Epäolennaisia ongelmia?

Tänään halusin taas kirjoittaa koulukirjoista.

Unkarin kouluissa vellovan kapinan aiheita on ollut myös koulujen oppikirjojen kehno laatu. Oppikirjantuotannon keskittämistä on hallitus perustellut kustannusten karsimisella, oppositio taas on nähnyt siinä milloin hallituksen kansallis-konservatiivisten ideologioiden pakkosyöttöä, milloin silkkaa korruptiota ja kähmintää – yhden valtion valvoman oppikirjakustantamon tuotot on vallanpitäjien helppo ohjailla kaveriensa taskuihin. Tässäkin blogissa on jo nähty esimerkkejä koulukirjoista, joissa esimerkiksi paheksutaan homosuhteita tai avioliiton ulkopuolista seksiä, kansainvälisiä etunimimuoteja tai ”lännen palvontaa” ja veltostavaa modernia elämäntapaa, joka ilmenee esimerkiksi telefax-työskentelyn ja turmiollisten Microsoft-pelien muodossa.

Tokihan koulukirjat ovat kaikkialla erehtyväisten ihmisten laatimia. Olen Suomessa aikoinaan takavuosina kirjoittanut lapseni maantiedon ja ympäristöopin kirjasta kipunoivan kiukkuista sähköpostia opettajalle ja kustantamolle – kirjassa muun muassa väitettiin, että ”Karjalan tasavallassa ja Karjalan kannaksella puolet asukkaista puhuu suomen kielen karjalan murretta”. (Karjalan kannakselta on suomen kielen puhujat evakuoitu hiiteen jo kauan sitten, Karjalan tasavallassa ei puhuta suomen kielen karjalan murretta vaan karjalan kieltä, ja senkin puhujia lienee tasavallan asukkaista korkeintaan muutama prosentti.) Unkarissa taas on hihitelty norjalaisten koulujen historiankirjalle, jonka sisällöstä raportoi ulkounkarilaisten naisten blogisivustolla Nők külföldön Norjassa asuva unkaritar – tästä tekaisi artikkelin myös 444.hu-sivusto. Kas tällaista tietoa löytyi norjalaisesta oppikirjasta:

Unkarilaiset ovat tulleet Unkariin Mongoliasta, ja vaikka he vuoden 1000 paikkeilla näennäisesti kääntyivätkin katoliseen uskoon, suuri osa kansasta edelleenkin noudattaa Mongoliasta tuotuja uskonnollisia tapoja ja perinteitä, vain ulkomaailman silmissä esiinnytään katolilaisina tai ateisteina. (Haa! Tästä olisivat innoissaan ne unkarilaiset, jotka yhä pitävät itseään hunnien jälkeläisinä tai kokoontuvat esimerkiksi ”arokansojen” Kurultaj-perinnetapahtumaan harrastamaan jousella-ammuntaa, huovutusta tai šamaanirummutusta.) Katolisen uskon vakiinnutti maahan Pyhä Tapani (toki!), joka määräsi myös yleisen kaksivuotisen oppivelvollisuuden (oho!).

Turkkilaisvalloituksen ajasta 1500-luvulla, kertoo norjalainen oppikirja, on Unkarissa monenlaista ilmaa. Kaikki tutkijat eivät kuulemma myönnä, että Unkari olisi hävinnyt Mohácsin taistelun vuonna 1526. Unkarilaisessa alakoulussa lapsille opetetaan, että turkkilaiset jämähtivät Unkariin ja sotivat siellä lakkaamatta kolmesataa (??!!) vuotta, yläkoululaiset taas saavat oppia, että turkkilaiset lyötiin Egerissä jo 1552, minkä jälkeen he rupesivat palailemaan kotiinsa. 1600-luvulla puolestaan Unkariin saapui paljon maahanmuuttajia esimerkiksi Saksasta, Slovakiasta tai Romaniasta, mistä unkarilaiset eivät tykänneet vaan kävivät sotaan Habsburgeja vastaan Ferenc Rákóczi II:n johdolla. (Ööö… Kyse ei ollut varsinaisesti maahanmuutosta vaan muun muassa siitä, että Habsburg-hallitsijat vaativat turkkilaisvallasta vapautuneiden alueiden suurmaanomistajia todistamaan omistusoikeutensa tai lunastamaan omat tiluksensa takaisin, ja jos tämä ei onnistunut, maat siirtyivät Wienin hovin palveluksessa ansioituneille tahoille.)

Samanlainen Historikerstreit kuin turkkilaisvalloituksen suhteen vallitsee norjalaisen oppikirjan mielestä Unkarissa myös vuosien 1848–49 vapaustaistelun osalta: kuulemma osa tutkijoista uskoo, että Unkari irtosi Habsburg-monarkiasta aivan verettömästi, toiset taas puhuvat kaksi vuotta kestäneestä verisestä taistelusta (öö… tämä lienee lähempänä totuutta), jonka ratkaisi Hajnau-nimisen sotilaan ovelalla salajuonella toteuttama 13 unkarilaisen ministerin murha Aradissa lokakuussa 1849. (Tuota noin. Kenraali Julius Jacob von Haynau johti Unkarin vapaustaistelun kukistumisen jälkeisiä rangaistus- tai kostotoimia, joihin kuului myös ns. Aradin veritodistajien eli kolmentoista kapinallisten puolella taistelleen korkean upseerin teloitus.) Ja lopuksi kerrottakoon vielä, että vuonna 1956 unkarilaiset yrittivät karkottaa venäläiset sotilaat maasta, mutta onnistuivat ainoastaan saavuttamaan Unkarin itsenäisyyden; venäläiset sotilaat tosin jäivät maahan auttamaan Unkarin talouden nostamista jaloilleen.

Aika hämmentävää lukemista siis. Vähän kuin Suomen historiasta opetettaisiin, että ensimmäiset suomalaiset saapuivat maahan tukilla koskia pitkin lasketellen. No, ehkäpä joku vielä ilmestyy julkisuuteen kertomaan, että norjalaista historiankirjaa tavaillut unkarilaisnainen on ymmärtänyt kaiken väärin.

***

Melkein samoihin aikoihin norjalaista Unkarin historiaa käsitelleen jutun kanssa 444.hu-sivustolla ilmestyi toinenkin oppikirja-aiheinen artikkeli. Sen aiheena puolestaan oli unkarilainen koulukirja, tarkemmin sanoen ekaluokkalaisten aapis- ja lukukirja Ábécés olvasókönyv, joka muuten löytyy verkosta kokonaisuudessaan, ja erityisesti sen järkyttävä kuvitus.

Tällaiselta näyttää ekaluokan interiööri:

1osztály.jpg

Kuvatekstissä lukee: ”Kerro kuvasta! Ketkä käyttäytyvät väärin? Ketkä käyttäytyvät oikein? Miksi?” 444.hu:n ilkeät toimittajat sanailevat antaumuksella esimerkiksi ekaluokkalaisten omituisesta ikärakenteesta: takapenkkiläiset ovat ilmeisesti jääneet luokalleen jo aika monta kertaa, eikä entisaikojen pikkupioneeri-univormua muistuttavaan asuun sonnustautunut nilkkasukkainen opettajaletukka selvästikään enää saa heitä kuriin. Yksi lapsista on anatomian lakeja uhmaten kietoutunut oven ympärille, mikä ehkä johtuu hämmennyksestä – Ensimmäinen luokka lukee oven sisäpuolella, joten ulkopuolelta käsin luokkaa lienee vaikea löytää. Tai sitten tämmöinen vartalon ja raajojen vääntely on kotona opittu paha tapa:

konyhaasztalnál.jpg

Tämän pottunokkaisen perheen jäsenillä pää ja raajat vääntyilevät varsin vapaasti eri suuntiin, ja samaan aikaan lapset vieläpä levitoivat. En tiedä, olisinko itse ekaluokkalaisena osannut ihmetellä, miten pojan täpötäysi koululaukku pysyy ilmassa tai pöytä kaatumatta ilman neljättä jalkaa, saati miksi liesituuletin on työpöydän yläpuolella eikä lieden, mutta ainakin vadista vettä latkivan eläimen lajinmääritystä olisin pohtinut pitkään.

Entäpä tämä kuva?

határon.jpg

444.hu:n ilkimysten mukaan siinä tapahtuu kaksi asiaa:

  1. Rajalla ei päästetä läpi kotitonttunsa kanssa lomailevia perheitä eikä loukkaantuneita kauriita.

  2. Kyllähän jo ekaluokkalaisen kuuluu oppia, mitä viranomaistoimet merkitsevät. Ambulanssi olisi menossa sairaita huoltamaan, perhe lehmää kävelyttämään, mutta rajavartijat vain riisuvat vaatteitaan, vyökin on jo heitetty pöydänkulmalle, nauttivat virvokkeita jää-ämpärissä jäähtyvästä pullostaan ja pelaavat noppaa.

Oikeutta myötenhän tässä absurdinhilpeässä kuvassa on selvästi tarkoituksena aakkosten, etenkin ö-kirjaimen opettaminen. Ö-sanojen (kuten őz ‘kauris’, kötés ‘side’, körte ‘päärynä’, bőrönd ‘matkalaukku’, törpe ‘kääpiö’, öv ‘vyö’, bögre ‘muki’, vödör ‘ämpäri’, mentő ‘ambulanssi’ ja monet muut) etsiminen voisi olla aivan hauskaakin, ellei tämänkin kuvan äärellä taas kerran olisi pakko miettiä, miksi oikein maassa, jossa on paljon mainioita lastenkirjoja ja taitavia kuvittajia, aapisen kuvitus pitää tilata ihmiseltä, joka ei hallitse esimerkiksi ihmishahmon piirtämistä tai perspektiiviä laisinkaan.

Kun Facebookissa päivittelin näitä karmeita piirroksia, muuan unkarilainen kollegani muistutti, että koulukirjoista löytyy pahempaakin kuin kuvituksen laatu. Kuten esimerkiksi tämä asenneilmastosta kertova kaunis kansanlaulu, joka muutama kuukausi sitten kiersi unkarilaista mediaa:

megverem.jpg

”Keräsimme kokoon muutamia kansanlauluja, jotka varmaan sinäkin tunnet. Laula ne yhdessä vanhempiesi kanssa! Väritä kuvat!” Kansanlaulusikermän aloittaa Cifra palota (‘Korea palatsi’), jossa lauletaan:

Pieni olen,
mutta kyllä vielä kasvan.
Vuoden tai kahden päästä
minusta tulee husaari.
Senpä teen,
Katan otan vaimokseni.
Hän tekee työtä, minä nukun,
illalla pieksän hänet.

Kansanlaulu on alkuaan merkitty muistiin Transilvanian Székelymaasta ja teksti on aivan aito. Monet kiukkuiset vanhemmat ovat kuitenkin huomauttaneet, että kansanperinteestä löytyy kaikenlaista muutakin, mitä ei alakoululaisten oppikirjoihin panna. Vaikeahan tätä on nähdä muuna kuin taas yhtenä esimerkkinä siitä, miten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa nyky-Unkarissa vitsaillen vähätellään ja siedetään. (Ja esimerkkejähän riittää. Juuri nyt kiertää Unkarin uutismedioita kohu Unkarin uintimaajoukkueen johtajan László Kissin menneisyydestä: on käynyt ilmi, että hän nuorena miehenä vuonna 1961 syyllistyi  joukkoraiskaukseen – tai siis hän vain avusti toisia urheilijapoikia pitelemällä uhria kiinni, kun hänen oma vuoronsa tuli, uhri oli jo puolitainnoksissa eikä jaksanut enää vastustella, joten oikeastaan… – istui vankilatuomiostaan vain osan ja teki sen jälkeen huikean uran uintivalmentajana.)

Aapiskirjan kömpelön kuvituksen kuten muidenkin koulukirjojen omituisuuksien johdosta käytyjä keskusteluja on opettavaista seurata. Yleiseen kauhisteluun ja päivittelyyn sekoittuu vähän väliä puheenvuoroja, joissa paheksutaan koko keskustelua sinänsä. Miksi räksyttää näin vähäpätöisistä asioista tai käydä kiinni vallanpitäjien heittämään kumiluuhun, kun köyhyys ja syrjäytyneisyys, koko koulujärjestelmään yhä selvemmin sisäänrakentuva epäoikeudenmukaisuus, koulutetun työvoiman maastapako tai terveydenhuoltojärjestelmän surkea tila koettelevat kohta koko kansaa? Vuosittain, väittää ”kiitollisuusrahaa” vastaan protestoivien lääkärien Facebook-ryhmä, kuolee sairaalainfektioihin Unkarissa enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuden uhreina. Rumaan aapisen kuvitukseen ei vielä ole kuollut kukaan.

No. Olen tainnut ennenkin sanoa tämän, mutta minusta nykymaailmassa, niin Unkarissa kuin muuallakin, alkaa käydä yhä selvemmäksi, miten ns. humanistisen yleissivistyksen, kielen, kulttuurin ja taiteen ymmärtämättömyys korreloi jonkinlaisen rumasti sanoakseni yleispaskiaisuuden kanssa. Yksityinen ihminen toki voi olla tyhmä ja sivistymätön ja korkeakulttuurista piittaamaton mutta samalla hyväsydäminen, rehellinen ja hyveellinen. Tai sivistynyt, hienostunut, taiteellinen ja älykäs mutta samalla häijy ja moraaliton. Mutta – systeemin ja yhteiskunnan tasolla, näin väitän, huono julkinen tai julkisesti tuettu taide indikoi huonoa hallintoa, ja virallinen kitsch on lähes varma diktatuurin merkki. Tieteen ja tutkimuksen toimintaedellytysten kurjistaminen merkitsee samalla myös, että ihmisistä ei piitata. Ja analysoimalla vallanpitäjien kömpelöä ja härskiä kielenkäyttöä voi paljastaa yhteisten asioiden hoidon kannalta ihan yhtä olennaisia ongelmia kuin kansakunnan taloudenpitoa tutkimalla.

Mainokset

One Response to Epäolennaisia ongelmia?

  1. Ville H. sanoo:

    Epäolennainen kommentti: jokainen viime vuosikymmeninä unkaria opiskellut lienee väkisinkin tutustunut myös Hungarolingua-oppikirjasarjan suorastaan hirveään kuvitukseen. Enkä edes puhu Kurt Fischerin pärstästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: