Kaksi komeaa poikaa

Pitkästä aikaa Wienissä taas. Avaan lehden ja iltauutiset, ja sieltä katselee vastaan kaksi komeaa nuorta tai nuorehkoa miestä.

Aloitetaan nuoremmasta. Itävallan ulkoministeri Sebastian Kurz on konservatiivisen Kansanpuolueen ÖVP:n nuori tähti ja ukkoutuvan puolueen melkein ainoa tulevaisuudentoivo. Kun hänet vuonna 2013 nimitettiin ulkoministeriksi, hän oli vasta 27-vuotias, historian nuorin tässä virassa. Profil-lehti risti hänet ”Prinssi Hyväntuuliseksi”. Kurzilla, tavallisen keskiluokkaisen wieniläisperheen pojalla (äiti on opettaja, isä opistoinsinööri), oli tuolloin takanaan vuosikausia toimintaa ÖVP:n nuorisojärjestössä, jonka puheenjohtajan paikalta hän ponnisti kaupunginvaltuutetuksi, sekä kaksi vuotta kotouttamisasioista vastaavana valtiosihteerinä sisäministeriössä. Hän oli myös aloittanut säädynmukaiset oikeustieteelliset opinnot, jotka toistaiseksi ovat yhä kesken.

On kulunut kohta kolme vuotta, Kurz on edelleen ulkoministerinä, ja nyt Profil-lehden käyttämä lempinimi on ”Prinssi Rautasydän”. Kurz on asiallinen, korrekti ja miellyttävä mutta tunteilematon ja viileä, riittävän itsevarma ja päättäväinen vaikuttamatta kuitenkaan siltä, että nuorelle miehelle olisi varhainen menestys noussut päähän. Tukka on aina hyvin ja puheet punnittuja, Kurz ei levittele yksityisasioitaan keltalehdistöön, ja jos hän koskaan kreisibailaa, se tapahtuu suljetuissa ja luottamuksellisissa piireissä, mitään noloja biletyskuvia ei someen leviä. Hän on taitavasti rakentanut itsestään kuvan järkevänä ja maltillisena poliitikkona, joka oikeistolaisuudestaan huolimatta ei ole suvaitsematon eikä armoton vähäosaisia kohtaan – vaikka puolustaakin aitojen rakentamista pakolaistulvan eteen, kun se on puolueen poliittinen tahto. Mutta kukaan ei edelleenkään tunnu oikein tietävän, mitä tuon kuvan takana on ja onko mitään, onko Kurz oikeasti lahjakas poliitikko vaiko vain sosiaalisesti taitava kiltti poika, joka tekee, mitä sedät sanovat.

Washingtonista tv-haastatteluun haettu Kurz puhui sympaattisesti, vakavasti ja sinänsä järkevästi, mutta yllätyksettömästi. Täytyy tunnustaa, että minun oli vaikea keskittyä varsinaiseen asiaan. Puoliso nimittäin huomautti, että Kurzilla on hoikkarakenteiseksi ja kapeakalloiseksi pojaksi jotenkin huomiotaherättävän isot korvat, ja loppuillan mielessäni pyöri se Pirkka-Pekka Peteliuksen aikoinaan Velipuolikuussa esittämä sketsihahmo, jolla oli järjettömän isot tekokorvat päässään. Taitaa olla kohtuutonta ja typerää. Päättäkää itse.

kurz

(Pysäytyskuva ORF:n uutisvideosta.)

***

Toinen uutiskomistus oli Karl-Heinz Grasser, tai KHG, niin kuin hän itse halusi tulla tunnetuksi poliitikkoaikoinaan, entinen valtionvarainministeri ja nykyinen Swarovski-kristallidynastian vävypoika, joka pitkien tutkimusten jälkeen on lopultakin joutumassa leivättömän pöydän ääreen yli kymmenen vuoden takaisista taloussotkuista.

PK FP… zu Klausur der FP-Regierungsmitglieder

Grasser ja Haider vuonna 2000. APA-Photo: Gert Eggenberger

Grasserin huikea poliittinen nousu alkoi 1992 Jörg Haiderin ns. pojuporukasta (Buberlpartie): Haider-vainaja tunnetusti mielellään keräili ympärilleen huomiotaherättävän komeita nuoria miehiä, ja 23-vuotias Grasser, kärnteniläisen autokauppiaan poika, oli kuin suoraan partavesimainoksesta. Lisäksi Grasser oli nuori ja innokas, tuore kansantaloustieteen maisteri, ja Haider kenties kaavaili hänestä jonkinlaista liberaalin New Economyn toteuttajaa FPÖ-puolueen talouspolitiikkaan, arvelee Conrad Seidl Der Standard -lehdessä. Grasseria uumoiltiin jopa Haiderin seuraajaehdokkaaksi, mutta ennen vuosituhannen vaihdetta miesten välit kylmenivät ja Grasser siirtyi hassunhauskan itävaltalais-kanadalaisen miljardöörin Frank Stronachin Magna-konsernin tiedottajaksi ja henkilöstöjohtajaksi. Vuonna 2000 hänet nostettiin sieltä takaisin politiikkaan, uuden oikeisto-äärioikeistohallituksen valtionvarainministeriksi, ja tässä tehtävässä hän jatkoi sitoutumattomana myös vaalien jälkeen, Haider-FPÖ:n kriisiydyttyä ja hajottua 2002.

Ministeriuransa alkuaikoina Grasser onnistui antamaan nuoret ja kauniit kasvot Schüsselin oikeistohallituksen säästö- ja leikkauspolitiikalle (iskusana oli Nulldefizit, ‘nollavaje’). Ajan mittaan kuitenkin hänen uudet tukijansa ÖVP-puolueessa hupenivat, eikä uusi poliittinen kasvatusisä, silloinen liittokansleri Wolfgang Schüssel saanut ajetuksi läpi ideaansa KHG:n nostamisesta varakansleriksi. Grasserin poliittinen ura päättyi 2007, ja siitä lähtien häntä on nähty vain seurapiiri- ja rikosuutisissa. Ensin mainitut koskevat hänen vuonna 2005 solmittua avioliittoaan Swarovski-kristallidynastian perijättären Fiona Pacifico-Griffinin kanssa. Jälkimmäisten ytimessä on – nyt jälleen – ns. BUWOG-juttu.

BUWOG (Bauen und Wohnen GmbH) oli valtion asuntoyhtiö, jonka kautta valtion virkamiehet (kuten aikoinaan Wieniin muuttaessani sain tietää, monet yliopistokolleganikin) saattoivat saada paljonkin markkinahintaista edullisemman asunnon. Se oli myös niitä kohteita, joita vuosituhannen vaihteessa valtaan astunut oikeistohallitus innolla ryhtyi yksityistämään. Vasta vuonna 2009 tuli sattumalta, erästä toista taloussotkua selviteltäessä, ilmi, että BUWOGia myytäessä oli mahdollisesti rahaa siirtynyt oudoille tahoille ja Itävallan valtio, siis veronmaksajat, kärsinyt kenties jopa miljardin euron menetyksen.

Grasser vakuutteli aikoinaan BUWOGin yksityistämisen sujuneen ”supersiististi”, supersauber. Sittemmin on kuitenkin ilmennyt muun muassa, että ostajayhtiö Immofinanzin voittoisa tarjous (jonka senkin väitetään olleen paljon markkina-arvoa alhaisempi) oli vain hivenen kilpailijan tarjousta korkeampi. Immofinanz oli siis saanut sisäpiirin vinkin, jonka jäljet johtavat Grasserin luottomieheen Walter Meischbergeriin, kenties Grasseriin itseensä. Vihjeestä, näin epäillään, maksettiin palkkio (tekaistuja laskuja vastaan) Meischbergerin kaverin Peter Hocheggerin Kyproksella toimivalle firmalle, joka siirsi rahat kolmelle liechtensteinilaiselle pankkitilille. Näistä ainakin yhden arvellaan kuuluvan Grasserille.

Tutkimukset ovat kestäneet vuosikausia, mutta nyt ollaan lopulta niin pitkällä, että 800-sivuinen syytekirjelmä voitiin panna vetämään. Hurjimpien asiasta liikkuneiden väitteiden mukaan Grasser ja kumppanit olivat kehitelleet todellisen rahastuskoneiston, jonka tarkoituksena oli kaverien ja välikäsien avulla hoidella valtion omaisuuden yksityistämisprojektit niin, että mahdollisimman paljon hyötyä saataisiin sumpuloiduksi Grasserin omaan taskuun. Lähikuukausina saamme toivottavasti nähdä, miten asia etenee ja totuus selviää. Epäsuorasti Grasseria vastaan ja syytösten vankkuuden  puolesta puhuu se, että Grasser ja kumppanit ovat vuosien mittaan käyttäneet kaikki mahdolliset juristiset keinot pysäyttääkseen jutun etenemisen. Jos kalleimmatkaan juristit eivät ole pystyneet estämään syyteprosessin kulkua, voisi epäillä, että jutun takana todellakin on jotain.

Lain käsivarsi on pitkä ja se jauhaa hitaasti mutta puhtaita jauhoja pussiin, niin kuin jossakin lapsuuteni kotimaisessa viihdeohjelmassa lohkaistiin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: