Suomi mainittu!

Hipheijaa, taas kirjoitetaan Suomesta Unkarissa. Suomalaisen koulun menestystarinaa on vuosikaudet kehuttu ja mainostettu Unkarin lehdistössä ja Pasi Sahlbergin vuonna 2011 unkariksi ilmestynyttä kirjaa esitelty ja ylistetty jopa vallanpitäjäpuolue Fidesziin kuuluvan entisen opetusministeri Zoltán Pokornin kirjoittamassa esipuheessa. Mutta nyt joku hallitusta lähellä oleva taho on ilmeisesti saanut tarpeekseen siitä, että Suomen systeemin kautta voitaisiin epäsuorasti arvostella Unkarin koululaitosta.

444.hu-sivusto kiinnitti eilen huomiota siihen, että kaikissa ykkösoligarkki Lőrinc Mészárosin omistaman Mediaworks-yhtiön julkaisemissa paikallislehdissä – jotka kattavat lähes koko Unkarin – ilmestyi tämmöinen lyhyt kirjoitus Suomen koulumaailmasta. Näin kirjoittaa Árpád Szakács ”Suomen mallista”:

Jos joku kirjoittaa netin hakukoneeseen “Suomen opetusjärjestelmän mallin kritiikki”, sieltä ilmestyy unkariksi vain Suomen koululaitoksen suurenmoisuudesta kertovia uutisia. Ei kritiikkiä, kukapa uskaltaisi tuomita koulujärjestelmän, jota esimerkiksi Tamás Vekerdy [kuuluisa unkarilainen lapsipsykologi] on mainostanut?

Niinpä saamme tietää, että siellä lapset ovat kaikkein onnellisimpia, suoriutuvat hyvin tehtävistään, ja opettajan elämä on silkkaa autuutta. Suomen mallin esittelemisestä ja julistamisesta on tullut taikasana, joka täyttää Internetin maailman ja somesivustot, kirjaimellisesti koko elämämme. Kaikki kaipaavat sinne, kaikki tahtoisivat opiskella ja opettaa siellä.

Jos taas etsimme kriittisiä analyyseja englannin- ja saksankieliseltä alueelta, silloin löydämme koko joukon artikkeleja, tutkielmia ja kirjoja tästä aiheesta. Nämä osoittavat, että
Suomen kouluihmeen vaikutus ei ole pelkästään positiivinen.

Koulut kyllä pääsevät parempiin tuloksiin vähemmän lahjakkaiden tapauksessa, mutta ne julistavat ja toteuttavat vain keskinkertaisuutta ja estävät hyviä oppilaita kehittymästä. Suomen esimerkki osoittaa, että kahta ei voi saada yhtaikaa: koulua, jossa on kivaa, ja kaikkein parhaita tuloksia.
Samaan aikaan tästä koulujärjestelmästä tulevan sukupolven parissa murhalukemat ovat huipussaan, itsemurhien määrä on huomattava ja alkoholismi on vakava ongelma.
Kuitenkin väitetään, että suomalaiset lapset ovat kovin onnellisia, ja tämän ilonsa ilmaisemiseksi he sytyttävät kirkkoja ja katedraaleja palamaan, toisinaan provosoivat verisiä katutappeluja, ja joissakin kouluissa he panevat vanhempiensa aseilla toimeen joukkomurhia luokkatoveriensa parissa.

 

Ohhoh, huh-huh.

Sinänsä olen kovin huolestunut siitä, mitä Suomen koulujärjestelmän nykyinen poliittinen ohjaus on saamassa aikaan, sen lisäksi, että ylistettyä PISA-menestysjärjestelmää on jo iät ja ajat useampienkin päättäjäpolvien toimesta säästetty rikki. Nuorten syrjäytyminen on oikea ongelma, ja kaksikin kouluammuntatapausta on ehdottomasti liikaa. Tyrvään kirkon, Ylivieskan kirkon ja Porvoon tuomiokirkon polttamista on kuitenkin aika vaikea panna pelkästään koululaitoksen syyksi.

Mitä henkirikoksiin tulee, Suomessa tappojen ja murhien määrä on kansainvälisessä vertailussa suurehko, koska sitä nostavat tyypilliset moniongelmaisten alkoholisoituneiden keski-ikäisten miesten ryyppyporukkatappelut: otetaan kuppia yhdessä ja jostain tulee riitaa, ja aamulla ilmenee, että joku on päässyt hengestään. Nuoret taas tekevät henkirikoksia suhteessa vähän. Itsemurhatilastoissa taas Suomi on valitettavan korkealla eurooppalaisessa vertailussa, mutta vielä korkeammalla on Unkari (sama koskee alkoholin kulutusta) – ja Suomessa itsemurhat ovat viime vuosina jatkuvasti vähenneet kuten myös nuorten alkoholinkäyttö.

Jää jäljelle tuo perinteinen argumentti: tasa-arvoa ja heikompien tukemista korostava “no child left behind” -ideologia johtaa tasapäistämiseen, lahjakkaat turhautuvat eivätkä pääse kunnolla kehittämään kykyjään. Voin hyvin kuvitella, että tällaistakin tekstiä löytyy englannin- ja saksankielisestä mediasta yllin kyllin. Itävallassahan tämä Einheitsbrei (“yhtenäisyyspuuro”) -argumentti on ollut aivan keskeinen, kun on vastustettu sosialistien projektiksi leimattua yhtenäiskoulua kaikille. ”Lahjakkaimpien” (siis niiden parempien perheiden lasten, joiden vanhemmilla on taitoa ja intoa tukiopettaa lapsiaan kotona tai varaa palkata tukiopettaja) kuuluu Itävallassa neljän kansakouluvuoden jälkeen päästä säädynmukaiseen seuraan oppikouluun. Ja tämän puolesta käydään aivan samanlaista keskustelua kuin se, minkä vielä omasta lapsuudestani peruskoulun sisäänajoajoilta muistan ja mistä Ville Okkonen tänään väittelee Turun yliopistossa. (Siitä, mitä tekeillä oleva oikeisto-äärioikeistokoalitio haluaa Itävallan koulujärjestelmälle tehdä, en viitsi nyt edes ruveta kirjoittamaan.)

Oikeastihan kyse ei ole Suomesta vaan Unkarista. Siellä koulujärjestelmä, terveydenhuollon ohella, on yksi nykyhetken kipupisteitä. Unkarin koulujen tilanne – tehoton ja keskitetty hallinto mielivaltaisine ratkaisuineen, resurssipula, opetuksen sisältöihin yhä väkevämmin tunkeva 1930-luvun henkinen perusarvomeininki (viime aikoina on uutisoitu ensi vuonna opetusohjelmaan tulevasta ”isänmaallisuus- ja maanpuolustuskasvatuksesta”) – koskettaa kaikkia niitä, joiden perheeseen kuuluu koululaisia tai opettajia, ja myös esimerkiksi niitä nuoria perheitä, jotka harkitsevat lasten hankkimista. Viime vuonna juuri Unkarin koulujärjestelmän tilanne sai aikaan melkoisia hallituksenvastaisia mielenilmauksia – jotka sitten sammahtivat, niin kuin kaikille hallituksenvastaisille kansanliikkeille tuntuu viime vuosina käyneen.

Tätä kritiikkiä vastaan, ei Suomea, Szakácsin artikkeli viime kädessä suuntautuu. Eikä tässä artikkelissa hirvittävintä ole se, että ”Suomesta puhutaan pahaa”, osaksi täysin valheellisin perustein. Ennen kaikkea kammottaa tämän jutun sävy. Kirjoittaja ei vaivaudu mainitsemaan ainuttakaan lähdettä tai todistetta väitteilleen (ja miksi vaivautuisikaan, jos nämä lähteet ovat ulkomaiden vieraskielisissä lehdissä, joiden kieltä hänen kohdeyleisönsä ei osaa). Sitä vastoin murhista ja veriteoista hehkutetaan suunnilleen MV-lehden malliin (mihin ihmeeseen muuten unohtuivat monikulttuurisuus ja maahanmuuttajat?), ja tyylin kruunaa ironisen vitsikkääksi tarkoitettu kielikuva ”iloissaan” kirkkoja polttavista ja koulutovereitaan ampuvista suomalaisnuorista. Tällaiseen ”hyvään journalistiseen tapaan” (yritän nyt minäkin olla ironinen) nojaa se tiedotusimperiumi, joka käytännössä monopoliasemasta käsin muokkaa Unkarissa pääkaupungin ulkopuolisten syvien rivien mielenmaisemaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: