Kansallisia prioriteetteja

Viime viikkoina on sattunut kaikenlaista, sekä Itävallan vaalit että kotimainen somemylläkkä, joka osui niin lähelle omaa osaamisaluettani (”joku on taas väärässä internetissä!”), että oli ihan pakko perustaa kieliaiheinen blogi. En siis ole ehtinyt seuraamaan Unkarin tapahtumia aivan niin tiiviisti kuin ennen, ja parin viime viikon aikana on ihmeteltävää kerääntynyt luultavasti enemmän kuin yhteen blogipostaukseen saa sopimaan.

Mutta aloitetaan yhdestä melkoisen paljon kohinaa nostattaneesta jutusta. Nimittäin: uusimpien PISA-testien tuloksia on puitu ympäri eri maiden koulutuspoliittisia foorumeja, ja muun muassa Unkarissa on selittelyn paikka. Tulokset, jotka eivät ennenkään olleet kovin loistavia, ovat viime vuosina heikenneet entisestään. Tässä Unkarin ja hyvin samanlaisesta tilanteesta lähteneen Puolan PISA-tulosten vertailua:

unkari-puola-pisa

Tulosten yleisen heikkenemisen taakse kätkeytyy vielä huolestuttavampi tendenssi. Erityisen dramaattisesti on nimittäin kolmen viime vuoden aikana kasvanut niiden osuus, jotka eivät kykene ylittämään matalintakaan rimaa. Tuoreen OECD-tutkimuksen mukaan 27,5% Unkarin koululaisista on funktionaalisesti lukutaidottomia, he eivät siis kykene ymmärtämään suhteellisen yksinkertaisiakaan tekstejä tai kaivamaan niistä esille olennaista informaatiota. Tässä suhteessa Unkaria kehnommin suoriutuvat vain Meksiko, Turkki, Kreikka ja Chile sekä hieman Unkarin taakse jäänyt Slovakia. Luonnontieteissä pahasti alisuoriutuvien oppilaiden osuus on samoin kasvanut pelottavaa tahtia, kolmen vuoden takaisesta 18%:sta 26%:iin. Ja Unkarin aikoinaan maineikkaalle matematiikanopetuksellekin on tapahtunut jotain kamalaa: 28% Unkarin 15-vuotiaista koululaisista ei yllä sille perustasolle, jolla kyetään esimerkiksi karkeasti arvioimaan, paljonko jokin eurohinta olisi forinteissa tai kumpi kahdesta moniosaisesta reitistä olisi lyhyempi.

Kaiken kaikkiaan melkein viidesosa Unkarin lapsista suoriutuu joka suhteessa surkeasti ja näyttää tipahtaneen koulutusjärjestelmän kyydistä tykkänään: tällä menolla heillä ei tule olemaan mitään asiaa nykyajan työelämään tai yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Puusta katsoen voisi arvella, että melkoinen osa näistä lapsista lienee ns. syväköyhyydessä eläjiä, usein (mutta ei suinkaan aina) romaneja, joista osa on pudonnut sukupolvesta toiseen periytyvään työttömyyden ja syrjäytyneisyyden kierteeseen. On lapsia, jotka koulussa todellakin pyörtyilevät nälästä, joilta läksyjen tekeminen kotona ei onnistu siksikään, että kotona ei ole kunnon lukuvaloa, kun sähköt on katkaistu jo aikoja sitten, tai joille lastentarhassa on turha sanoa, että laitapas nyt lelut hyllyyn, koska sana ”hylly” on heille tuntematon. (Lisää  korutonta kertomaa löytyy saksaksi Pusztarangerin blogista. Tässä jutussa kuvatun Tarnabodin kylän lapsia voi tukea lahjoittamalla heitä auttavalle vapaaehtoisryhmälle esimerkiksi pankkisiirrolla: Nemzeti Minimum Alapítvány, Magnet Bank IBAN HU69 1620 0106 1157 1728 0000 0000, BIC: HBWEHUHB; viestiksi: Tarnabod.)

Poliittisten päättäjien taholla PISA-tulokset ovat tietenkin käynnistäneet raivokkaan selittelyn. Kansallisten voimavarojen superministeri Zoltán Balog on jo aiemmin koulujärjestelmän ongelmista keskusteltaessa möläyttänyt, että jos pystyy lukemaan tekstiä, silloin ymmärtää sen, toisin sanoen mitään funktionaalista lukutaidottomuutta ei ole olemassakaan. Aikoinaan opetusasioiden valtiosihteerinä toiminut Rózsa Hoffmann puolestaan on herättänyt jonkinlaista itkunsekaista hilpeyttä toteamalla, että PISA-testi ei kerro kaikkea. Sillä jos PISA-testissä hyvin suoriutuneet maat

lähettäisivät koululaisensa suureen eurooppalaiseen museoon, missä tarvitaan taidehistoriaan, historiaan, kirjallisuuteen, Raamattuun liittyviä tietoja, tämän kilpailun Unkarin koululaiset kyllä voittaisivat paremman yleissivistyksensä ansiosta.

En usko kenenkään Unkarin koulujen ja nuorison arkea tuntevan kuvittelevan, että järkyttävän aliresursoitu, ulkoa pänttäämistä korostava järjestelmä pystyisi oikeasti antamaan koululaisille klassisen eurooppalaisen yleissivistyksen. Mutta ainahan ihmisellä voi olla ihanteita ja unelmia, vaikka vanhanaikaisiakin.

Huonoihin PISA-tuloksiin on silti löydettävä syyllinen. Ministeri János Lázár, toinen Orbánin ”perintöprinsseistä” tai ”kakkosmiehistä”, ilmoitti jo, että koska ei ministeri Balog eikä opetusasiain valtiosihteeri Palkovics itse seiso luokan edessä opettamassa, heitä ei voi syyttää mistään. Hallitus on virallisissa opetussuunnitelmissaan antanut puitteet, jotka opettajien pitää pystyä täyttämään sisällöllä. Valtiosihteeri Palkovics puolestaan syyttää opettajien ohella edellistä sosialistihallitusta, sillä osa nykykoululaisista on aloittanut koulunkäyntinsä vielä sen aikana, tässäkin blogissa esillä olleen Bálint Magyarin johdolla laaditussa opetussuunnitelmassa. (Ja jos koululaisten tekstitaidot puolestaan sosialistihallituksen aikana parantuivat, se oli sitä edeltäneen opetussuunnitelman ansiota. Ihan totta.)

Prioriteeteistahan tässä on kysymys. Ministeri Lázár on jo ilmoittanut marraskuun lopulla Mezőtúrin reformoidun koulukeskuksen uuden kirjaston avajaisissa, että tärkeintä, mitä koulu voi antaa oppilaalleen, on kasvattaminen hyväksi kristityksi ja hyväksi unkarilaiseksi. Kaikesta siitä, mikä jää tämän ulkopuolelle, voidaan kiistellä, se voidaan kyseenalaistaa, eikä ole varmaa, kestääkö se tulevien vuosisatojen haasteita. Ilkeä ja profaani tulkinta tästä kaikesta ”kristillisyydellä” makeilemisesta on tietenkin se, että hallitus tällä tavalla ostaa Unkarin perinteisiltä kirkoilta (etenkin vaikutusvaltaisimmilta, eli katoliselta kirkolta, johon suhteessa suurin osa unkarilaisista on perinteisesti kuulunut, sekä reformoidulta kirkolta, johon mm. pääministeri Orbán itse kuuluu ja jonka pappi ministeri Balog on siviiliammatiltaan) aatteellista, konservatiivis-isänmaallista kasvatuspalvelua.

Lisäksi tiedetään, että pääministeri Orbánin haaveena on ”työperustainen yhteiskunta” (munkaalapú társadalom), jossa hyödyttömien viisauksien oppiminen on pienen eliitin herkkua ja suurin osa kansasta kouluttautuu korkeintaan haalari- tai sinikaulushommiin. Tai varautuu sitten tekemään nälkäpalkkaisia työllistämishommia. Kuten Orbán jo viime vuonna totesi, Unkari ei ole hyvinvointivaltio, jolla on varaa ruokkia joutilaita. Kuitenkin asiantuntijat ovat jo pitkään väittäneet, että Unkarissa nimenomaan on pulaa kunnolla koulutetuista työntekijöistä, mikä pitemmän päälle tulee vaikuttamaan haitallisesti kansainväliseen kilpailukykyyn.

Mutta merkillisten kansallisten prioriteettien huippu tai paremminkin pohja taidettiin saavuttaa keskiviikkona, kun ministeri Lázár muun ohessa ilmoitti, että Unkari käynnistää uuden valtakunnallisen ampumaratakehitysohjelman. Ihan oikein, ampumarata-. Maahan on tarkoitus perustaa 197 tällaista paikkaa, joissa unkarilaiset voivat harrastaa ammuntaa. Itse asiassa tämän ajatuksen oli lausunut julki jo toukokuussa pääministeri Orbán, jonka mukaan kaikkiin suurempiin kaupunkeihin pitää perustaa ammunta-, miekkailu- ja ratsastuskeskukset. Perusteluna se, että unkarilaiset, niin urheilukansaa kuin ovatkin, kärsivät ylipainosta ja kaikenlaisista krempoista.

Ammunta ei Unkarissa ole erityisen laajalti harrastettu urheilulaji. Entisissä sosialistimaissa ei sattuneesta syystä ole kehittynyt sellaista ”asekulttuuria”, johon kuuluisi vapaa ja yleinen ampuma-aseiden omistaminen. Metsästys on herraskainen ja kallis harrastus, harvojen huvia. (Siksi ministeri Lázárin fasaaninmetsästysretket tai varapääministeri Zsolt Semjénin innokas lobbaus rauhoitettujenkin lintulajien metsästyksen sallimiseksi ovat niin usein olleet oppositiomedian hampaissa.) Verkossa päivitelläänkin nyt, mitä ihmettä Orbán oikein havittelee tällä ampumarataprojektillaan. Onko tarkoitus tukea Unkarin armeijaa, joka asevelvollisuuden poistamisen jälkeen on ajautunut jopa pääministerin omien sanojen mukaan surkeaan tilaan? Vai luoda koulutuspohjaa jonkinlaiselle puolisotilaalliselle vapaaehtoiselle kansalaismiliisille? Ettei peräti varautua sisällissotaan? Vaiko vain tarjota lisää machoilun paikkoja niille Unkarin pojille, joiden testosteronipatoutumia ei edes jalkapallohuliganismi riittävästi pysty purkamaan?

(Ainakin 444.hu-sivuston julkaisemat otteet tällä hetkellä Unkarissa toimivien ampumaratojen mainossivuilta ovat aika hyytävää kamaa. ”Maineikkaan pahamaineinen .45 ACP -patruuna ‘repäisee’ vihollisen saappaistaan, ja tällä pistoolilla [Glock 21] pääsee kokemaan tämän patruunan mahtavan rekyylivoiman. Toivottavasti asianmukaisessa päässä asetta.” Tai Smith and Wesson -revolverilla ”voitte kokeilla, miltä tuntuu olla lännenfilmin sankari”.)

Ensimmäiseksi kuitenkin Orbánin kommentti nosti mieleeni neljän vuoden takaisen videoklipin, joka yhä löytyy YouTubesta ATV-yhtiön kanavalta. Lokakuussa 2012 sotilasparaatia vastaanottavan Orbánin mikrofoni unohtui päälle, ja pääministerin ääneenajattelu levisi julkisuuteen: ”Hyvältä näyttää meidän pojat, oikein hyvältä. Ei ole joukossa yhtään lihavaa, se on kamalaa… möhömahaiset kenraalit… hyvältä ne näyttivät.” ”Möhömahaisesta kenraalista” on siitä pitäen piruiltu Unkarin oppositiomedioissa tasaiseen tahtiin, etenkin viitaten siihen, että Orbán, vanha jalkapalloilija, näyttää viime vuosina enemmänkin keskittyneen ns. keskikehonrakennukseen. Ja vieläkin kummallisemmalta tuntuu se ajatus, että möhömahaisuutta ja kamalaa lihomista torjuttaisiin ampumaratoja rakentamalla.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: