Agentteja oomme kaikki

Tänään tulee Unkarin parlamentin käsiteltäväksi pahamaineinen ns. agenttilakiehdotus eli laki ”ulkomailta tuettujen järjestöjen läpinäkyvyydestä”. Lakia on siis monesti jo verrattu Putinin Venäjän agenttilakiin, mutta samantapainen laki on myös Israelissa. Tiettävästi Israelissa lain valmistelussa tai ainakin kampanjoinnissa pääministeri Netanjahua on avustanut amerikkalainen kampanjaguru Arthur Finkelstein, sama mies, joka on toiminut myös Viktor Orbánin neuvonantajana. (Ja josta Unkarin oppositioviestimet taannoin kaivoivat esille sen yksityiselämän yksityiskohdan, että hän on aviossa miehen kanssa. Missä ei tietenkään ole mitään pahaa – on vain hupaisaa, että tämän Finkelsteinin avustuksella tehdään poliittisia kampanjoita, joiden kohdeyleisön kovaa ydintä ovat Unkarin homokammoiset ja juutalaisvihaiset piirit.)

444.hu-uutissivuston mukaan lain tarkoituksena on vain nöyryyttää: se velvoittaa kansalaisjärjestöt, jotka vuoden aikana ovat saaneet ulkomailta tukea vähintään 7,2 miljoonan forintin (23.000 €) verran, ilmoittautumaan viranomaisten tällaisista järjestöistä ylläpitämään listaan sekä merkitsemään kaikkiin julkaisuihinsa, että kyseessä on ”ulkomailta käsin tuettu järjestö”. Lain valmistelijat vetoavat läpinäkyvyyteen ja yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon julkisuuteen, mutta itse asiassa tämä virtuaalinen hihamerkkipakko ei tuo mitään uutta, sillä tähänkin mennessä kansalaisjärjestöt on lailla velvoitettu julkistamaan saamansa rahoituksen lähteet.

Periaatteessa kriteerinä on pelkästään ulkomailta saadun tuen määrä (summa on määritelty tämänhetkisten terrorismin ja rahanpesun vastaisten lakien pohjalta), eikä laki siis ota kantaa järjestöjen tarkoitusperiin tai rahoittajatahoihin – periaatteessa on yhdentekevää, onko kyseessä Saudi-Arabiasta käsin rahoitettu wahhabiittimuslimitoiminta, Romanian unkarilaisten kulttuurijärjestö tai jokin EU-tukea saava organisaatio. Lain tähtäimessä on kuitenkin, sikäli kuin Fidesz-puolueen varapuheenjohtajaa Szilárd Némethiä on uskominen, ilmeisesti ennen kaikkea kolme kansalaisjärjestöä: ihmisoikeusjärjestöt TASZ (Társaság a Szabadságjogokért) ja  ”Unkarin Helsinki-komitea” (Magyar Helsinki Bizottságsekä korruptionvastainen  Transparency International. 

444.hu-sivuston toimittaja Péter Magyari otti jo aiemmin yhteyttä hallituksen tiedottajiin kysyäkseen, mihin perustuvat äskettäin kansalaisille lähetetyn ns. kansallisen konsultaation (”Pysäytetään Brysseli!”) oudot kysymykset. Esimerkiksi: mikä voimassa oleva tai suunniteltu EU-määräys muka pakottaisi Unkarin poistamaan valtion mahtikäskyllä määräämät energianhintojen alennukset (rezsicsökkentés), perumaan suunnitellut veronalennukset tai asuttamaan maahan laittomia maahanmuuttajia? Magyari tiedusteli myös, mitkä kansainväliset järjestöt pyrkivät läpinäkymättömin keinoin vaikuttamaan Unkarin sisäisiin asioihin ja mitkä niistä ovat yllyttäneet Unkariin pyrkiviä maahanmuuttajia laittomiin tekoihin. Vastausta ei kuulunut, eikä tietenkään voinutkaan kuulua. Jos kansainväliset järjestöt olisivat todella syyllistyneet johonkin tällaiseen, ne olisi voitu Unkarin lain mukaan panna syytteeseen ja asiasta nostaa kova meteli jo kauan sitten.

Olen viime aikoina usein siteerannut 444.hu-sivustoa, josta on vähitellen tullut yksi keskeisiä Unkari-uutisten lähteitäni, eikä vain siksi, että sen ote on hauska ja räväkkä ja kommenttiketjuissa irrottelee vitsikäs ja kriittinen (joskin rääväsuinen ja pahimmillaan todella rasittavan äijäseksistinen) virtuaaliyhteisö. (Siis todellakin: kommenttiketjuja, joissa ei pelkästään tyhmyys tiivisty!) 444.hu:n perustivat muutama vuosi sitten Index.hu-portaalista lähteneet toimittajat, joita alkoi hermostuttaa Indexin ajautuminen valtakunnan oligarkkiverkoston hallintaan. (Kaikesta huolimatta Index on yhä melkoisen kriittinen ja lukukelpoinen, varsinaisiin hallituksen ohjailemiin medioihin verrattuna, joihin nykyään kuuluu myös entinen itsenäinen uutisportaali Origo.hu.) Eilen tätä historiaa muisteli sivuston artikkelissaan Péter Uj, kertoillen hallituksen yrityksistä leimata 444.hu Tiedättehänkeiden kätyriksi.

Nimittäin: Ennen vuoden 2014 vaaleja 444:n pojat hakivat ja saivat Open Society Institutelta (Soros!) avustusta mobiilisovelluksen kehittämiseen, jolla saattoi julkaista vaalikampanjasta otettuja kuvia ja tiedotuksia. Myöhemmin hallituksen mediat huomasivat (”vajaa vuosi sen jälkeen, kun itse olimme kirjoittaneet asiasta ja informoineet alan lehdistöä”, Uj piruilee), että 444.hu:n julkaisijayhtiöstä oli ostanut osuuden MDIF-niminen sijoitusrahasto, ”jonka takana on György Soros”. Itse asiassa MDIF:n tukijoista yksi on ”Sorosin” Open Society Institute, lisäksi sen rahoittajiin kuuluu useita länsieurooppalaisia valtiollisia kehitys- ja hyväntekeväisyyssäätiöitä esimerkiksi Hollannista, Sveitsistä ja Ruotsista, ja 444.hu valitsi MDIF:n rahoittajakumppanikseen nimenomaan siksi, että Index-kokemuksiensa jälkeen se halusi olla mahdollisimman riippumaton Unkarin hallituksista, edustaisivat ne mitä puoluetta hyvänsä. Hallituksen tukemat viestimet olivat myös kauhulla panneet merkille, että 444.hu:n julkaisijayhtiön johtokunnassa on ulkomaalaisten rahoittajien edustajina kaksi (!) ulkomaalaista. Viis siitä, että nämä ovat vähemmistönä ja että johtokunnalla ei ole oikeutta puuttua 444.hu:n sisältöihin – niistä vastaavat pelkästään toimittajat.

Toista oli vielä tammikuussa 1990, kun silloinen nuorten kapinallisten järjestelmänkaatajien Fidesz ja nuori Che Guevara -partainen Viktor Orbán vaativat puolueetonta joukkotiedotusta (nostalgiajulisteen julkaisi äskettäin Örülünk, Vincent? -blogi):

tuntessvelunk

”Mitä tarvitaan vapaisiin vaaleihin? Puolueeton sisäministeriö, puolueeton joukkotiedotus. Horváth lähti – ei riitä vielä! Pozsgay erosi – ei riitä vielä! Loppu sisäiselle turvallisuuspoliisille! Vaadimme puoluediktatuurista vapaata tv:tä! OSOITA MIELTÄ KANSSAMME sisäministeriön ja tv:n edessä…”

Jotenkin pelottaa, että Central European Universityn ja riippumattomien kansalaisjärjestöjen jälkeen seuraavaksi tulilinjalle joutuvat todellakin vapaat viestimet.

Tätä kirjoittaessani Keski-Eurooppaan on iskenyt takatalvi. Ikkunani takana kieppuu lumihiutaleita, ja 444.hu:n sääpalsta vinoili vielä äsken, että ”ulkomailta käsin tukea saava säärintama uhkaa Unkaria”. Mielenosoitussäät tulevat lähipäivinä olemaan aikaisempaa paljon kehnommat, ja kuitenkin viikonlopuksi olisi luvassa sekä CEU:n vastainen (!) mielenosoitus (”nyt riittää Soros Army!”) että vitsipuolue ”Kaksihäntäisen koiran” järjestämä parodinen ”rauhanmarssi hallituksen ja Venäjän puolesta, kaikkia muita vastaan” (viittaa hallituksen sponsoroiman ”kansalaisjärjestön” aiemmin järjestämiin mielenilmausmarsseihin). Näin Koirapuolueen tapahtumaa mainostetaan Facebookissa:

Olemme saaneet tarpeeksemme itsestämme ja kaltaisistamme ulkovaltojen agenteista, jotka monta kertaa päivässä kavallamme isänmaan.
Jo riittää keskikaupungin huumehuuruinen liberaalikommunistianarkistiroskaväki!
Jo riittää sorosin ulkomailta kuskaama valekansalaisjärjestöjen häiritsijäsakki, joka levittää kaikenlaisia tauteja eikä kunnioita kulttuuriamme!
Jo riittää kaikki ne, jotka eivät ole fideszläisiä!
Jo riittää se, että EU tuputtaa maallemme rahaa!
Jo riittää sananvapaus!
Jo riittää se, että vieläkin on oppositiomedioita!
Jo riittää se, että vieläkin pidetään vaaleja!
Jo riittää koko tämä demokratiaksi kutsuttu älyttömyys!
Siksi marssimme nyt kaduille itseämme vastaan ja näytämme itsellemme, missä paikkamme on. Ei varmasti ainakaan Unkarissa.
Kulkue lähtee Oktogon-aukiolta ja etenee viisisakaraisen kommunistitähden muodossa, millä ilmaisemme ihailuamme ainoaa oikeaa valtiota, Venäjää kohtaan.
Mielenosoittajia kuljetetaan paikalle kaikkialta ilmaislennoin!

 

Juupajuu. Tässä taannoin esittelin luovan uudelleenmuokkauksen kuuluisasta järjestelmänvaihdoksen aikaisesta vaalijulisteesta, jossa entisiä neuvostomiehittäjiä kuvaavan paksuniskaisen koppalakkimiehen kuvaan oli läiskäisty yksinkertainen ja tuonaikaisten unkarilaisten puisevalla pakkovenäjälläkin helposti ymmärrettävä teksti Товарищи, конец! (‘Toverit, loppu!’). Nyt Index-portaalin mainio piirtäjä Grafitember kääntää kaverin toisinpäin: Товарищи, начинается! Toverit, se alkaa!

nachinaetsja

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: