Urheiluhistoriaa

Rion olympialaisia odotellessa muistellaan 80 vuoden takaisia Berliinin olympialaisia, jotka tunnetusti jäivät myös poliittisen propagandan historiaan. Natsi-Saksa lavasti upean spektaakkelin, jonka tarkoitus oli myös todistaa ”arjalaisen” rodun fyysinen ylivoimaisuus, Leni Riefenstahl ohjasi kuuluisat propagandaelokuvansa, joiden esteettistä perintöä on nähty kaikessa ihmisruumiin ja ruumiinkulttuurin kuvauksessa meidän aikamme mainoksiin ja musiikkivideoihin asti, Yhdysvaltain urheilijat marssivat avajaisissa Hitlerin aition ohi katsoen poispäin ja saivat palkkiokseen vihellyskonsertin. Hitlerin reaktiosta mustan amerikkalaisen pikajuoksijan Jesse Owensin voittoon taas kiertää erilaisia, ristiriitaisia tarinoita.

Unkarissa Berliinin vuoden 1936 tapahtumia on myös muisteltu niiden tuon ajan ikävien ilmiöiden kannalta, jotka tunnettiin myös Unkarissa. Ruumiinkulttuuri ja urheilullisen, voimakkaan yksilön palvonta nosti kaikkialla Euroopassa esiin myös rotuhygienian ja rasismin aatteita, pohdintaa siitä, ketkä ja millaiset ihmiset sopivat edustamaan meidän kansamme fyysistä kauneutta ja elinvoimaa – ja ketkä eivät. Ennen Berliinin olympialaisia Nemzet Szava (’Kansakunnan sana’) -niminen oikeistolehti oli kirjoittanut kitkerästi (sitaatti Népszabadságin viimevuotisesta artikkelista):

Unkarin olympiaedustajien nimilista kuhisee juutalaisia. Vieläpä valmentajistakin on juutalaisia suurin osa. Älkäämme siis odottako unkarilaisten menestystä Berliinissä, vaikka juutalainen lehdistö miten valehtelee menestyksen toiveista.

Modernin kilpaurheilun perinteet nousivat metsästävän, ratsastavan, taistelevan ja retkeilevän ylhäisön vapaa-ajanvietosta, toisaalta taas ensimmäisissä urheilijoissa saattoi olla kovan ruumiillisen työn karkaisemia rahvaanmiehiä. (Ainakin Suomessa ilmeisesti ensimmäiset kilpahiihtäjät olivat syrjäseutujen kansaa, jolle suksilla liikkuminen kuului vielä arkeen.) Juutalaisia, jotka tyypillisesti olivat kauppiaita ja käsityöläisiä, ei osattu yhdistää kumpaankaan näistä ryhmistä. Kuitenkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun nouseva kaupunkikeskiluokka, joka Unkarissa(kin) oli paljolti juutalaista, otti myös erilaiset urheiluharrastukset innolla omakseen.

Yllä linkitetyn Népszabadság-lehden artikkelin mukaan jo ensimmäiseen maailmansotaan mennessä Unkarin yhdestätoista olympiakullasta viisi oli juutalaisten urheilijoiden tuomia. Juutalaisia huippu-urheilijoita oli lähes kaikissa lajeissa, ja erityisesti he kunnostautuivat miekkailussa. Tämä ehkä liittyy lajin opiskelijaperinteisiin. Keski-Euroopassa ylioppilaat perinteisesti harrastivat miekkailua ja olivat ylpeitä oikeudestaan kantaa miekkaa, juutalaisen keskiluokan yhteiskunnallinen nousu taas usein alkoi nimenomaan yliopistosta.

Miekkailija oli myös Ilona Elek (1907–1988), josta suosittu Facebook-henkilöhistorioitsija Krisztián Nyáry kirjoitti jo neljä vuotta sitten. Tarina kertoo, että Elek, lempinimeltään Csibi, joutui miekkailu-uralle melkein vahingossa. Hän opiskeli pianonsoittoa ja oli jo luopumassa miekkailuharrastuksestaan, koska opettajan mielestä se jäykisti rannetta liikaa. Sitten miekkailuseuran johtaja sattui näkemään Csibin salilla ja julisti, että tämän tytön on ehdottomasti jatkettava urheilua, sillä pianisteja aina riittää mutta tämäntasoinen miekkailija syntyy korkeintaan kerran sadassa vuodessa. Elek sai valmentajakseen kuuluisan italialaisen maestron Italo Santellin, joka totesi, että ”Csibi on primadonna”: hän saattaa suoriutua huonosti harjoituksissa, mutta yleisön edessä ei koskaan.

elek_ilona_portrc3a9

Ilona Elek, Unkarin historian ensimmäinen naispuolinen olympiavoittaja (kuva unkarinkielisestä Wikipediasta)

Berliinin olympialaisten lähestyessä antisemitismi ja juutalaisten urheilijoiden asema nousi polttavaksi kysymykseksi. Kansainvälisen olympiakomitean painostuksesta Saksan oli luvattava, että myös juutalaisille urheilijoille sallitaan kisoihin osallistuminen. Käytännössä kuitenkin juutalaisia urheiluseuroja ja urheilijoita järjestelmällisesti kiusattiin ja juutalaisten valmentautumista vaikeutettiin kisakarsintojen alla. KOK:n puheenjohtajan henkilökohtaisella puhuttelulla uhattuna Hitler lopulta suostui päästämään Saksan joukkueeseen yhden ”kiintiöjuutalaisen”, miekkailija Helene Mayerin, joka oli isän puolelta juutalaista syntyperää. Helene Mayer oli voittanut kultaa jo Amsterdamissa 1928 mutta natsien valtaannousun jälkeen paennut Amerikkaan. Nyt hänet, näin kertoo Nyáry, saatiin Saksan edustajaksi uhkailemalla, että kieltäytymisestä voisi olla ikäviä seurauksia hänen Saksaan jääneille omaisilleen.

Ilona Elek tunnettiin jääkylmistä hermoistaan, ja Berliinissä hän päihitti pahimmat kilpailijansa Helene Mayerin ja Itävallan Ellen Preissin niin nopeasti, ettei yleisö tuumannut perässä pysyä. Tässä Krisztián Nyáryn julkaisemassa kuvassa Elek seisoo florettimiekkailun palkinnonjaossa korkeimmalla korokkeella. Hänen takanaan Helene Mayer ojentaa kätensä natsitervehdykseen, kenties suojellakseen sukulaisiaan ikävyyksiltä, kun ei onnistunutkaan hankkimaan Saksalle kultaa.

elekilona

Berliinin olympialaiset olivat suurmenestys koko Unkarille: kymmenen kultamitalia, väkilukuun suhteutettuna kaikkein eniten, ja niistä Nemzet Szavan mielipidekirjoittajan häpeäksi viisi juutalaisille urheilijoille… Kisojen jälkeen Ilona Elek yritti lopettaa miekkailun. Hän oli nyt saavuttanut kaiken, mitä halusi, ja sitä paitsi Unkarissakin voimistuvan juutalaisvastaisuuden takia hänen olisi pitänyt vaihtaa seuraa. Vuotta myöhemmin hänet kuitenkin houkuteltiin palaamaan Pariisin maailmanmestaruuskilpailuihin. Siellä hän tosin hävisi henkilökohtaisen kilpailun Helene Mayerille, mutta voitti joukkuekultaa. Helene Mayer ei tämän kilpailun jälkeen enää palannut Saksaan vaan siirtyi takaisin Amerikkaan, Ilona Elek sitä vastoin jatkoi miekkailu-uraansa Unkarissa, kunnes juutalaislait estivät häneltä kilpailemisen kokonaan.

Toisin kuin monet juutalaiset aikalaisensa – esimerkiksi miekkailija Attila Petschauer (1904–1943), Amsterdamin ja Los Angelesin olympialaisten joukkuekultamitalisti, joka kidutettiin hengiltä työpalvelussa Venäjän rintamalla – Ilona Elek selvisi hengissä sodasta ja vainoista Budapestissa piileskellen. Sodan jälkeen hän palasi urheilu-uralleen, uusi olympiavoittonsa Lontoossa 1948 ja oli vähällä voittaa kultaa vielä Helsingissä 1952. Melbournen olympialaisiin häntä ei 49-vuotiaana enää huolittu, mutta hän toimi pitkään naisten florettijoukkueen valmentajana ja palasi myös musiikin pariin. Miekkailun ohella Ilona Elek oli itse asiassa koko ajan harrastanut säveltämistä ja kirjoittanut – näin kertoo unkarilainen Wikipedia – ainakin tanssimusiikkia. Budapestissa vuonna 1959 järjestettyihin miekkailun maailmanmestaruuskilpailuihin hän sävelsi juhlafanfaarin.

Ilona Elek sai päättää pitkän uransa tunnustettuna ja arvostettuna henkilönä kotimaassaan. Kaikki eivät olleet näin onnekkaita. Kun viime vuonna Unkarin juutalaismuseo järjesti teemanäyttelyn juutalaisten urheilijoiden saavutuksista, Népszabadság-lehti otti yhteyttä voimistelijamestari Ágnes Keletiin, Helsingin ja Melbournen olympialaisten viisinkertaiseen kultamitalistiin, joka jäi vuonna 1956 kisamatkalleen Australiaan ja on vuodesta 1957 lähtien elänyt Israelissa. Keleti vieraili Unkarissa lähtönsä jälkeen ensimmäistä kertaa vasta 1988, ja kerrotaan hänen tuolloin sanoneen vanhalle tuttavalle, joka ihasteli hänen ”kotiinpaluutaan”: ”Tämä ei ole minun kotimaani.” Nyt, viime vuonna, Israelin-kodistaan puhelimeen tavoitettu 92-vuotias Keleti kommentoi toimittajalle: ”Oikea kotimaani ei ole siellä, missä isäni ja perheeni tapettiin. Sitä ei voi unohtaa!”

Pannaanpa tähän loppuun vielä Népszabadságin jutusta yksi kuva tuosta edellä mainitusta näyttelystä: pikaluistelija István Wintnerin (1909–1944) rikki sahatut luistimet.

luistimet

Wintner, pikaluistelun Unkarin-mestari vuodelta 1932, oli vuonna 1941 lähdössä jäälle kansallisissa mestaruuskilpailuissa, kun huomasi, että joku oli ottanut hänen luistimensa kaapista ja sahannut ne pilalle. Luistimiin oli pantu lappu: ”Juutalaisilla ei ole sijaa Unkarin urheilussa.” Kaksi vuotta myöhemmin Wintner vietiin työpalveluun, kuten Petschauer ja monet muut, ja sille tielle hän jäi.

Näitä tarinoita sopii muistella esimerkiksi Rion olympialaisia katsellessa ja vaikkapa maahanmuuttajataustaisten urheilijoiden panosta pohtiessa. Antoisaa olympia-aikaa!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: