Vissi d’arte

Olisi niin paljon kaikenlaista kirjoitettavaa, nyt kun toipilaslomalla olen päässyt grafomaniavireeseen. Esimerkiksi täällä Itävallassa se poliittinen burleskiteatteri, jota FPÖ:stä potkut saanut mutta ainakin tämän vaalikauden ajan tiukasti kansanedustajan paikkaansa ja kahdeksan tonnin kuukausipalkkaansa takertuva Susanne ”Älkää kutsuko minua ‘villiksi kansanedustajaksi’, olen mieluummin ‘vapaa kansanedustaja’” Winter tarjosi ORF:n uutislähetyksen maanmainion Armin Wolfin käsittelyssä, ansaitsisi oman esittelyn. (Saksantaitoiset: haastattelun litteraatio löytyy neuwal.com-saitilta.) Tai viimekertaisen postaukseni lopussa mainittu Unkarin ”kristillis”-demokraattien julistama päätös olla tukematta lasten köyhyyttä torjuvaa ohjelmaa, koska sillä samalla tuettaisiin vasemmistoa ja oppositiota. Asian käsittely Unkarin julkisuudessa on jatkunut. Esimerkiksi Fidesz-puolueen kansanedustaja Máriusz Révész on tv-haastattelussa lykännyt vastuun lasten nälästä vanhempien niskoille, jotka eivät huolehdi kunnolla lapsistaan – koulussahan tarjotaan kouluateriat (joiden niukkuudesta ja kehnoudesta on myös ollut paljon kohinaa), viikonloput ja loma-ajat ovat perheiden vastuulla, ja sitä paitsi nälkää näkeviä lapsia on kaikkialla, jopa Sveitsissäkin. Nih.

Mutta lopullisesti repesin, kun unkarilaisessa sosiaalisessa mediassa lähti kiertämään videopätkä kulttuuriaktivisti, teatteriohjaaja ja -organisaattori Márton Gulyásin vierailusta Unkarin Taideakatemian yleiskokoukseen. Tämä Magyar Művészeti Akadémia on myös ollut jo esillä tässä blogissa. Sen perusti aikoinaan legendaarinen arkkitehti Imre Makovecz eräänlaiseksi kansallis-konservatiivisesti ajattelevien taiteilijoiden keskustelukerhoksi. Orbánin hallitus teki siitä tavallaan Unkarin Tiedeakatemiaan rinnastuvan virallisen instituution ja on antanut sille yhä enemmän valtaa taide-elämän rahahanojen vartijana. Tuoreehkon tiedon mukaan MMA ja sen johtaja, harmaatukkainen ikinuori ja ikikonservatiivi sisustusarkkitehti György Fekete ovat saamassa yhä suuremman sananvallan Kansallisen Kulttuurirahaston (Nemzeti Kulturális Alap), Unkarin valtion merkittävimmän taidetta tukevan elimen hallinnossa. Kuraattoreista on vastedes kolmasosa MMA:n, kolmasosa inhimillisten voimavarojen ministeriön ja vain kolmasosa (aiemmin puolet!) taidealojen järjestöjen edustajia, mikä merkitsee sitä, että tulevaisuudessa Unkarin hallitus MMA:n uskollisella avustuksella pystyy tiukasti sanelemaan, mikä on tukemisen arvoista taidetta.

Sähisevän kiukkuisessa kirjoituksessaan nimekäs teatteriohjaaja Árpád Schilling vertaa MMA:n Feketeä toiseen valtion kulttuuripolitiikan syöttilääseen, elokuvakomissaariksi asetettuun Hollywood-tuottajaan (Rambo, Terminator jne.) Andrew G. ”Andy” Vajnaan.

Budapest, 2015. június 16. Fekete György, a Magyar Mûvészeti Akadémia elnöke (j2) és Andy Vajna kormánybiztos (j) a Zsigmond Vilmos Oscar-díjas operatõr 85. születésnapja alkalmából rendezett fogadáson a budapesti Ludwig Múzeumban 2015. június 16-án. MTI Fotó: Mohai Balázs

Schillingin artikkelista (Magyar Narancs -sivustolla) lainaamani kuva ei ilmeisesti todellakaan ole photoshopattu. Vasemmalla ryhdikäs Fekete, oikealla lutunen Vajna.
MTI, Balázs Mohai

Vajna on Schillingin mielestä toki kaiken kaikkiaan vastenmielinen hahmo, joka tuntuu keskittyvän elämään juorulehtien ahkerasti seuraamaa luksuselämää sievän nuoren ”trophy wifensa” Tímean (”Andy tässä yllätti minut ihanalla timantilla, jokainen nainen ansaitsisi puolisoltaan sellaisen!” – sittemmin Tímea on saanut mieheltään kokonaisen timanttikoruliikkeen) ja muiden Orbánin järjestelmän korruptiojulkkisten rinnalla. Asianmukaisia lakeja säätävän parlamentin tuella hän on saanut hallintaansa melkoisen kasinobisneksen, joka tuottaa sopivasti rahukkaa jenkkiläisen kokaiiniparonin elämäntavan jatkamiseen, eikä siksi ehkä koekaan velvollisuudekseen kovin kiivaasti hämmentää Unkarin elokuvatuotantoa. Schillingin mukaan Vajna ansaitsee jonkinlaisen kiitoksen siitä, että ei ainakaan ole yrittänyt hinnalla millä hyvänsä järjestää elokuvaprojekteja kaikille lahjattomille kavereilleen.

Fekete sitä vastoin, kirjoittaa Schilling, vain käärii huikeita summia lapioimalla paskaa; MMA on ”valtakunnan kallein vanhainkoti”, ”unkarilaisen kulttuurin kuonatehdas”, jossa Fekete ja muut päälle seitsemänkymppiset Orbánin kannattajat saavat amatöörimäisesti luoda konservatiiviseen makuun sopivaa kitschiä veronmaksajien varoilla.

Ongelmana ei oikeastaan ole se, että tämä paska leviää kaikkialle Orbánin saattueen mukana, että unkarilaisuuden synkin ja tuhoisin henki on päässyt vapaaksi pullosta. Tätähän me myös olemme, näitä lukemattomia pikkuvarkaita, jotka vähän rahaa nähdessään menettävät viimeisenki järjenhivenensä ja vain nuolevat kieli ruskeana, vain toistellen, että kaikki on mitä parhaimmin, voisi olla huonomminkin, ihan totta voisi. Ongelma on se, että mitään muuta ei ole. Kaikki, mihin valtio koskee, muuttuu sivistymättömäksi, kuluneeksi, likaiseksi, myyntikelvottomaksi. Unkarilainen kulttuuri on häpeällisen heikkolaatuista. Sillä se ei ole riippumatonta eikä vapaata.

Näin siis tykittää Schilling. Hänen kollegansa, samaisessa Krétakör (‘Liitupiiri’) -teatteriryhmässä toiminut Márton Gulyás puolestaan meni itse paikalle MMA:n yleiskokoukseen, ja tästä syntyi tuo yllä mainitsemani videonauhoite. Kas tässä!

Kuvaajan painiessa katsomossa akatemian pontevien seniorien kanssa, jotka yrittävät vääntää kameraa hänen kädestään, Gulyás marssii salin eteen käyttämään spontaanin yleisöpuheenvuoron, jossa vaatii vapaata keskustelua. Turvamiesten puuttuessa tilanteeseen Gulyás kääntyy yleisön puoleen ja toistaa vaatimuksensa: tarvitaan vapaata keskustelua MMA:n toiminnasta ja myös György Feketen henkilöstä. Yleisö viheltää, buuaa ja meluaa, turvamiehet kiskovat Gulyásia alas lavalta (tämän vakuuttaessa, että poistuu vapaaehtoisestikin, kunhan julkinen keskustelu sallitaan), noin kohdassa 1:10 joku kuvaajan vieressä katsomossa istuva ukko kuuluu jupisevan jotain sinnepäin kuin ”saastainen juutalainen!”, ja pian sen jälkeen puheenjohtajistossa istuva Éva Marton, 1970- ja 1980-lukujen legendaarinen dramaattinen sopraano ja nykyään MMA:n näyttämötaiteen osaston johtaja, puhkeaa laulamaan Toscan aariaa Vissi d’arte, tosin noin kvintin ”ikäalennuksella”.

Schillingin tempauksesta voi tietenkin olla monta mieltä, mutta joka tapauksessa sen antama kuva Unkarin taide-elämän tilasta vetää kaiken tilannekomiikan keskellä hyvin surulliseksi. Vielä järjestelmänvaihdoksen jälkeenkin pitää taidepoliittisissa väännöissä kaivaa esiin sosialisminaikaisia väärinkäytöksiä. Salista raahattaessa Gulyás karjuu, että Fekete on ”Unkarin kulttuurielämän Imre Pozsgay” (Pozsgay, vanha sosialisminaikainen puoluejyrä, on Orbánin järjestelmässä uudelleen nostettu kunniaan), ja videon loppupuolella hän selittää haastattelijalle kiivaasti, että Fekete on entinen ns. kolmekauttakolmonen eli sosialisminaikaisen sisäministeriön tiedusteluosaston ”sisäisen vastarinnan ja sabotaasin torjuntaosaston” III/III ilmiantaja. Ja vielä 2000-luvulla pitää käydä keskustelua taiteen kansallisuudesta ja isänmaallisuudesta. Ollaanko tässä palaamassa ajassa viisikymmentä vai sata vuotta taaksepäin?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: