Vesiveijareita

Unkarilaisiltahan uiminen sujuu. Vesipallo (jota en Suomessa muista koskaan kuulleeni tai nähneeni kenenkään pelaavan, pelataanko sitä meillä ylipäätään koskaan missään?) on ehkä meikäläisten jääkiekkoon vertautuva kansallisurheilulaji, josta kerrotaan sankaritarinoita. Alkaen Melbournen olympialaisten ”verikylvystä” 1956: vain kuukauden verran sen jälkeen, kun neuvostotankit olivat jyränneet Unkarin kansannousun, vesipallon semifinaalissa Unkari ja Neuvostoliitto ottivat yhteen niin, että altaan vesi todellakin värjäytyi unkarilaispelaajan auenneesta silmäkulmasta vuotaneesta verestä. Unkarilaisten kilpauimarien mitalisaaliita kautta aikojen en edes yritä laskea, viimeksi Rion olympialaisista mitaleja tuli seitsemän, joukossa kolme kultaa, jotka kaikki (sekä yhden hopean) muuten urakoi yksi nainen, Katinka Hosszú.

Vuosikymmeniä kestänyt urheilumenestys ei tietenkään ole tullut ilmaiseksi. Sen taustalla on ankara työnteko ja jo pikkulapsista aloitettu valmennus, jonka itäeurooppalaisen sotilaallis-sadistisista ulottuvuuksista on vasta viime aikoina ruvettu puhumaan. Tähän liittyy myös sukupuoli- ja sukupuolisuusaspekteja. Muutama vuosi sitten entinen EM-pronssimitalisti Nikolett Szepesi kohahdutti estottomia seksi- ja bilekokemuksia tursuvalla paljastuskirjallaan, jossa rivien välistä välähteli myös synkkiä syytöksiä sitä kohtaan, miten keskenkasvuisten uimarityttöjen herkkää psykofysiikkaa kohdellaan. Szepesin kirja sai tuolloin, vuonna 2013, myös Noémi Kissin, kirjailijan ja kirjallisuudentutkijan, lopultakin avautumaan omista nuoruudenkokemuksistaan vs.hu-sivuston haastattelussa. Kiss harrasti neljätoistavuotiaaksi asti uintia saman valmentajan johdolla kuin Szepesi kymmenen vuotta myöhemmin, samassa armottomassa maailmassa:

Se [Spartacus-urheiluseuraan siirtyminen] oli minulle silloin kahdeksanvuotiaana kova juttu. Sain uida yhdessä maailman parhaista joukkueista, treenata sellaisella kaistalla, jolla ei tarvinnut kärsiä, ei huitoa ja potkia toisia, ei hiertää kylkeään verille köyttä vasten. Ja minulla oli hienot verkkarit, merkkikamppeet, Adidas-kengät ainoana meidän luokalla, erityinen ruokaraha. Minä kuuluin eliittiin, sain olla poissa aamun ensimmäisiltä ja iltapäivän viimeisiltä tunneilta, matkusteltiin lännessä. Muuten en ymmärrä, miten oikein kestimme sen kaiken.
– Mitä kestämistä sinulla esimerkiksi oli?
– Ennen kaikkea pelko. Se oli treenien perusta. Uin silkasta pelosta, pelkäsin rangaistusta, häpeää. Muistan, miten ennen iltapäivätreenejä aina yritimme ottaa selvää, millä tuulella valmentaja on. Ja kun hän yleensä tuli päiväunilta, hän oli yleensä tosi pahalla tuulella, yleensä vastaukseksi tuli että ”se on taas hermostunut, parta ajamatta, vetää lakkaamatta tupakkaa”.
– Mistä teitä rangaistiin?
– Lintsaamisesta, myöhästymisestä, riittämättömästä suorituksesta. Rangaistuksena oli paksuissa housuissa uiminen, sammakkohyppely, kepillä tai tossulla lyöminen. Yhtä poikaa hakattiin vain siksi, että hän oli olemassa. Valmentajaa ärsytti, kun hän oli niin avuton, kömpelö, ei koskaan sanonut vastaan. Oli semmoinen lyötävä. Valmentaja kiskoi pojan vessaan, hakkasi siellä, sitten ne tulivat sieltä ulos. Me kuulimme, näimme toisella silmällä, mutta emme pysähtyneet, emme kysyneet, jatkoimme uimista.

Siitä pitäen uintimaailman pimeän puolen uutisia on silloin tällöin loiskahdellut laajempaan julkisuuteen. Keväällä oli tässäkin blogissa esillä legendaarisen uintivalmentajan László Kissin tapaus: Kiss oli nuorena miehenä syyllistynyt törkeään joukkoraiskaukseen, mahdollisesti useampaankin, mutta asia painettiin villaisella, ja minimaaliseksi lyhennetyn vankilarangaistuksen jälkeen Kiss sai tehdä pitkän uran valmentajana ja nousta Unkarin urheilumaailman huipulle.

Samainen Kiss oli vähän aiemmin joutunut julkisesti napit vastakkain edellä mainitun huippu-uimarin, Rion olympialaisten menestyneimmän unkarilaisurheilijan Katinka Hosszún kanssa. Hosszú on siinä mielessä poikkeuksellinen uimari, että hän harjoittelee amerikkalaisen valmentajamiehensä ohjauksessa melkoisen riippumattomana Unkarin valmennusjärjestelmästä, ja siksi hänellä on myös varaa arvostella ja uhmata Unkarin uimaliittoa.

Äskettäin tämä kiista puhkesi uudelleen Hosszún ja liiton välille. Aluksi pari viikkoa sitten Facebookissa julkaisemassaan pitkässä puheenvuorossa Hosszú syytti uimaliiton johtoporrasta itsevaltaisesta, pelotteluun perustuvasta johtamisesta, uimarien riittämättömästä tukemisesta ja kehnoista harjoitteluoloista, omavaltaisesta varojen käytöstä ja jakamisesta, ja vaati liiton puheenjohtajaa Tamás Gyárfásia eroamaan. Hosszún tueksi on liittynyt seitsemän muutakin uimaria, ja yhteisessä julkilausumassaan nämä vaativat ”ajanmukaista, perusteiltaan ammattimaista ja demokraattista järjestelmää uimareita edustamaan, järjestelmää, jota ei johda pelko”. Gyárfás ei suostu kommentoimaan juuri sen enempää kuin että Katinka Hosszúlle on ilmeisesti menestys noussut päähän.

Ja nyt on Gyárfás raukalla sitten muutakin kommentoitavaa, tai siis ei-kommentoitavaa. Nimittäin: Unkarissa ensi vuonna järjestettävien uinnin maailmanmestaruuskilpailujen PR-puolta vainoavat töppäykset jatkuvat aina vain. Toukokuussa kerroin, miten kisojen maskotiksi suunniteltu puli-koirahahmo Bol-dog osoittautui niin karmean näköiseksi, että kansainväliseksi yltyneen kritiikin jälkeen maskotista oli luovuttava vähin äänin. Kauhukoiran tilalle Tibor Tatai -niminen suunnittelija kehitti kaksi herttaista keijukaishahmoa, sinipukuisen pojan ja punapukuisen tytön (pitäähän toki perinteisten sukupuoliroolien olla kohdallaan), joilla on pään päällä jonkinlaiset lumpeenkukkaa muistuttavat syheröt.

willylillygyarfas

Uusien maskottien taustalla uimaliiton johtaja Gyárfás. Kuva 444.hu-sivuston alempana linkitetystä jutusta.

Tatai oli alun perin antanut hahmoille nimeksi Lili ja Lala. Unkarin uimaliitossa joku mielestään kielitaitoinen henkilö oli kuitenkin halunnut vetäistä maskottihahmoihin oman eskonpuumerkkinsä ja nimennyt ne uudelleen kansainvälisemmin: Water Lilly ja Water Willy. Index.hu-uutissivuston toimituksessa joku keksi näpytellä nimet hakukoneeseen. Ja kuinka ollakaan, willy tunnetusti tarkoittaa englannissa myös, hm, etuveitikkaa, ja hakusanalla ”water willy” löytyy monenmoista, tuota noin, anatomisesti muotoiltua huumorivälinettä heh-heh-vitsi-vesipistooleista K18-kylpyammeentulppiin.

Tästäkös riemu repesi. Unkarin uimaliitto MÚSZ antoi ensin närkästyneen julkilausuman, jossa muistutettiin, että Willy-nimeä on käytetty erinäisissä englanninkielisissä aivan viattomissa viihdetuotteissa. On tämä ”Walt Disneyn tuottama elokuva” (kirjoja Unkarin uimaliitossa ilmeisesti ei lueta) Jali ja suklaatehdas ja sen maaginen makeismies Willy Wonka. Ja on ”Unkarissakin suunnatonta menestystä niittänyt espanjalainen piirrosfilmisarja 80 päivässä maapallon ympäri”, jonka sankari oli Willy Fogg. (Piti oikein tarkistaa, ja totta se on, Jules Vernen Phileas Foggista on espanjalais-japanilaisessa yhteistyöanimaatioelokuvassa todellakin tehty Willy.) Kun media- ja someräkätys ei rauennut, MÚSZ julkisti Facebook-sivullaan hieman väsyneen tuntuisen tekstin:

”Unkarin uimaliitolle nauraa koko maa”, revittelee [juorulehti] Blikk tänään, tiistaina etusivullaan, jolla esitellään Water Willy, toinen vuoden 2017 FINA-maailmanmestaruuskilpailun maskoteista.
Unkarin Uimaliitto ei halua uppoutua analysoimaan tästä nousevia kysymyksiä, mutta sen velvollisuus on ilmoittaa, että vaikka se osallistuu vuoden 2017 maailmanmestaruuskilpailun järjestämiseen samoin kuin muut jäsenliitot, sen tehtävänä on uintikilpailujen valmistelu, kun taas muut järjestelyn osa-alueet – näin myös maskottien valitseminen ja nimeäminen – ovat MÚSZ:sta täysin riippumattomia.

444.hu-sivuston ilkeästä jutusta löytää koko sarjan kuvia, joissa MÚSZ:n Gyárfás vielä pahaa aavistamatta poseeraa hänestä täysin riippumattomien Willyn ja Lillyn seurassa. Ympäri unkarinkielistä somea uimaliittoa lyödään nyt kuin vierasta sikaa. Ja mitä opimmekaan tästä? Ensinnäkin: unkarilaiset ovat ehkä vielä pahempia kuin suomalaiset neuroottisesti miettimään, ”mitä meistä oikein ulkomailla ajatellaan”, ja sitä paitsi, koska kaksi kolmasosaa heistä ei osaa kunnolla englantia tai mitään muutakaan vierasta kieltä, se kolmasosa, joka mielestään osaa, luottaa kielitaitoonsa kuin pukki suuriin sarviinsa – tai on valmis tekemään suuren numeron toisten kielivirheistä. Ja toiseksi: pippelinmuotoinen muovinen vesipistooli näköjään voittaa uutisarvossa kirkkaasti edustusurheilijoiden valitukset kehnosta valmennusjohdosta.

Vain yllä mainitulla 444.hu-sivustolla joku kommenttiketjun sankari jaksaa muistuttaa Unkarin uintivalmennusta ravistelleista oikeista skandaaleista: Eikö seuraava maskotti voisi olla László Kissin näköiseksi suunniteltu Gang Bang Leslie?

Mainokset

3 Responses to Vesiveijareita

  1. Ja nyt sitten Tamás Gyárfás erosi. Paljonko siihen vaikutti huippu-uimarien painostus ja paljonko maskottikömmähdykset, on varmaan vähemmän tärkeä kysymys kuin se, muuttuuko uuden johdon myötä Unkarin uintivalmennuksessa mikään.

  2. Tor Lillqvist sanoo:

    Paavo Lipponen oli (on?) innokas vesipalloilija.

    • Joo, tästä ovat nyt useammat muistuttaneet. Miten saatoinkin unohtaa? Omassa lapsuuskaupungissani ei pelattu vesipalloa (eipä tosin ollut uimahalliakaan ennen kuin lukioaikoinani), en tuntenut ketään vesipallon harrastajaa, en koskaan nähnyt vesipallo-ottelua teeveessä eikä silmiini ole koskaan osunut yhtään urheilu-uutista, jossa suomalaista vesipalloa olisi mainittu. Tokihan sillä on harrastajansa, pelataanhan Unkarissakin esimerkiksi jääkiekkoa, vaikka ei varmaan kovinkaan monella paikkakunnalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: