastentarhakysymyksestä muuten uutisoi ensimmäisenä HírTV, entinen oikeistolainen hallitusta lähellä oleva yksityinen tv-kanava, joka – samoin kuin sanomalehti Magyar Nemzet – on ns. Gecigaten eli mediaoligarkki Lajos Simicskan ja hänen vanhan ystävänsä Viktor Orbánin välirikon jälkeen muuttunut yhdeksi keskeiseksi oppositioviestimeksi. Samoin HírTV:n ja Magyar Nemzetin uutisiin perustuu se tarina, josta nyt piti kirjoittamani ja joka sekin liittyy ylirajaisen Unkarin kansakunnan – világnemzet, ’maailmankansakunta’, on tästä toisinaan käytetty termi – rakentamiseen, tai näiden rakennustoimien outoihin sivutuotteisiin.

Rajantakaiset unkarilaiset saavat nykyään Unkarin kansalaisuuden hyvin helpolla. Vuonna 2010 säädetty uusi laki myöntää Unkarin passin kaikille rajantakaisten vähemmistöjen jäsenille, jotka todistettavasti tai todennäköisesti ovat entisen Unkarin kuningaskunnan kansalaisten jälkeläisiä. Unkarin kieltä pitää osata ja uskollisuudenvala vannoa. Näin kaksoiskansalaisuuden saaneet rajantakaiset unkarilaiset saavat myös äänestää kirjeitse vaaleissa ja ovat siten (kuten täälläkin jo kirjoitettiin) edullisemmassa asemassa kuin viime vuosina Unkarista ulkomaille lähteneet lukuisat kansalaiset.

Jo pitkään on tiedetty, että uutta kansalaisuuslakia käytetään väärin. Esimerkiksi Serbiassa Unkarin passien myynnistä on tullut oikea bisnes: suhteilla tai rahalla EU-passi järjestyy ilman kielitaitoa tai syntyperätodistuksia. Samoin Ukrainan rajalla, jonka takana (Transkarpatiassa, Kárpátalja) elää pitkästi toistasataatuhatta unkarilaista, tämä kansalaisuuslaki yhdessä Neuvostoliiton ajoilta peräisin olevan, viidenkymmenen vuoden takaisen sopimuksen kanssa on tuottanut merkillisen ilmiön. Siitä kertoivat eilen Magyar Nemzet -lehti sekä Hír TV:n Célpont-ajankohtaisohjelma; näiden pohjalta aiheesta kirjoittaa myös uusi riippumaton uutisportaali Mérce.

Toimittajat ovat vierailleet köyhässä ja yleensä enemmänkin sosiaalisten ongelmien ansiosta uutisiin nousevassa Itä-Unkarissa, aivan rajan pinnassa Kispalád-nimisellä paikkakunnalla. Taajamassa on kolme katua – Pääkatu, Uusikatu ja Uudempikatu – ja asukkaita muutama sata, paikallisten kertoman mukaan ”nelisensataa”. Virallisesti kuitenkin Kispaládin väestö on uuden kansallisuuslain säätämisen jälkeen kasvanut huimaa vauhtia: vuonna 2010 asukkaita oli 536, nyt Kispaládissa on kirjoilla 1347.

Uusia asukkaita ei kuitenkaan paikkakunnalla juuri näy. Moni heistä ei väittämän mukaan edes puhu unkaria, ei ole koskaan asunut eikä työskennellyt Unkarissa eikä maksanut fillériäkään veroja Unkariin. He ovat vain käyneet rekisteröitymässä asukkaiksi eli lunastamassa ”asuinpaikkakortin” (lakcímkártya), mahdollisesti myös äänestämässä, mikä Unkarin kansalaisuuden hankkineelle on hyvin yksinkertaista. Niinpä toimittajien haastatteleman József Sankón 100-neliöisessä talossa on kirjoilla 93 ukrainalaista, joita ei koskaan ole talossa nähty. (Sankó oli suostunut tähän järjestelyyn, koska pormestari oli luvannut hänelle tästä hyvästä valtuustopaikan. Sitä ei kuitenkaan tullut, koska ilmeisesti uusia asukkaita ei ohjattu äänestämään asianmukaisesti.)

Kun asuinpaikka Unkarissa on hankittu, voidaan puolestaan soveltaa Unkarin ja Neuvostoliiton välillä alun perin 1963 solmittua sopimusta. Sen mukaan (entisen) Neuvostoliiton kansalaiset ovat oikeutettuja Unkarin sosiaali- ja eläketurvaan, jos vain virallisesti muuttavat Unkariin ja luopuvat rajan takana maksetusta eläkkeestään. Koska Ukrainan eläkkeet ovat olemattoman niukat – Magyar Nemzetin mukaan keskimäärin noin 25 000 forinttia eli noin 80 euroa kuussa! – tämä on helppo tehdä, kun vastineeksi saa unkarilaisen eläkkeen. Unkarin puolella keskimääräinen eläke on noin 75 000 forinttia kuussa eli kolminkertainen Ukrainan keskitasoon nähden; Itä-Unkarissa eläkkeet tosin ovat yleensä alemmalla tasolla, mutta ukrainalaisista virtuaalimaahanmuuttajista monet saavat jopa toistasadantuhannen forintin kuukausieläkettä, mihin ilmeisesti päästään myös antamalla paikkaansapitämättömiä tietoja aiemmasta työhistoriasta. Voitto käytännössä moninkertaistuu, kun rahoja ei kuluteta Unkarissa vaan kotona Ukrainan puolella, missä hintataso on alhaisempi. Eläkebisnes siis kuppaa Unkarin valtion kassaa (ja raivostuttaa paikallisia, usein työttöminä tai niukalla eläkkeellä kituuttavia asukkaita) mutta ei tuo juuri mitään hyötyä Itä-Unkarin köyhien kylien elinkeinoelämälle.

Näin epäonninen byrokratia (tai suomeksi: huono hallinto?), propagandamyllyn pyöritykseen ja ääntenkalasteluun tähtäävä kansalaisuuspolitiikka sekä hallintoon syöpynyt korruptio luovat yhdessä järjestelmän, josta Unkarin puolella hyötyy pieni joukko päättäjiä – ilmeisesti ne paikallistason kihot, joille Unkarin kansalaisuuden saaneet uudet virtuaaliasukkaat antavat äänensä. Kenties paikalliskihojen taskuun myös siirtyy jokin osuus eläkebisneksen voitoista; Magyar Nemzetin mukaan useampien itäisen rajaseudun tuppukylien pormestarien luona on viime aikoina käynyt viranomaisia ihmettelemässä, miten voi olla mahdollista, että jopa 70 ukrainalaista päivässä saa heidän toimistoistaan Unkarin kansalaisuuden. Rajan takana puolestaan – kertoo Magyar Nemzetin siteeraama takakarpatianunkarilainen blogisti – Berehoven/Beregszászin kaupungissa taannoin ukrainalaisten uusnatsien ”kansallismieliseen” mielenilmaukseen unkarilaisia vastaan osallistui myös sellaisia ukrainalaisia, joiden omat vanhemmat nostavat eläkettä Unkarista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: