Lopun merkkejä?

Jo vuosikausia on unkarinkieliseen uutisvirtaani silloin tällöin pulpahdellut toiveikkaita oppositiofoorumien kommentteja, joiden mukaan joko Fidesz-valtapuolueen kukistuminen tai ainakin – sitkeiden huhujen mukaan mielenterveys- ja mahdollisesti muistakin terveysongelmista kärsivän – pääministeri Orbánin henkilökohtainen romahdus olisi lähestymässä. Toistaiseksi ennustajat ovat olleet väärässä, ja vielä vuosi sitten nähtiin, että opposition luskutuksesta huolimatta Fidesz pystyi uusimaan veret seisauttavan vaalivoittonsa. Olkoonkin, että voiton taustalla oli sekä pientä vilunkipeliä että, ennen kaikkea, oppositiopuolueiden heikkous ja yhteistyökyvyttömyys. Nyt kuitenkin tilanne näyttää ihan oikeasti olevan muuttumassa.

Syksystä saakka, kun kohuttu uusi nettivero sai lopultakin tyytymättömät kansalaiset kaduille, mielenosoituksia on nähty tasaiseen tahtiin. Vaikka yksikään niitä järjestävistä tahoista ei ole pystynyt (tai aina edes ollut kiinnostunut) organisoitumaan oikeaksi poliittiseksi oppositioliikkeeksi, marina ja napina on selvästi äänekkäämpää kuin ennen. Tyytymättömyys näkyy mielipidemittauksissa, jotka osoittavat Fidesz-puolueen kansansuosion laskeneen tuntuvasti, vaikka puolueella onkin yhä selvästi enemmän kannattajia kuin kilpailijoillaan. Viime aikojen täytevaaleissa Fidesz on kärsinyt yllättäviä tappioita ja jopa menettänyt 2/3:n parlamenttienemmistönsä, joten maan hallitsemista ei voi enää perustaa pikavauhtia lainsäädäntökoneella pyöräytettäviin mittatilauslakeihin.

Yhtenä tärkeänä kiukunaiheena on korruptio ja vallanpitäjien epärehellisyys. Lopultakin tavallisten kansalaisten mielissä alkaa oman arjen köyhtyminen ja ankeus yhdistyä poliittisen eliitin näyttävän ylelliseen Rolex-Gucci-elämäntyyliin. Veszprémin kohtalokkaita täytevaaleja valmisteltaessa, joissa Brysseliin siirtyneelle Tibor Navracsicsille valittiin jatkajaa, Fidesz-puolueen aktivistit saivat ovelta ovelle kiertäessään kokea esimerkiksi tällaista (näin kertoo hvg.hu-sivusto):

– Hyvää päivää! Sunnuntaina äänestetään Navracsicsin seuraajasta. Tulettehan tekin äänestämään Fidesztä?

– Antaa sen nyt olla! Minä äänestän Fidesztä seuraavan kerran sitten, kun minulla on yhtä hieno rannekello kuin János Lázárilla.

Tuorein jymäys koettiin muutamia päiviä sitten ns. Quaestor-jutun yhteydessä. Arvopaperifirma, johon lukuisat yksityiset unkarilaiset olivat sijoittaneet pienempiä ja suurempia säästöjään, meni konkurssiin ja jätti joukon vihaisia, rahansa menettäneitä kansalaisia osoittamaan mieltään toimistojensa oville. Kävi ilmi, että Quaestoriin oli sijoitettu myös Unkarin valtion omaisuutta, siis kansalaisten verovaroja, mutta pääministeri Orbán oli juuri ennen romahdusta käskenyt vetää nämä sijoitukset pois. Tapahtumien aikataulusta ja aikajärjestyksestä liikkuu erilaisia versioita, hallituksen edustajat sekoilevat ja puhuvat ristiin. Erityisen epätoivoisesti yritetään peitellä Quaestorin yhteyksiä maan korkeimpaan johtoon ja yhdistää Quaestoria entisten sosialistihallitusten korruptiokohuihin, samalla kun oppositioviestimet riemuiten julkaisevat kuvia Quaestorin johtajasta Csaba Tarsolysta poseeraamassa nykyisen hallituksen ja Fidesz-puolueen kärkimiesten seurassa. Hupaisaa lisäväriä tarinaan antaa bulvaanien bulvaani Béla Orgován, tuntematon työtön, kahdeksan luokkaa peruskoulua käynyt entinen linnankundi, joka jostakin tempaistiin viime hetkessä Tarsolyn tilalle kaatuvan Quaestorin johtajaksi.

Béla Orgován Unkarin juorulehdistön riemuiten levittämässä kuvassa.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, jotka tällä hetkellä täyttävät Unkarin viestimien taloussivuja ja ajankohtaispalstoja: aivan ilmeiseltä vaikuttaa, että pääministeri Orbán lähipiireineen on harrastanut jonkinlaista vilunkia valtion varoilla ja lopulta joutunut pelastamaan kaveriensa kyseenalaisella tavalla sijoittamat rahat sisäpiiritiedon avulla ja yksityisten kansalaisten omaisuuden kustannuksella. Ja ilmeisesti kohta enää vain hartaimmat Fidesz-puolueen kannattajat, naiivit eläkeläiset ja ”elämänkoululaiset”, joiden verkkopostauksia jotkut ilkimykset keräilevät kuvablogiin orbanviktor.tumblr.com, pystyvät näkemään asian näin:

”En tiedä, mitä nämä mäntit tässä naputtavat, minullekin, maallikolle, on selvää, että Buda-Cash romahti, ensimmäinen domino kaatui, silloin V.O. neuvoi ottamaan rahat pois… muutamia päiviä sen jälkeen Quaestor meni konkurssiin… näiden välisenä aikana se, joka vain voi, otti rahansa ulos, sillä dominot tosiaankin kaatuivat…… Tämä merkitsee sitä, rakkaat vassari-lipilaarit, että maamme Pääministeri osaa nämäkin asiat! Tykkäsitte tai ette, te ette ikinä edes yhteensä ole niin älykkäitä kuin Viktor Orbán!” ”Nyt tarvittaisiin napakkaa tiedotusta, sillä nämä lurjukset taas toitottavat ympäri maailmaa, että V. O. on huijari! Vaikka hän on vain viisas! Mutta sitä ne eivät ikinä tunnusta! Ja valitettavasti tietyt ihmisryhmät vielä uskovatkin näitä roistoja!”

Kaikki oppositiopuolueet ovat tietenkin kilvan vaatimassa Orbánia ja hallitusta tilille. Eniten tästä kaikesta kuitenkin uhkaa hyötyä äärioikeistopuolue Jobbik, jolla nyt on elämänsä tilaisuus profiloitua rehellisten kunnon ihmisten ryvettymättömänä puolueena. Jobbik on mielipidetutkimusten mukaan muutenkin ollut pelottavassa nousussa ja on enää parin prosenttiyksikön päässä Fideksestä. Ja siinä, missä Fidesz-puolueen kannatus nojaa naiiveihin eläkeläisiin, Jobbik on kyennyt keräämään riveihinsä suuren joukon koulutettuja ja nuoria. Jobbikilla on, johtajastaan Gábor Vonasta alkaen, nuorekkaita, timmejä ja hyvännäköisiä johtohahmoja, ja sen nuoriso- ja opiskelijajärjestötoiminta on tehokasta ja hyvin organisoitua. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa Jobbik on nykyään puolueista suosituin! Suureen osaan Unkarin kansaa Jobbikin (virallisesti peitelty mutta käytännössä ilmeinen) antisemitismi ja romaniviha uppoavat kerrassaan loistavasti – ja toisaalta Jobbik on selvästikin viime aikoina ollut käynnistämässä jonkinlaista söpöilykampanjaa. Gábor Vona on muutamia päiviä sitten yllättäen ruvennut puhumaan lännensuhteiden kehittämisestä ja vakuuttanut, kun menneisyyden kipupisteistä ja holokaustista puhutaan, että Jobbik ”ottaa osaa kaikkien kansojen suruun, myös juutalaisten”.

Puoluekentän oikealla laidalla on siis tungosta. Index-uutissivustolla Tamás Fábián arvelee, että Jobbik on imemässä riveihinsä pettyneitä fideszläisiä, Fidesz taas ei pysty avoimesti asettumaan Jobbikin rasismia vastaan, koska menettäisi liikaa niitä omia kannattajiaan, joiden mielestä juutalaisten maailmanlaajuinen salaliitto on syypää kaikkiin Unkarin vastoinkäymisiin ja romaneilla on rikollisuus ”verissä”. Loppujen lopuksi suurta ideologista eroa puolueiden välillä ei ole, koska molempien tärkeimpänä vetonaulana on tunteellinen kansallismielisyys, ja tähän asti Fidesz on paremminkin pyrkinyt syleilemään Jobbikin kuoliaaksi myötäilemällä sen linjaa niin paljon kuin uskaltaa. Sitä vastoin, arvelee Fábián, Fidesz voi vielä käyttää Jobbikia vastaan toista asetta, Venäjä-korttia. Fábiánin tietolähteiden mukaan Fidesz-puolueessa valmistaudutaan jo tuomaan julki, että Jobbikia rahoitetaan Venäjältä käsin. Tämä tieto saattaisi olla myrkkyä niille lukuisille Jobbikin kannattajille, joille kansallinen ”suvereenius” on pyhä asia ja joista monet kaikesta huolimatta yhä näkevät Venäjän entisen Neuvostoliiton jatkajana.

Jotkut arvelevat jo varsin vakavissaan, että Fidesz-puolueen romahdus voi tulla vielä Jobbikin kautta – ellei päinvastoin. Optimistisimmat odottavat, että nämä kaksi nujertavat toisensa ja tämän jälkeen tie olisi vapaa demokraattisemmille uusille puolueille. Pessimistit pelkäävät, että lopulta potin korjaa Jobbik. Realistista lienee arvella, että kohta joka tapauksessa on odotettavissa poliittista mutapainia koko rahan edestä.

Mainokset

One Response to Lopun merkkejä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: