Dynaamiseen yhteiskuntaan?

Kollegan vinkistä osuin tässä blogiin, jota en muuten juuri seuraa. Libera-ajatushautomon sivuilla kirjoittaa kauppatieteen opiskelija Thomas Taussi kokemuksistaan muutaman kuukauden opiskelijavaihdossa Wienissä. Johtopäätös ja otsikko: Euroopasta katsottuna Suomi ei näytä houkuttelevalta. Itävallassa yhteiskunta on dynaamisempi: vaikka hyvinvointivaltiossa eletäänkin, niin julkinen sektori ei ole pyhän lehmän asemassa. Palvelu pelaa ja tarjoaa joustavia osa-aikaisia työpaikkoja, niin että opiskelijoillekin löytyy luontevasti ja kätevästi sivutuloja koko ajan. Vuokra-asunnon saa vapailta markkinoilta kohtuuhintaan, ja päivittäinen ostoskorikin tulee halvemmaksi etenkin viinin ja oluen osalta, joita voi kivasti marketin hyväntuoksuisen paistopisteen vierestä poimia samaan lastiin. (Erityisen närkästynyt Taussi on suomalaiselle holhoavalle alkoholipolitiikalle, josta kertovilla anekdooteilla hän on ilmeisesti usein viihdyttänyt paikallista ystäväpiiriään. Huokaus. Tästä – mahdollisten tallinnanlaivakokemusten lisäksi – siis osaltaan nousee keskieurooppalaisten vankka usko siihen, että suuri osa suomalaisista on rappioalkoholisteja.) Niin että lakatkaa suomalaiset kuvittelemasta, että meidän omahyväisyyteen tikahtuva Byroslaviamme olisi jotenkin esikuvallinen paikka (tämä viimeinen tiivistys siis oma kärjistykseni).

Hm ja joo. Monessa suhteessa Taussi on varmasti ihan oikeassa, vaikka näin tätiperspektiivistä tässä onkin näkevinään nuoren miehen innostusta ja sitä tyypillistä kuherruskuukautta, jota muutaman kuukauden vieraassa maassa asunut ja sopivasti systeemeihin sisään päässyt ihminen yleensä kokee. Kyllähän Wien on monessa suhteessa erittäin oivallinen asuinpaikka, ja moni asia on Itävallassa ihan oikeasti hyvin. Mutta tuota yhteiskunnan dynaamisuutta voisi katsella monesta vinkkelistä. Taussille dynaamisuus ilmeisesti tarkoittaa sitä, että bisnesihmisten on hyvä tehdä bisnestä. Mutta palvelun pelaaminen merkitsee myös sitä, että luokkayhteiskunnan näkymättömät rajat ovat tiiviit ja osa väestä valmiiksi tyytynyt osaansa palvelusväen puolella. Taussista on hienoa, että korkeakoulututkinnot ovat Itävallassa yhä arvossaan – niinpä, kun korkeakouluihin eivät edes yritä vähäväkisemmät ja heikommin koulutettujen jälkeläiset. Helposti saatavilla olevat matalapalkka- ja osa-aikatyöt puolestaan ovat osa yhteiskuntaa, jossa aina keskuudessamme ovat paitsi köyhät myös kivan pienen taskurahatienestin tarpeessa olevat pullahiiri-kotirouvat. ”Dynaamisuuden” kääntöpuoli on siis betonoitu ja kyseenalaistamaton eriarvoisuus.

Hyvin vähäpätöinen mutta minusta jotenkin kuvaava yksityiskohta. Taussin mielestä itävaltalaisessa päivittäistavaramarketissa asiointi on kivempaa ja rennompaa kuin suomalaisessa. Minusta ei. En näe mitään hirveää ongelmaa siinä, että Suomessa pitää se viinipullo käydä erikseen hakemassa toisesta kaupasta, sitä vastoin minua joka ainoalla kaupassakäyntikerralla hermostuttaa kassalla seisoessa se, että kassan toisella puolella ei ole sellaista ostostenkeruualuetta, johon suomalaisen kaupan kassalta ostokset liukuhihnaa pitkin päätyvät sieltä kaikessa rauhassa keräiltäväksi. Ei, itävaltalaisen kassan vieressä on yleensä vain vaaksan mittainen pätkä pöytää. Kassahenkilö nostelee ostoksia sille, samalla kun itse maksamisen ja maksuvälineiden käsittelyn lomassa yrität mahdollisimman nopeasti lappaa tavaraa tieltä pois omaan kassiisi, niskassasi sekä uupuneen kassan että seuraavien jonottajien tuijotus. Kassojen halpatyöläisten ja ostoksia tekevien rouvien tai kotiapulaisten elämän helpottamista ei todellakaan ole ajateltu.

Taussi on myös hieman tyytymätön siihen tapaan, jolla Itävallasta on Suomessa uutisoitu. Hänen paikallisen tuttavapiirinsä jutuissa etusijalla ei ole uusnatsismin uhka, pakolaiskriisi tai oikeistopopulismin nousu vaan kansan väsyminen poliittiseen eliittiin ja ihastus establishmentin ulkopuolelta nouseviin haastajiin, joihin kuuluu myös presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi noussut sitoutumaton tuomari Irmgard Griss. Tässäkin on paljon totta. Itävallan sodanjälkeiset vuosikymmenet olivat punamustien tai mustapunaisten, siis demari-konservatiivikoalitioiden jämähtänyttä vallanpitoa jäsenkirjameininkeineen. Siihen ovat monet olleet väsyneitä jo pitkään. Ja toden totta huomionarvoista on se, miten pahasti tähänastisten vallanpitäjäpuolueiden kannatus on sulanut. Siihen on varmasti syynsä.

Mutta: tätimäisesti taas muistutan, että tämä ei ole mitään uutta, vaan sama väsyneisyys ”jämähtäneeseen valtaeliittiin” siivitti jo vuosituhannen vaihteessa oikeistopopulistit, silloin vielä Jörg Haiderin johdolla, veretseisauttavaan vaalivoittoon ja hallitukseen. Muutamassa vuodessa kävi tuolloin selväksi, että haastajista ei ollut vastaamaan haasteeseen. Poliittisen pellesirkuksen – toinen toistaan epäpätevämpine ministereineen – perinnöksi jäi erinäisiä kähmintä- ja korruptiojuttuja, joita on selvitelty oikeuksissa osaksi näihin päiviin saakka. Jos kansan poliittinen muisti olisi paria vuotta pitempi, kaikille pitäisi olla nytkin selvää, että FPÖ:ltä ei ole odotettavissa todellisia ratkaisuja. Ja kaikkien pitäisi olla oikeasti huolissaan siitä rasistisesta mutapopulismista, johon FPÖ:n tämänhetkinen noste paljolti perustuu.

Tätä mietin etenkin nyt, kun FPÖ on jälleen käynnistämässä uutta poliittista farssia. Se on nimittäin tehnyt valituksen presidentinvaalin tuloksesta. 152-sivuisessa valituksessa, jonka juridisena asiantuntijana on aikoinaan oikeusministerinäkin toiminut Dieter Böhmdorfer, luetellaan useita rikkeitä ennakkoäänestyskuorten käsittelyssä. Monissa vaalipiireissä, näin väittää FPÖ, äänikuoret avattiin tai lajiteltiin liian aikaisin, jossakin oli ääntenlaskennassa mukana asiattomia henkilöitä. Julkisuudessa on liikkunut huhuja, että äänestämään olisi päästetty liian nuoria, eli vaaliluetteloiden tarkistus ei toiminut. ORF:n uutissivulla kerrotaan myös, että yksi (!) vaalilippu, jossa Van der Bellenin ruutuun oli rastin sijasta piirretty surullinen hymiö, olisi hyväksytty, vaikka tuommoinen olisi pitänyt hylätä, ja toisessa tapauksessa molempien ehdokkaiden kohdalta rastittu vaalilippu olisi laskettu ääneksi Van der Bellenille. Perustuslakituomioistuin on ryhtynyt selvittämään, onko aihetta uusiin toimenpiteisiin ja millaisiin. Pahimmassa tapauksessa vaali joudutaan uusimaan joissakin vaalipiireissä, ja joka tapauksessa alkaa näyttää siltä, että heinäkuun 8:nneksi suunniteltu uuden presidentin virkaanasettaminen voi hyvinkin viivästyä.

Näin siis siitä huolimatta, että vaaleja valvomassa olivat myös FPÖ:n vaalitoimitsijat, jotka allekirjoittivat asianmukaiset asiakirjat ilman, että tuolloin olisi mistään vaalivilpistä vingahdettukaan. Siitä puhumattakaan, miten kummallisilta ja kyseenalaisilta FPÖ:n väitteet vaikuttavat. Alkaen esimerkiksi siitä, että Dieter Böhmdorfer väittää sisäministeriön keskusvaaliviraston johtajan Robert Steinin myöntäneen kirjallisesti (!), että FPÖ:n syytökset pitävät suureksi osaksi paikkansa – Stein kiistää tämän kiivaasti. On vaikeaa nähdä tässä mitään muuta kuin lapsellista kyvyttömyyttä tyytyä tappioon. Eipä ihme, että Itävallan julkisuudessa jo valitellaan, miten ”saksalaisetkin pilkkaavat meitä”. Näin saksalaisen ZDF-kanavan poliittisen ajankohtaishupiohjelman sivuilla:

schlechter-verlierer-seite-fuer-mimimi-muppets

Itkevä Norbert Hofer ja ”sivu kaikille, jotka eivät osaa hävitä”.

Pelleilyähän tämä on, ja olennaisen tiivistää Der Standard -lehden etusivun pakinassaan päätoimittaja Hans Rauscher:

FPÖ:n härkäpäinen vaalivalitus ei ole vain huonoa häviäjyyttä. Se nousee populismin omasta ytimestä. (…) Populistit ovat erilaisia kuin liberaali- tai konservatiividemokraatit.  (…) Näin Jan-Werner Müller, Princetonin yliopiston opettaja: ‘Populistit väittävät: ”Me olemme kansa!” He tarkoittavat kuitenkin (ja tämä on poliittinen sodanjulistus): ”Me – ja vain me – edustamme kansaa.” Näin kaikki eri tavalla ajattelevat leimataan laittomiksi, vailla oikeutusta oleviksi. Populistit ovat (…) pyrkimyksiltään demokratianvastaisia.’ FPÖ:lle on viime kädessä yhdentekevää, olivatko nämä vaalit rehelliset vai eivät. Pelkästään se, että heidän ehdokkaansa on hävinnyt, on heidän silmissään vailla oikeutusta, epätodellista, asiaankuulumatonta. FPÖ yksin on kansa, siksi ei mitään oikeutettuja poliittisia kilpailijoita edes voi olla.

”Dynaaminen” Itävalta voi olla kiva paikka etsiä tilapäisduuneja tai tehdä bisnestä. Mutta ennakkoäänten laskemisessa ilmenneet epäselvyydet, niin vaalituloksen kannalta merkityksettömiä kuin ovatkin, kertovat vanhanaikaisen virkakoneiston jäykkyydestä, joka voi johtaa suoranaisiin toimintahäiriöihin. (Viittaan vain aiemmassa blogahduksessani mainittuihin lasku- ja tiedotusvirheisiin, jotka johtuivat siitä, että vielä vuonna 2016 numeroita kirjoitetaan käsin ja lähetetään paikasta toiseen ultramodernilla laitteella nimeltä telefax.)  FPÖ:n tämänhetkinen kekkalointi puolestaan, pelkään pahoin, ei merkitse mitään uutta raikasta vaihtoehtoa pysähtyneisyydelle ja hyvä veli -politiikalle.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: