Yleiseurooppalaisia tarinoita naisrauhasta

Jotenkin mietityttää, miten vähän siinä julkisessa keskustelussa, jota pakolaiskriisin ja sen nostattaman vihapuheen ympärillä on jo toista vuotta käyty, on ollut esillä kriittinen nais- ja sukupuolinäkökulma. Tavallaan kyllä ymmärrän, että rasistisen öyhötyksen eritteleminen on tarpeeksi rankkaa jo muutenkin, feministinen kritiikki innostaisi öyhöttäjät vain entistä pahempaan raivoon niitä mädättäjä-suvakkihoroja kohtaan, jotka oikeasti vain himoitsevat päästä petiin vaikka raiskaaja-terroristipetojen kanssa, kun eivät reiluille valkoisille miehille kelpaa… Mutta silti: eikö joku oikea sukupuolentutkimuksen asiantuntija voisi antaa analyysikynänsä viuhua ja tosissaan käydä niiden kummallisten sidosten kimppuun, joita rasistisen vihapuheen ja naisvihan väliltä löytyy? Vai onko niin, että tätä jo tutkitaan mutta jostain syystä tämä tuiki tarpeellinen ja ajankohtainen tutkimus ei valtamedioihin pääse?

Ihan ilmeiseltähän näyttää, että muukalaisviha ja naisviha kulkevat käsi kädessä ja kietoutuvat yhdessä kauhukuvaksi muukalaisista, jotka ”tulee ja raiskaa meidän naiset”. Näin väkivaltainen uhittelu voidaan legitimoida heikkojen ja ”viattomien” suojeluksi, ja  rasisminvastustajat, joissa on paljon naisia ja feministejä, voidaan joko leimata naiiveiksi ressukoiksi, joita on suojeltava vaaralta, jota he eivät onnettomat itse edes tajua, tai huorittelemalla siirtää pois kunniallisten ja asiallisten kansalaisten joukosta ”epäihmisten” puolelle.

Kauhukuvien rakennusaineista osa voi tietysti olla ihan tosiperäisiä. Selväähän on, että Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista osa on peräisin sellaisista kulttuureista tai alakulttuureista, joissa naisen asema on, hm, erilainen kuin meillä. Ja kun tämmöiset kaverit – joista osa voi olla ties millaisten kamalien kokemusten traumatisoimia ja henkisesti vähän horjuvassa tilassa – joutuvat aikansa toimettomina notkumaan erossa omaisistaan ja perheistään, niin ikäviä väärinymmärryksiä ja väärinkäytöksiä voi joidenkuiden kanssa tapahtua. Enkä todellakaan halua niitä puolustella. Ahdistelijoita ja raiskaajia on rangaistava tekojensa mukaan, ihan siitä riippumatta, ovatko kantaväestöä vai muukalaisia.

Itävallassa tuomittiin äskettäin 17-vuotias afgaanipoika 13-vuotiaan tytön raiskauksesta 20 kuukaudeksi vankeuteen (ja hyvä niin). Ilmeisesti (juttu käsiteltiin tietenkin suljetuin ovin, eikä yksityiskohtia ole asiallisissa viestimissä juuri kerrottu) nuoret olivat tunteneet toisensa jo jonkin aikaa, ja heidän välillään oli jonkinlainen seurustelusuhde – jonka fyysisestä puolesta odotukset ja käsitykset eivät sitten käyneetkään yksiin. Hyvä että tyttö jaksoi ja uskalsi hakea oikeutta. (Ja toivottavasti samaan pystyvät myös ne alaikäiset kantaväestön tytöt, joita kantaväestöön kuuluva ”poikaystävä” painostaa ja pakottaa petihommiin, ja toivottavasti hekin saavat tähän ympäristönsä tuen ilman ”pojat on poikia” -vähättelyä, ”haluatko tosiaan pilata nuoren miehen elämän” -uhrinsyyllistämistä ja ”mahdoitkohan itse provosoida” -epäilyjä. Ns. deittiraiskauksia nimittäin sattuu joskus myös alkuperäisten eurooppalaisten kesken.)

Mutta. Aika suuri osa tästä raiskaaja-kauhukuvastosta on rasismin tuella rakenneltua ja paisuteltua. Kyseessä on usein myös kansainvälinen kauhutarina-aines, jota levitetään maasta toiseen (kannattaa lukea Samuli Suonpään hyvä kirjoitus kansainvälisistä rasistimeemeistä). Saksalaisella kielialueella tällaisia kauhutarinoita ja niitä kumoavia tietoja keräilee esimerkiksi hoaxmap-sivusto, jolta löytyy myös useita perättömiä tarinoita raiskauksista ja ahdisteluista. Ja tietenkin löytyy myös sivustoja ja nettifoorumeita, joille päinvastoin kerätään tarkoitushakuista tietoa ”turvapaikanhakijoiden terrorista”.

Yksi tuore esimerkki ei vielä ole hoaxmap-sivulle ehtinyt: Mistelbachissa Itävallan koillisnurkassa, lähellä Tšekin ja Slovakian rajaa, 13-vuotias tyttö kertoi pari viikkoa sitten joutuneensa maauimalassa etelämaisen näköisen miehen seksuaalisesti ahdistelemaksi. Miestä jäljitettiin silminnäkijäkuvauksesta laaditun piirroksen perusteella, tapaus sai laajalti julkisuutta sekä asiallisissa medioissa että vihasivustoilla, ja uimalan johto reagoi tapahtuneeseen välittömästi.

noentryforrefugees

”Today no entry for refugees.” Verkossa kiertävä kuva lienee alkuaan peräisin Kronen Zeitung -lehdestä, jonka alkuperäinen ahdistelutapauksesta kertonut artikkeli ei enää ole verkossa.

Jostain syystä, vaikka 11.000 asukkaan Mistelbachissa on maahanmuuttajia nähty ennenkin (mm. Itävallan islamilaisen uskonyhteisön uusi johtaja Ibrahim Olgun on syntynyt Mistelbachissa turkkilaiseen vierastyöläisperheeseen), ulkomaalaisen oloinen ahdistelija tulkittiin oitis pakolaiseksi tai turvapaikanhakijaksi, ja uimala sulki ovensa ”pakolaisilta” – tosin vain yhdeksi päiväksi, on uimalan johto sittemmin selitellyt. Selittelyihin oli aihetta. 13-vuotias tyttö alkoi nimittäin tutkinnan edetessä muuttaa kertomustaan. Seksiin pakottaminen pukukopissa muuttui takapuolen kourimiseksi käytävällä, ja lopulta tyttö tunnusti keksineensä koko jutun. Poliisi joutui peruuttamaan etsintäkuulutuksen ja antamaan tiedotteen, jossa koko tarina kumottiin.

On tietenkin mahdotonta ja täysin turhaa lähteä spekuloimaan, mitä kolmetoistavuotiaan tytön mielessä oikein on liikkunut ja millaisilla motiiveilla hän käynnisti koko mediametakan, oliko kyseessä henkilökohtainen huomionkipeys vai jokin perheeseen tai kaveripiiriin liittyvä psykologinen kuvio. Kolmetoistavuotias on vielä kovin keskenkasvuinen eikä voi kantaa tapahtuneesta täyttä oikeudellista tai moraalista vastuuta. Mutta mitkä syyt sitten olivatkin, keinoksi tarjoutuva Pahan Raiskaajapakolaisen kauhukuva oli kätevästi lähellä, ja siihen olivat kaikki heti valmiita uskomaan. Olisiko huomionkipeä varhaisteini tullut yhtä vakavasti otetuksi, jos ahdistelijana tai kähmijänä olisi ollut tavallinen kantaväestön mies?

Vielä yksi mielenkiintoinen pointti. Runsas vuosi sitten, juuri ennen pakolaiskriisin kärjistymistä, Itävallassa tiukennettiin ja täsmennettiin rikoslakia. Tasa-arvoministerin (”naisministeri”, Frauenministerin), sosiaalidemokraatti Gabriele Heinisch-Hosekin ajama ns. pyllynkourintapykälä (Po-Grapsch-Paragraf) väljensi lailla rangaistavan seksuaalisen ahdistelun kriteerejä. Ja kukapa tätä pykälää tuolloin vastustikaan ellei oikeistopopulistinen FPÖ (jonka toimihenkilöistä pari on muuten tuomittu myös seksuaalisista rikkomuksista, vaikka suurin osa oikeudessa toimittujen FPÖ-poliitikkojen rikoslistan kohdista liittyykin kansanryhmän vastaiseen kiihotukseen, Verhetzung, tai ”Wiederbetätigungiin” eli kiellettyjen natsiaatteiden tai -symbolien levittämiseen). Puolueen johtaja HC Strache kertoi tuolloin lehdistötilaisuudessa pontevaan Tuomas Enbuske -tyyliin, että oli itsekin joskus joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Strachen mielestä mitään lainmuutosta ei tarvittaisi, koska ahdisteluongelma olisi helppo ratkaista muutenkin:

Yleensä silloin voi sanoa hyvin selvästi ja yksiselitteisesti, että ei halua tätä. Silloin yleensä myös saa olla rauhassa.

(Juupajuu. Melkein jokainen nainen voisi kertoa, että tyypillinen kähmijä ei mokomasta piittaa, koska joko ei tajua tekevänsä mitään väärää tai ei ylipäätään välitä akkaväen väninöistä.)

Nyt tilanne on jostain syystä aivan toinen. FPÖ on asettunut tiukasti vaatimaan naisrauhaa ja vaatii – perheasiainvastaavansa Anneliese Kindergrippe Kitzmüllerin suulla – hallitusta ryhtymään tehokkaampiin toimiin naisten suojelemiseksi yhä pahemmalta ahdistelulta. Tuoreimpana virikkeenä tälle toukokuussa julkaistulle puheenvuorolle oli Wienissä sattunut ahdistelutapaus: kolme tummaihoista miestä oli tunkenut kähmimään autossaan istuvaa sairaanhoitajaa, joka pontevalla toiminnallaan oli kuitenkin pystynyt pysäyttämään tilanteen. (”Tässähän taas nähtiin, että kun tarpeeksi selvästi ja yksiselitteisesti sanoo, ettei halua, niin saa olla rauhassa…”)

Vuosi sitten mitään kähmintä- ja ahdisteluongelmaa ei ollut, eikä varsinkaan lakeja olisi tarvinnut tiukentaa. Nyt jokainen kähmintätapaus antaa aiheen vaatia valtiovallalta entistä tiukempaa toimintaa – silloin kun ahdistelijana on tummaihoinen muukalainen. Mutta rasistejahan me emme ole!

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: