Kansallisrunoilijan luurangon vastaisku, osa 2

Noin vuosi sitten kirjoitin Sándor Petőfistä ja hänen arvoitukselliseen kuolemaansa kietoutuvista urbaanilegendoista. Tuosta linkitetystä postauksesta voi faktoja kerrata se, jolle Unkarin kansallisrunoilijan elämäntarina ei ole niin tuttu. Olennaisinta tässä tarustossa on, että Petőfin ei uskota kaatuneen ja kadonneen yhdessä Unkarin vapaustaistelun viimeisistä suurista yhteenotoista vuonna 1849. Jo lähes puolentoista vuosisadan ajan on eri lähteissä kummitellut väite, jonka mukaan Petőfi olisikin jäänyt henkiin ja päätynyt sotavankina Siperiaan – viis siitä, että tsaarin armeija, joka kapinan kukistamisessa antoi veljellistä apua Habsburg-keisarikunnan sotaväelle, ei tiettävästi vienyt mukanaan ainuttakaan unkarilaista sotavankia. Petőfin väitetään eläneen vielä vuosikausia milloin missäkin päin Siperiaa, erään ilmeisesti 1900-luvulla syntyneen tarinaversion mukaan Burjatian Barguzinissa, ja vieläpä saaneen jälkikasvua erään paikallisen Anna Kuznetsovan kanssa.

1980-luvulla legendaa Petőfin toisesta elämästä ryhtyivät elvyttämään kiistelty amatööriarkeologi István Kiszely ja hänen mesenaattinsa, lämpökattilatehtailija Ferenc Morvai. He järjestivät vuonna 1989 Barguziniin tutkimusmatkan ja kaivoivat paikalliselta hautausmaalta esiin luurangon, jonka Kiszely tunnisti Petőfiksi. Luita on sen jälkeen tutkittu eri puolilla ja salakuljetettu maasta ja laboratoriosta toiseen, samalla kun Unkarin viranomaiset ja tiedeakatemia tekevät kiusaa totuudenetsijöille eivätkä salli Petőfin äidin haudan avaamista, että DNA-näytteitä voitaisiin uudelleen vertailla. Sekä Venäjän ja Unkarin tiedeakatemian asiantuntijoiden aikoinaan antamien lausuntojen että Amerikassa teetetyn DNA-analyysin mukaan Barguzinista kaivetut luut ovat naisen, mutta tämä tieto ei ole vaihtoehtotutkijoitamme lannistanut. Kiszelyn kuoltua Morvai on jatkanut vaihtoehto-Petőfin jäännösten tutkimista, ja tänä keväänä järjestämässään lehdistötilaisuudessa hän ilmoitti teettäneensä uuden tutkimuksen Kiinan oikeusministeriön alaisessa oikeuslääketieteen tutkimuskeskuksessa Shanghaissa. Kiinalaisten asiantuntijoiden tekemän mitokondrio-DNA-analyysin mukaan Barguzinin vainajan näyte osoittaa 99,2-99,9-prosenttista yhtenevyyttä Petőfin sukulaisilta otettujen DNA-näytteiden kanssa. (Epäselvää on, keitä nämä sukulaiset ovat ja miten läheistä sukua. Joissakin lähteissä puhutaan myös Petőfin jälkeläisistä, mutta tiettävästi kansallisrunoilijan ainoalla pojalla, näyttelijänuraa yritelleellä mutta jo nuorena keuhkotautiin kuolleella Zoltánilla ei ollut lapsia.)

Myytti Barguzinissa kuolleesta Petőfistä on ilmeisesti niin monille niin tärkeä, että jopa Unkarin tiedeakatemia on katsonut joutuvansa puuttumaan asiaan ja julkistanut tänä keväänä yksityiskohtaisen tiedotteen, jossa kohta kohdalta yritetään kumota Morvain ja kumppanien väitteet. Esimerkiksi: julkistettujen tietojen perusteella Shanghain tutkimus ei täytä mitään normaaleja laatuvaatimuksia, luotettavaan tutkimukseen tarvittaisiin kahden, toisistaan riippumattoman näytteen analyysit sekä myös vertailu luita käsitelleiden tutkijoiden omaan DNA:han, sen varmistamiseksi, ettei näytteisiin ole sekaantunut muuta ainesta. Lisäksi Shanghaissa tutkittu mitokondrio-DNA ei paljasta vainajan sukupuolta (tämänkin tutkimuksen perusteella siis Barguzinin vainaja voi todellakin olla nainen), eikä ylipäätäänkään tämänlaatuinen ja -laajuinen analyysi pysty todistamaan sukulaisuutta; sitä voidaan käyttää korkeintaan sukulaisuuden poissulkemiseen.

Vaan mitäpä tosiasioista. Morvai katsoo tutkimustensa edenneen niin pitkälle, että Petőfi-vainaja on tunnistettu ja hänet voidaan lopultakin haudata isänmaansa multiin. Tämä tilaisuus koitti perjantaina. Papp László Sportarena -urheiluhallissa järjestetyn tilaisuuden jälkeen, jossa Morvai kertoi tutkimuksistaan ja Unkarin tiedeakatemian ilkeistä epäilyksistä (444.hu-portaalin mukaan tämä nostatti yleisössä spontaaneja buuauksia ja vihellyksiä), Barguzinin vainajan jäännökset haudattiin Fiumei útin hautausmaalle, uuden hautamuistomerkin alle.

"Sándor Petőfi, runoilija, vallankumouksellinen. Syntyi Unkarissa 1823, kuoli Siperiassa 1856." Kuva 444.hu-sivuston jutusta.

”Sándor Petőfi, runoilija, vallankumouksellinen. Syntyi Unkarissa 1823, kuoli Siperiassa 1856.” Kuva 444.hu-sivuston jutusta.

Morvain mukaan muistokiven alla on runoilijan viimeistä lepoa suojelemassa neljän ja puolen tonnin painoinen rautabetonisarkofagi. Sarkofagiin on sijoitettu myös lähetinlaite, joka toimii ainakin seuraavien 21 vuoden ajan ja lähettää hälytysmerkin Morvaille sekä ulkomailla sijaitsevalle tukiasemalle, jos joku yrittää murtaa arkkua auki. Tämä oli kuulemma tarpeen, koska ”muutamat Tiedeakatemiassa toimivat kunnon unkarilaiset” olivat paljastaneet Morvaille tutkijoiden katalan suunnitelman: arkku avataan salaa, vaihdetaan siellä olevat luut toisiin, ja puolen vuoden päästä sitten viranomaiset avaavat haudan ja Tiedeakatemia pääsee riemuiten todistamaan, että luut eivät olleet Petőfin.

Niin tolkuttomalta kuin koko juttu äkkinäisestä vaikuttaakin, tämä makaaberi tilaisuus keräsi runsaasti harrasta yleisöä, Népszabadság-lehden mukaan monilla mukana lippu tai rinnassa kansallisvärinen kokardi, myös äärioikeiston suosimia punavalkoraitaisia ns. Árpád-raitalippuja näkyi väkijoukossa.

kuva: Viktor Veres, Népszabadság

kuva: Viktor Veres, Népszabadság

Tälle kuvalle (samasta Népszabadságin jutusta, saman kuvaajan) naureskellaan ympäri Unkarin sosiaalista mediaa. Etnohenkisiin väljiin housuihin, puukkoon ja vyötaskuun sonnustautuneen herran sukka-sandaaliyhdistelmä on erityisen piruilun kohteena: näin siis pukeutuivat ylväät arojen soturit aikoinaan?

Tälle kuvalle (samasta Népszabadságin jutusta, saman kuvaajan) naureskellaan ympäri Unkarin sosiaalista mediaa. Etnohenkisiin väljiin housuihin, puukkoon ja vyötaskuun sonnustautuneen herran sukka-sandaaliyhdistelmä on erityisen piruilun kohteena: näin siis pukeutuivat ylväät arojen soturit aikoinaan?

Näin sivullisena tuntuu vaikealta ymmärtää, miten ihmeessä salanimellä ja tuntemattomana kaukomailla piileskellyt, kiihkeästi rakastetun Júlia-puolisonsa unohtaen paikalliselle leipäsudelleen lapsia tehnyt Petőfi voisi ylentää unkarilaisten kansallista itsetuntoa paremmin kuin sankarina vapaustaistelussa kaatunut kansallisrunoilija. Ehkä ajatusta siitä, että Unkarin kuuluisin runoilija olisi saanut saman kohtalon kuin lukemattomat tavalliset tuntemattomat sotilaat, noin vain nujertunut taistelukentän liejuun ja päätynyt nimettömänä joukkohautaan, on vaikea hyväksyä. Pahoin pelkään kuitenkin, että Barguzin-teorian suosio liittyy ennen kaikkea unkarilaisessa kansansielussa kytevään sammumattomaan salaliittoteorioiden janoon.

On selvästikin paljon unkarilaisia, jotka ovat aina valmiita uskomaan, että JOTKUT jossakin vihaavat ja vainoavat Unkarin kansaa ja sen isänmaallisia tunteita. Ja ennen kaikkea: nämä JOTKUT ovat soluttaneet tai vallanneet sekä valtion hallinnon että viralliset tiedeinstituutiot. Siispä mihinkään, mitä yliopistojen ja tiedeakatemian tutkijat kertovat, ei voi luottaa, ja kaikki sen kanssa riitelevä otetaan riemurinnoin vastaan. Kaiken lisäksi Unkarin suuri yleisö tietää myös jo ennestään oikein hyvin, keitä nämä JOTKUT ovat. Myös Petőfi-tilaisuudesta kertoneiden uutisten kommenttiketjuissa muistetaan mainita kaksi vakiosyyllistä: kommunistit (”Tiedeakatemiassa ei ollut mitään järjestelmänvaihdosta, samat bolševisminaikaiset tyypit ovat siellä vallassa”) ja tietenkin juutalaiset.

444.hu-sivuston mukaan Ferenc Morvai kertoi hautajaistilaisuuden yleisölle, että viranomaiset ovat pyrkineet pysäyttämään hänen ”Petőfi-tutkimuksensa”, koska ”hallitus pelkää Petőfin henkeä”. Runoilija vastusti diktaattorien valtaa, ja siksi myös nuoruutensa ihanteet hukannut, vallan turmelema pääministeri Orbán haluaa vaientaa Petőfin muiston. Mutta vaara ei uhkaa vain Unkarin vallanpitäjien taholta vaan myös Unkarin ulkopuolelta, ja siksi tarvittaisiin kansallista yhteishenkeä. Nimittäin: lännestä käsin käyvät homot (!) perinteisen perheinstituution kimppuun, etelästä taas hyökkäävät maahanmuuttajat, jotka eivät tietenkään ole tunkemassa Unkariin omasta tahdostaan – JOTKUT ovat antaneet heille rahaa, jotta he levittäytyisivät Unkariin ”laimentamaan” unkarilaisten kansallista ja kulttuuriperimää.

Sándor Petőfin runoilijanmaineen ja hänen runojensa kansallisen merkityksen kannalta on tietenkin aika yhdentekevää, kuoliko hän vuonna 1849 Transilvanian Segesvárissa vai vasta joitakin vuosia myöhemmin Burjatian Barguzinissa. Hänen teoksensa säilyvät Unkarin kirjallisuushistorian kaanonissa, eikä nykyinen hallituskaan ole tiettävästi millään tavalla yrittänyt pudottaa Petőfiä kansakunnan kaapin päältä. Sillä makaaberilla sirkuksella, jota tuntemattoman burjatialaisen vainajan luiden ympärillä on viime vuodet pyöritetty, ei olekaan juuri mitään tekemistä runoilija Sándor Petőfin kanssa. Petőfi on vain kansallinen symboli, merkinantolippu, jota liehuttamalla saadaan tietty osa kansasta marssimaan sinne, minne se muutenkin mielellään on marssimassa.

Kysymys kuuluukin lähinnä, miten suuri tämä kansanosa on. Ja miten ihmeessä on päästy siihen, että typerä ja aggressiivinen ennakkoluuloisuus automaattisesti ohjautuu tiettyyn suuntaan ja ryhmittyy tiettyjen tunnusten ympärille? Tai edelleen: miten pääsevät syntymään sellaiset kansalliset ja poliittiset voimakentät, jotka vetävät puoleensa juuri tyhmintä, epäkriittisintä, ennakkoluuloisinta ja aggressiivisinta kansanosaa?

Unkarilaisia altistaa salaliittoajattelulle kolme tärkeää historiallista taustatekijää. Ensimmäinen on 1500-luvulta ja turkkilaisvalloituksesta lähtien unkarilaiseen isänmaallisuuteen kuulunut itsesääli: voi meitä raukkoja, kaikki meitä vihaavat ja vainoavat… Toinen oli sentrooppalaisen sääty-yhteiskunnan sisäänrakennettu sivistyksenvastaisuus: koulunkäynti, akateeminen sivistys ja tieteellinen ajattelutapa eivät kuulu rahvaalle, mutta ei ole myöskään herrasväen, ei varsinkaan aristokratian (tai sitä jäljittelevän pikkuaateliston ja suurporvariston) arvon mukaista istua nenä pölyisessä kirjassa tai kunnioittaa oppineisuutta enemmän kuin sotilaskunniaa tai suvun perinteitä. Kolmas oli reaalisosialismi, joka lopullisesti tuhosi kansan luottamuksen hallitukseen, virkamiehistöön ja valtion instituutioihin, jopa valtiollisiin tiedelaitoksiin. Meille valehdellaan, kaikki valehtelevat koko ajan, en voi luottaa muuhun kuin omaan oikeudentajuuni, ja mitä enemmän virallisilta tahoilta jotain vakuutellaan, sen varmemmin se on valhetta. Kyllä kansa tietää!

Meiltä Suomesta tämä historiallinen tausta on toistaiseksi onneksi puuttunut. Siksi meillä kansallinen kahjoperinne on paljon hajanaisempaa, eivätkä esoteeriset eetteripyörreryhmät ole saaneet selvää poliittista roolia. Saapas nähdä, miten kauan kestää, ennen kuin Internetin ansiosta entistä helpommin syntyvät kahjo-viharyhmät, jenkkimallinen tuontifundamentalismi ja Magneettimedia-tyyppiset kansainväliset salaliittoteoriat sekä globalisaatioahdistuksen ja laman vauhdittama kahjopopulismi vievät meiltä tämänkin edun.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: