Monivärisyyden puolesta, sano.

Eilen siis vietettiin Unkarissa yhtä vuoden kansallisista juhlapäivistä, vuosien 1848-49 vapaustaistelun muistopäivää, keskieurooppalaisittain viileässä ja inhottavan sateisessa säässä. Hallitus ja hallituskoalition puolueet kokosivat (ja kuljettivat busseilla) kannattajansa, myös muutamia satoja puolalaisia kansallis-kristillis-konservatiivisia aatetovereita sekä kertoman mukaan 800 forinttia tunnissa ansaitsevia palkkataputtajia, kuuntelemaan pääministeri Orbánin puhetta, jossa entistä äkäisemmin heristeltiin nyrkkiä Brysselin suuntaan.

furakszik.jpg

Index.hu-sivuston mainio pilapiirtäjä ”Grafitember” on ikuistanut jäätävässä sateessa seisovat Fidesz-puolueen peruskannattajat, nyrpeät eläkeläiset. Jonkin aikaa tungoksessa tuhahdeltuaan tädit alkavat jupista:
– Tyhmien polakkien takia ei päästä lähemmäksi.
– Tunkee eteen vaikka ei edes ymmärrä, mitä Viktor sanoo.
– Mokomakin lammaslauma.

Mutta mitä Viktor siis sanoi? Orbánin mielestä Euroopassa on jälleen vapaustaistelun aika, sillä Eurooppa ei ole vapaa, siellä ei nimittäin sallita vapaasti kerrottavan totuutta kansainvaelluksesta, joka muutamasta tuhannesta turvapaikanhakijasta tulee kasvamaan tuhotulvaksi.

Emme voi hyväksyä sitä, että Brysseli asettaa itsensä lakien yläpuolelle. Emme tule antamaan sen tyrkyttää meille kosmopoliittisen maahanmuuttopolitiikkansa katkeria hedelmiä, emme tuo Unkariin rikollisuutta, terrorismia, homofobiaa ja synagoogia polttavaa antisemitismiä, tänne ei synny omien lakiensa mukaan eläviä kaupunginosia, ei tule levottomuuksia, maahanmuuttajien mellakoita, eivätkä rikollisjoukot jahtaa vaimojamme ja tyttäriämme.

Sillä lailla. Muukalaiskammo ja ennakkoluulojen lietsominen Odinin soturien rasistis-seksistisessä hengessä on edelleen Orbánin vahvin valtti. Emmekä me tietenkään ole homovihaajia, rasisteja tai antisemiittejä (koska muslimithan ne polttavat synagogia ja vainoavat homoja). Toki pian yllä siteerattujen sanojen jälkeen Orbán mainitsi myös ”piileskelevät, kasvottomat maailmanlaajuiset voimat”, jotka haluavat tuhota ”kaiken, mikä on omaperäistä, mikä on erikoista, mikä on ikivanhaa ja mikä on kansallista”. Ja tämä kosmopoliittinen, kansainvälinen, aidon kansallisen unkarilaisuuden vastainen voima taas on unkarilaisessa diskurssissa yli sadan vuoden ajan osattu samastaa juutalaisuuteen.

Ja tästä pääsenkin tämän postaukseni toiseen teemaan eli ajankohtaiseen vetoomukseen erään Unkarin henkisen historian tärkeän muistomerkin puolesta. Kysymys on György (Georg) Lukácsista, Unkarin historian kenties kansainvälisesti tunnetuimmasta filosofisesta ja kulttuuripoliittisesta ajattelijasta, jonka jäämistöä tallettavaa arkistoa uhkaa sulkeminen. Erinomainen englanninkielinen taustoitus löytyy täältä. Niille, jotka eivät sitä viitsi lukea, lyhyt pikakertaus siitä, mitä Lukács on merkinnyt ja voisi merkitä:

sm-lukacs_art_full.jpg

György Lukács syntyi 1885 Budapestissa tyypilliseen sentroopanjuutalaiseen ylemmän kaupunkiporvariston perheeseen. Isä, alkuperäiseltä sukunimeltään Löwinger, oli pankinjohtaja ja sai ansioistaan vuonna 1899 aatelisarvon. Poika György suoritti säädynmukaiset lainopilliset sentrooppalaisen ”tohtorin” opinnot ja harjoitti sen jälkeen monenlaista kirjallis-kulttuurifilosofista toimintaa mm. Berliinissä ja Heidelbergissä. Ensimmäinen maailmansota, jossa hän jonkin aikaa suoritti aseetonta palvelusta kunnes sai vapautuksen, vei hänen lopunkin luottamuksensa kapitalistiseen yhteiskuntaan ja teki hänestä lopullisesti marxilaisen ja kommunistin.

Vuonna 1918 Lukács liittyi Unkarin kommunistiseen puolueeseen, ja kun vuonna 1919 Béla Kunin johtamat kommunistit pystyttivät Habsburg-monarkian raunioista irronneeseen Unkariin lyhytikäisen neuvostotasavallan (Tanácsköztársaság), Lukácsista tuli yksi sen ministereistä eli kansankomissaareista. Neuvostotasavallan kukistuttua Lukács asusti välillä lännessä, välillä Neuvostoliitossa, vuoden 1945 jälkeen hän palasi Unkariin. Hänen välinsä kommunistisiin puolueisiin ja vallanpitäjiin olivat välillä läheiset, välillä hyvinkin kylmät, ja katkesivat viimeisen kerran vuonna 1956: toimittuaan Imre Nagyn hallituksen kansanvalistusministerinä hän joutui vähäksi aikaa vangiksi ja 1960-luvun lopulle saakka hyllylle, samaan aikaan kun länsimaiden ”New Left” -piirit alkoivat kääntää, lukea ja juhlia hänen teoksiaan. Lukácsin oppilaista tai koulukunnasta on noussut useita merkittäviä filosofeja ja intellektuelleja, joista tunnetuimpia nykyään on tässäkin blogissa esillä ollut ikinuori ja ikitomera Ágnes Heller.

Lukács kuoli 1971, ja vuodesta 1972 lähtien hänen entisessä asunnossaan on toiminut Unkarin Tiedeakatemian ylläpitämä Lukács-arkisto. Siellä säilytetään hänen alkuperäisiä kirjoituksiaan ja kirjeenvaihtoaan, myös paljon arvokasta, julkaisematonta aineistoa. Nyt arkistoa uhkaa lakkauttaminen. Unkarin nykyiselle hallitukselle Lukács on nimittäin koko ajan ollut piikki lihassa. Samalla kun Horthyn ajan oikeistolais-kansallisille ja kristillis-antisemitistisille ajattelijoille kuten historioitsija Bálint Hómanille tai raivoisan juutalaisvastaiselle piispa Prohászkalle pystytetään patsaita, Lukácsille ei anneta anteeksi hänen toimintaansa ideologisen vastapuolen vastaavanlaisten hirmutekojen myötäilijänä.

Juutalainen kommunisti-kosmopoliitti ja Tanácsköztársaságin kansankomissaari vuoden 1956 ”hyvisten” puolella ja yhtenä 1900-luvun maineikkaimmista unkarilaisista ei sovi siihen  yksinkertaiseen romanttiseen, mustavalkoiseen kansalliseen kertomukseen, jota nykyiset vallanpitäjät haluavat Unkarin kansalle opettaa. Neuvostotasavalta oli pelkkää pahuutta ja punaista terroria (terroria toki olikin, ja muutamia satoja kuolonuhreja, mutta ilmeisesti vähintään saman verran uhreja vaati myös neuvostotasavallan kukistumisen jälkeinen valkoinen terrori, jonka kostoiskut paikoin kehittyivät juutalaisvainojen ja pogromien suuntaan). Marxismi ylipäätään ei ole älyllisesti haastava, ristiriitainen ja kunnianhimoinen aaterakennelma, osa Euroopan kulttuuri- ja aatehistoriaa hyvässä ja pahassa, vaan pelkästään saatanallinen, kristillisten kansallisvaltioiden vastainen ideologia, josta ei tarvitse sen enempää tietää. Vuoden 1956 tapahtumien uudelleenarvioinnista, yrityksistä antaa olemattoman porvarillisen keskiluokan järjestelmänvastustajille se kunnia, joka todellisuudessa kuuluu Imre Nagylle ja muille ihmiskasvoista sosialismia tavoitelleille vakaumuksellisille vasemmistolaisille, olen kirjoittanut ennenkin.

En ole mikään marxismin asiantuntija enkä marxilainen. Siksi voisin antaa puheenvuoron amerikanunkarilaiselle nimimerkki Istvánille, joka on Éva S. Baloghin loistavan Hungarian Spectrum -blogin kantakommentoijia. Äskettäin István kirjoitti:

Valtiotieteen opiskelijana minulle opetti historiaa ja luokkatietoisuutta marxilainen professori. Yhdysvaltain armeijan upseerille, joka oli kasvanut kommunisminvastaisen hysterian riivaamassa [amerikan]unkarilaisten katolilaisten yhteisössä, Lukácsin lukeminen oli ällistyttävä kokemus, koska hän oli niin loistavan terävä. Aluksi olin ajatellut jättää koko kurssin kesken, koska kuvittelin Lukácsia hirviöksi ja uskoin, että opettaja, joka luettaa opiskelijoillaan hänen kirjoituksiaan, on varmasti mielipuoli. Minusta ei tullut kommunismin eikä uuden vasemmiston kannattajaa, mutta sain kuvan entisajan marxilaisista, etenkin juutalaisista marxistiälyköistä, jotka eivät olleet pelkästään fraaseja hokevia puoluejyriä vaan kykenivät syvälliseen ajatteluun.

Tämä ”thinking in depth” -perinne on nyt vaarassa. Viktor Orbán voi puhujankorokkeeltaan pauhata Brysselin kosmopoliitteja vastaan, jotka muka haluavat sekoittaa kulttuurit, kansat ja vakaumukset yhdeksi yhtenäispuuroksi, tehdä ”monivärisestä, ylpeästä Euroopastamme vähäverisen ja kuuliaisen”. Itse asiassa hänen hallituksensa kulttuuri- ja imagonrakennuspolitiikallaan yrittää korvata Unkarin moniväristä ja ristiriitaista historiaa vähäverisellä, kitschisen tyhmänylpeällä ja valheellisen ”yhtenäisellä” propagandakertomuksella, joka on räätälöity vetoamaan suuren yleisön naiiveimpiin ja ennakkoluuloisimpiin kerroksiin. Yksi yritys taistella tätä vastaan on nyt verkossa. Vetoomuksen Lukács-arkiston lakkauttamista vastaan voi allekirjoittaa täällä.

Palatakseni kansallispäivän juhlintaan: iltapäivällä kokoontui opettajien uuden vastarintaliikkeen mielenosoitukseen arvioiden mukaan jopa viisikymmentätuhatta ihmistä, opettajia, opiskelijoita ja näiden tukijoita. Jälleen kerran kuultiin myös ”mustapukuista sairaanhoitajaa” Mária Sándoria, jälleen kerran sateenvarjomeren alla seisova rauhallinen yleisö osoitti joukkovoimaansa yhteisellä viiden minuutin hiljaisuudella. Mukana mielenosoituksessa olivat myös suoraan Kossuth-palkinnon, valtion merkittävimmän kulttuuripalkinnon jakotilaisuudesta saapuneet Oscar-palkitun Saulin poika -elokuvan tekijät. (KIELTÄYDYN käyttämästä kyseisestä elokuvasta sitä englanninkielistä nimikettä, jolla siitä suomalaisissa medioissa on jostain syystä kirjoitettu.)

Reaktiot opettajien mielenosoitukseen ovat omassa somekuplassani vaihdelleet haikeasta ”ei tästäkään kuitenkaan mitään tule” -pessimismistä ja nyrpeän kriittisestä ”väärin sammutettu” -juputuksesta hehkuvaan ”no nyt lähtee” -innostukseen. Edelleenkään Unkarissa ei ole kunnollista, uskottavaa poliittista oppositiota, joka kykenisi kokoamaan syvät rivit hallitusta vastaan. Nähtäväksi jää, pystyykö opettajien protestiliike siihen.

Liikkeen yhdeksi johtohahmoksi noussut budapestilainen rehtori István Pukli esitti selvän uhkavaatimuksen: ellei hallitus maaliskuun 23:nteen mennessä lähetä neuvottelupöytään sellaisia edustajia, joiden sana painaa ja ”joilla on kassan avaimet” eikä pyydä anteeksi kaikilta niiltä unkarilaisilta, joita se on kuuden viime vuoden aikana loukannut ja nöyryyttänyt, seuraa tunnin mittainen lakko. Maaliskuun 30:ntenä kaikki liikkeeseen kuuluvat opettajat keskeyttävät tunnin ajaksi työnsä ja marssivat koulunsa eteen seisomaan, ja sinne kutsutaan myös kaikkia muitakin liikkeen tukijoita. Ellei tämä auta, seuraavalla kerralla työnseisaus kestää kaksi tuntia, sitten kolme, Unkarin yhteiskunta pysähtyy, kunnes hallitus ymmärtää, ettei voi vastustaa koko kansaa.

Nähtäväksi jää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: