Mielensäpahoittajien politiikkaa

Unkarilaiseen uutisvirtaani tipahti niin mielenkiintoinen kirjoitus, että sitä on pakko tässä vähän selostaa ja tuumailla. Kettős Mérce -blogisivustolla kirjoittavat Dalma Feró, Orsolya Bajusz ja Ágnes Básthy loukkausten ja loukkaantuneisuuden politiikasta.

Viime vuonnahan Puolassa kaavailtu, konservatiivisten vallanpitäjien ajama ja katolisen kirkon (tai ainakin monien sen näkyvien edustajien) tukema aborttilain tiukentaminen nostatti laajoja protesteja. Tukimielenosoituksia nähtiin muissakin maissa: huhtikuussa Budapestissa ”Minun ruumiini, minun valintani” -ryhmä, jossa Kettős Mércen artikkelin kirjoittajat Feró, Bajusz ja Básthy ilmeisesti olivat keskeisessä roolissa, kutsui kansaa koolle Puolan lähetystön eteen mielenosoitukseen, jonka otsikkona oli ”Henkari ja sukkapuikko eivät ole kirurgisia instrumentteja”. Varsinaiseen mielenosoitukseen saatiin koolle ehkä korkeintaan satakunta henkeä, mutta jälkiseuraamukset olivat mielenkiintoiset ja opettavaiset.

Mielenosoitukseen liittyi performanssi, jossa katoliseksi piispaksi pukeutunut mies oli jakavinaan ”ehtoollisena” ns. katumuspillereitä (joiden käyttöä mielenosoittajien mielestä myös Unkarissa rajoitetaan liian tiukasti).

pappiperf

(Kuva ylempänä linkitetyltä Facebook-sivulta.)

Performanssin yhteydessä lukemassaan ”saarnassa” piispaksi pukeutunut Dénes Türei, siviiliammatiltaan biologi, ironisoi aborttikiellon kannattajien kantaa ylistäen ”puolalaisia veljiämme”, jotka uhraamalla naiset,

”kaikkein suojattomimmat, köyhimmät, sairaimmat, nuorimmat, perheenjäsentensä raiskaamat pikkutytöt, avuttomat sairaat, kohdussaan jumalallisen armon hedelmä (…) joko lisääntyvät ja täyttävät maan tai pääsevät nopeammin paratiisiin tämän lain kautta.”

 

Kuten arvata saattaa, tämä sakramentteja pilkkaava performanssi loukkasi monia kunnon katolilaisia – mutta tähän närkästykseen yhtyivät laajemminkin ne piirit, joille mielenosoituksen feministinen sanoma oli vastenmielinen tai käsittämätön. Poliisille tehtiin kaksi ilmoitusta uskonrauhan ja yleisen järjestyksen rikkomisesta, asialla ilmeisesti toisistaan riippumatta kristillisdemokraattisen puolueen nuorisojärjestön IKSZ:n puheenjohtaja Lőrinc Nacsa sekä hallituksen äänitorven, Magyar Idők -lehden toimittaja Áron Nagy. (Mielenkiintoista sinänsä, että poliisille valitettiin piispana esiintyneen Dénes Türein johdosta, ja Türei sai myös niskaansa jonkin verran varsin vastenmielistä nettikirjoittelua. Saarnatekstin olivat kuitenkin laatineet ja performanssin suunnitelleet mielenosoituksen järjestäjät eli feministikolmikko Feró, Bajusz ja Básthy.)

Järjestäjät puolestaan selittivät, että kyseessä oli poliittis-taiteellinen performanssi, jonka tarkoitus ei ollut pilkata uskonnollisia tunteita tai arvoja vaan nostaa ironian keinoin esiin todellisia yhteiskunnallisia konflikteja ja kohdistaa huomiota asiaan – lukemattomien naisten ihmisoikeudet, terveyden ja hengen vaarantavaan lakiuudistukseen ja laajemmin uskonnon varjolla harjoitettuun rakenteelliseen väkivaltaan – joka on paljon vakavampi ongelma kuin joidenkuiden henkilökohtaisen vakaumuksen loukkaaminen. Ajatus ehtoollisen sakramentin parodioimisesta tuli itse asiassa eräältä järjestäjien katoliselta feministikollegalta, itse he eivät uskonnottomina ihmisinä olisi sitä edes tulleet ajatelleeksi. Katolisen kirkon tikun nokkaan nostaminen oli kuitenkin aiheellista, koska Puolan aborttikieltolakia oli ajettu läpi katolisen kirkon tuella ja arvovallalla. Performanssipiispan käytös ei mielenosoittajien mielestä myöskään ollut äärimmäistä, solvaavaa eikä sopimatonta, ja ”piispan” parodiasaarnan teksti oli koottu abortinvastustajien verkkosivuilta ja julkaisuista poimituista sitaateista.

Poliisi ei nähnyt tapahtuneessa aihetta tutkinnan jatkamiseen. Samoin ainakin ensi yrityksellä kaatui muutamien loukkaantuneiden katolilaisten (joukossa yksi entinen perustuslakituomioistuimen tuomari) uskonrauhanrikkomuskanne. Kuten Index-uutisportaali joulun alla kertoi,  Budapestin raastuvanoikeus oli hylännyt kanteen, jonka mukaan performanssi loukkasi katoliseen uskonyhteisöön kuuluvien ihmisten ihmisarvoa ja oikeutta vapaaseen uskonnonharjoitukseen. Tuomarin mielestä tässä ei ollut kyse vain uskonnosta eikä erityisesti katolisen uskon rienaamisesta vaan yhteiskunnallis-poliittis-ideologisesta kiistakysymyksestä, johon liittyvää vapaata mielipiteenilmaisua on erityisesti suojeltava. Koska katolinen kirkko edustaa aborttikysymyksessä hyvin kärkevää kantaa, sen tai siihen identifioituvien henkilöiden on myös siedettävä kärkevää kritiikkiä tämän kysymyksen tiimoilta. Kantajat ovat kuitenkin uhanneet, että asia ei jää tähän vaan päätöksestä valitetaan korkeampiin oikeusasteisiin.

Itse asiassa, huomauttavat Feró, Bajusz ja Básthy Kettős Mérce -sivuston kirjoituksessaan, tässä valitusprosessissa olennaista eivät ole mahdolliset oikeudelliset seuraamukset, rangaistukset tai hyvitykset sinänsä. Kysymys on vaatimusten tuomisesta julki, siitä, kenellä on oikeus esittää poliittisia vaatimuksia, siitä, onko uskonnollisten tai aatteellisten arvojen ja identiteettien loukkaamattomuus tärkeämpi asia kuin oikeus puolustaa toisten ihmisten henkeä ja terveyttä. Kuten kirjoittajakolmikko kärjistää: nämä valittajat vaativat, että heidän subjektiivinen loukkaantuneisuutensa tunnustettaisiin objektiivisena tosiseikkana, jonka perusteella voi vaatia laillista hyvitystä. Toisin sanoen: heillä on oikeus vaatia, että valtio ja oikeuslaitos suojelisivat heitä, niin ettei ”heidän tulisi paha mieli”.

Tätä tekopyhää loukkaantuneisuuden logiikkaa, kirjoittajat väittävät, on Unkariin suorastaan tuomalla tuotu Ameriikan ihmemaasta. Länsimaiden liberaalit vähemmistöjen vapautusliikkeet operoivat usein pelkällä symbolis-kulttuurisella, tunnustuksen, arvostuksen tai loukkauksen tasolla: ei puhuta todellisista yhteiskunnan valta- ja voimasuhteista vaan siitä, kenelle tulee paha mieli jos häntä puhutellaan tai hänestä puhutaan vääränlaisella nimityksellä… Tästä voi toki olla monta mieltä, ainakin oman vaikutelmani mukaan Unkarissa poliittinen korrektius käsittämättömän usein ymmärretään väärin, jonkinlaiseksi karikatyyrimäiseksi irvikuvakseen. Mutta selvää on, että tällainen ”vähemmistöjen puolustamisen” logiikka sopii oivallisesti myös sellaisten tahojen omittavaksi, jotka todellisuudessa ovat kaikkea muuta kuin sorrettuja tai heikommassa asemassa.

Sinänsähän koko aborttimielenosoitus oli perin pieni ja marginaalinen tapahtuma, joka jälkinäytöksineenkään ei ole herättänyt kovin suurta huomiota. Avoin feministiaktivismi on Unkarissa yhä pienen kaupunkilaisen älykköjoukon eksoottinen harrastus, ja Puolan aborttilakiväännöt eivät unkarilaisia juuri kosketa. Unkarissa abortti on toistaiseksi suhteellisen vapaa, vaikka Orbánin hallituksen uuden perustuslain osan “Vapaus ja vastuu” II artikla,

Ihmisarvo on loukkaamaton. Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään ja ihmisarvoon, sikiön elämää on suojeltava hedelmöitymisestä lähtien.

onkin nostattanut pelkoja aborttilain tiukentamisesta.

Toisaalta myöskään katolisen kirkon rooli Unkarissa ei ole sillä tavalla merkitsevä kuin Puolassa. Siinä missä Puolassa katolilaisia on ylivoimainen enemmistö, voimakkaasti maallistuneessa Unkarissa katolinen kirkko on vain yksi perinteisistä kirkkokunnista, vaikka onkin yhä niistä suurin: kun vuonna 1930 katolilaisia oli unkarilaisista kaksi kolmasosaa, vuoden 2011 väestönlaskennan tietojen mukaan katoliseen kirkkoon kuului vain 37%. Kun Puolassa katolinen kirkko sosialismin aikaan toimi kansallisen vastarinnan tärkeänä tukirakenteena ja nuoret kapinalliset kävivät hartaina messussa, Unkarissa perinteiset kirkot oppivat tekemään lehmänkauppoja valtiovallan kanssa ja nuoren systeeminkaatajan Viktor Orbánin väitetään aikoinaan julkisesti pilkanneen katolisen kirkon ”kaapuniekkoja”. Unkarin kristillisdemokraattista puoluetta KDNP:ta on väitetty suorastaan katolisen kirkon poliittiseksi käsivarreksi, mutta sen todellinen poliittinen kannatus on marginaalinen: KDNP on Fidesz-valtapuolueen pikkuinen sivuvaunu, jolla on parlamentissa nykyään kahdeksan prosenttia mandaateista.

Ja nyt tullaankin ydinkysymykseen: katolinen kirkko on nyky-Unkarissa vähemmistöinstituutio ja voi siksi vedota vähemmistöjen suojaksi laadittuihin säädöksiin. Samalla se on kuitenkin mahtava laitos, jolla on taloudellista ja poliittista valtaa. Yhdessä toisten perinteisten kirkkojen, etenkin reformoidun kirkon kanssa se on päässyt paljon haltijaksi myös nyky-Unkarin koulutusjärjestelmässä; kuten ennenkin olen kirjoittanut, valtio näyttää mielellään ostavan kansalaisten konservatiiviseen ideologia- ja arvokasvatukseen liittyvät palvelut perinteisiltä kirkoilta. Vaikutusvaltaisten katolilaisten valitukset heidän uskonrauhansa ja uskonvapautensa loukkaamisesta on nähtävä tätä vasten.

Puolan aborttilain vastaisessa mielenosoituksessa katolista kirkkoa pilkkaavine performansseineen ei siis ole kysymys uskonnosta tai sen rienaamisesta, niin kuin ei takavuosien Pussy Riot -ryhmän Putinin-vastaisessa kirkkotempauksessakaan ollut tarkoitus erityisesti pilkata ortodoksista kirkkoa. Uskonnonvapauteen tai uskonnon kunnioittamiseen vetoavat syytökset vievät huomion syrjään varsinaisesta kysymyksestä: siitä, miten katolisen kirkon kaltaiset patriarkaaliset valtakeskittymät kohtelevat naisia. Naisen ruumiin ja sitä kautta syntyvyyden kontrolloiminen on avainasemassa, kun puhutaan ”perinteisistä perhearvoista”. Samaan ajatteluun, naisen alistamiseen lisääntymiskoneeksi ja viihdykkeeksi, liittyy myös se, miten naisen vihaa ja raivoa ei haluta tunnustaa tai miten se mitätöidään ”hysteriaksi”. Ja tästä kaikesta kirjoittaminen on Unkarissa näköjään edelleenkin pienten vaihtoehtofoorumien ja -ryhmien asia.

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: