Kissan silmin

Aika kirjoittaa taas Unkarin tapahtumista. Ja siellähän tapahtuu kaikenlaista hupaisaa, etenkin vapaan kansalaistoiminnan rintamalla. Esimerkiksi Budan puolen tärkeässä liikennesolmukohdassa, jonka minun sukupolveni oppi tuntemaan Moskovan aukiona (Moszkva tér) mutta jolle nyt on palautettu sen vuosina 1929–1951 (kaksoismonarkian aikaisen valtionvarainministerin ja talousmiehen mukaan) kantama nimi Széll Kálmán tér. Kyseinen aukio metroasemineen ja pysäkkeineen pantiin täysremonttiin, johon kuului myös pääkaupunkilaisten kuuluisimpana kohtauspaikkana tunnettu kello. Sen tilalla on nyt postmodernin designpylvään päässä digitaalikello, joka ilmeisesti on maksanut mansikoita mutta jota ei millään saada toimimaan. Kekseliäät budapestilaiset ovat nyt jonkin aikaa harrastaneet eräänlaista oman käden oikeutta. Ensin joku sankari yön pimeydessä teippasi tolppaan useita IKEAn halpis-seinäkelloja, ja nyt 444.hu-sivusto kertoo uusimmista kansalaisaktivismikelloista.

orak

Tolpan yläpäässä mustana raitana näkyvä digitaalikello ei edelleenkään näytä aikaa, mutta alemmaksi on teipattu sekä perus-IKEA-versiota hieman kalliimpi sähköinen seinäkello että erityisen herttainen puinen lasten leikkikello. Jälkimmäinen pysyy ajassa, koska ohi kulkevat kansalaiset muistavat jatkuvasti siirtää sen viisareita asianmukaisesti.

Mutta ei minun siis tästä kansalaisaktivismista pitänyt tällä kertaa kirjoittaa. Eikä uudesta poliittisesta järjestöstä, Momentum-liikkeestä, josta toivotaan uuden, toimintakykyisen oppositiopuolueen alkua. Eikä sen (suositun vitsipuolueen ”Kaksihäntäisen koiran” tuella) järjestämästä NOlimpia-kampanjasta, joka saattaa hyvinkin päästä tavoitteeseensa eli kerätä riittävän määrän allekirjoituksia, että olympialaisten järjestämisestä Unkarissa voitaisiin järjestää kansanäänestys. Vuoden 2024 olympialaisten järjestämisoikeudesta kilpaileminen on Orbánin hallituksen prestiisiprojekti, hankkeen vastustajat taas korostavat, että niin kauan kuin julkinen sektori ja kansalaisten yleinen hyvinvointi ovat näin kehnossa jamassa (siitä huolimatta, että Unkarin verotus on EU:n korkeimpia), ei maalla ole varaa tällaiseen hankkeeseen, jonka kustannuksista suuri osa saattaa vuotaa vääriin taskuihin. Voi sen tylymminkin sanoa:

loptak

Jos metrolinja 4 tuli maksamaan 452 miljardia ja siitä varastettiin 167 miljardia, niin jos olympialaiset maksavat 2000 miljardia, paljonko siitä tullaan varastamaan?

Mutta ei minun siis tosiaankaan tästä pitänyt kirjoittaa. Vaan siitä, mikä maailmaa tai ainakin internettiä pyörittää. Olenhan kissaihminen ja yksi Erzsi for President -Facebook-sivun lähes neljästäkymmenestä tuhannesta seuraajasta. Tämä komea hopea-mustaraitainen Erzsi on koko nimeltään Erzsébet (tai slovakkilaisittain Alžbeta) Fenevadová. (Fenevad on juhlavan painokas nimitys ’villipedolle’, ja tšekkiläis-slovakkilainen naisennimien suffiksi ilmeisesti luo sopivan vieraannuttavan efektin. Ehkä muillekin tulevat siitä mieleen Slovakian varhemmat kielilait ja käytännöt, jotka vaativat myös unkarilaisvähemmistön naisia liimaamaan tämän päätteen sukunimensä perään.)

Erzsébet Fenevadová asuu Budapestissa ja tähtää maan, sittemmin miksei koko maailman hallitsijaksi. Näistä pyrkimyksistä, komeiden kuvien kera, kerrotaan hänen Facebook-sivullaan, jonka päivitykset päättyvät aina tervehdykseen Puszi, Erzsi! (Ja samaan tyyliin ”suukkoja, [Etunimi]!” pitää jokaisen kommentoijan lopettaa viestinsä, jollei halua tulla saman tien bannatuksi.) Nyt niiden pohjalta on syntynyt myös kirja, muistiin merkitsijänä Erzsin ”palvelija”, alkuaan englanninopettajaksi kouluttautunut mutta viime aikoina lähinnä toimittajana työskennellyt Gergely Homonnay (kuten tiedämme, kissalla ei ole ”isäntää” tai ”emäntää” vaan henkilökunta); tyylikäs mustavalkoinen piirroskuvitus on Laura Zsigan käsialaa. Kirja johti joulun alla Unkarin kirjamyyntitilastoja niin ettei uusimmasta Harry Potteristakaan ollut sille vastusta.

puszierzsi

Kirja ei ensi lukemisella sisällä mitään erityisen päräyttävää. Kerrostalohuoneistossa elelevän, purkkitonnikalaa himoitsevan ja enimmän aikaa joko kiipeilypuunsa lavalla tai viiden tähden Hotel Wardrobe Wellness Superiorin presidenttisviitissä (eli Gergelyn vaatekaapin hyllyllä lumivalkoisella pehmeällä pyyhkeellä) loikoilevan kaupunkikissan elämään on vaikea saada dramatiikkaa, joten vähistä tapahtumista – eläinlääkärissä käynneistä, kissojen ja joulukoristeiden jännitteisestä suhteesta, siitä harvinaisesta metsästyskokemuksesta, jonka huoneistoon eksynyt tiainen tarjosi – otetaan kaikki irti. Etenkin siitä tapauksesta, josta Erzsin some-hittiys sai alkunsa: karkumatkasta, joka sai ”palvelija” raukan liimailemaan sekä lähitienoon seinät että virtuaalisen verkkoympäristönsä täyteen kuvallisia etsintäkuulutuksia.

Erzsi pohdiskelee maailman menoa, päivittelee kaksijalkaisten typeryyttä ja piruilee ”palvelijansa” sinkkujuppielämäntyylille biletyksineen, krapula-aamuineen ja taajaan vaihtuvine suurine rakkauksineen, joiden juokseva numerointi on jo pitkällä neljännellä sadalla. Kirjassa ei rakastettujen sukupuolta mainita (unkarissa kuten suomessakin tämä sujuu helposti, ilman ihmeempiä konstailuja), mutta miehiä he ilmeisesti ovat. Yllä linkitetyssä Facebook-postauksessa Homonnay [hih hih] muistelee yliopistoaikojaan ja muuatta vähemmän sympaattista opettajaansa:

… sain tiedekunnan stipendin Amerikan-matkaa varten, joka liittyi yhteen queer-tutkimusprojektiin, jolloin hän oli julistanut laitoksen käytävällä, että hänestä ei ole hyvä idea, että joku hinttari lähtee Amerikkaan saati että hinttarista tulee opettaja…

 

Itse asiassa Erzsi saapui aikoinaan Gergelyn kotiin paljolti tämän silloisen elämänkumppanin ansiosta. Tai, kuten Erzsébet Fenevadová esiintyessään sateenkaariväen filmifestivaalin suojelijana ”julisti”: Minulla oli kaksi isää, silti minusta tuli prinsessa.

Ja tässä lopultakin se pieni särmänpoikanen, joka tekee varsin kesyistä ja pikkuhauskoista kissapakinoista hieman itseisarvoaan kiinnostavampia, muutakin kuin nokkelasanaisen freelance-kirjoittajan yrityksen tuotteistaa lemmikkinsä ja tienata sillä rahaa kuin Grumpy Catilla konsanaan. Erzsi-kissan ja hänen palvelijansa elämästä aukeaa ikkuna erilaiseen Unkariin kuin se, mistä lehdissä usein kerrotaan.

Se ei ole sitä ”toista Unkaria”, josta opposition viestimet mielellään kirjoittavat: köyhien ja kielitaidottomien ihmisten pientä ja karua maailmaa, jossa seurataan korkeintaan valtion tv- ja radiokanavia jos niitäkään, kiristetään vyötä ja ollaan kiitollisia valtiolle, kun se lupaa laskea kaasu- ja sähkölaskua ja pitää ilkeät ”migrantit” piikkilanka-aidan takana. Maailmaa, jossa sairaalaan joutuneelle omaiselle pitää kuskata paitsi ruokaa ja liinavaatteita myös käsikauppa-särkylääkkeet ja laastarit, sekä rahaa henkilökunnan lahjomiseen. Se ei myöskään ole sitä konservatiivista kiiltokuva-Unkaria, jota hallituksen verkkosivut ja hallitusta lähellä olevat tiedotusvälineet mainostavat: jossa uljaat, urheilulliset miehet ja kauniit mutta kotona viihtyvät naiset lippujen hulmutessa ja yleisen optimismin vallitessa tuottavat perinteisen onnellisiin ja valtion erityistä suojelusta nauttiviin heteroavioliittoihinsa yhä useampia puhdasrotuisia unkarilaisia lapsia, jotka sitten lähetetään kirkon ylläpitämään kouluun kristillis-isänmaallisia perusarvoja oppimaan.

Puszi, Erzsi! on terveellinen muistutus siitä, miten monia todellisuuksia samaan maahan mahtuu. Kirjan luettuaan voi kuvitella, miten Erzsi ja hänen palvelijansa ystävineen elävät etuoikeutettua keskiluokkaelämää pääkaupunkisivistyneistön kulttuurikuplassa, matkailevat maailmalla, kuluttavat korkeakulttuuria ja gojimarjasmoothieita, marssivat Pride-kulkueessa samansukupuolisen kultansa käsipuolessa ja menevät sen jälkeen hipsterikapakkaan nauttimaan pienpanimo-olutta. Tämmöinen elämä on Unkarissa edelleen mahdollista. Itse asiassa juuri sen saattaa nähdä esimerkiksi satunnainen turisti, joka sitten viattomasti hämmästelee, miksi näin mainiosta maasta, josta löytyy niin paljon kulttuuria ja kivanpitoa fiksujen ihmisten seurassa laadukkaiden viinien ääressä, pitää koko ajan maailmalla kirjoittaa niin ilkeitä.

Keskellä kriisiytyvää taloutta ja aina vain räyhäkämmän itsevaltaista populismia Erzsi-kissan palvelija ja hänen ystäväpiirinsä elelevät jonkinlaisessa turvalokerossa aivan niin kuin Erzsi ”presidenttisviitissään”. Puszi, Erzsi! -kirjassa pahaan ulkomaailmaan ja sen politiikkaan viitataan vain varovasti. Sen saamme tietää, että presidentiksi ja itsevaltaiseksi hallitsijaksi päästyään Erzsi oitis kieltäisi sokeat komondor-koirat. Lukija voi myös arvata, miksi Erzsin silmäpuoli, löytöeläinkodista pelastettu ilkeäluonteinen ”kollega” on saanut nimekseen Rogáncili (siitä on siis tehty ministeri Antal Rogánin sievän, työkseen seurapiiripalstoilla paistattelevan Cecilia-puolison kaima). Facebook-sivuillaan Erzsi ottaa kantaa hieman rohkeammin ja kehottaa esimerkiksi kaikkia fanejaan allekirjoittamaan olympialaisten vastaisen kansalaisaloitteen:

erzsi_nolimpia

Mutta enimmäkseen tämä pehmeätassuinen kissa pitää kyntensä piilossa. Näinköhän kissoista ja mukavuudenhaluisista kissaihmisistä löytyy momentumia yhteiskunnan mullistamiseen?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: