Onko perinteisen populismin eväät syöty?

Tänään on Közfelháborodás napja eli ’Yleisen närkästyksen päivä’. Unkarissa osoitetaan mieltä sekä Budapestissa että lukuisissa muissa kaupungeissa, ja myös ulkounkarilaiset järjestävät mielenilmauksia: tätä kirjoittaessani Helsingin Senaatintorille pitäisi olla kokoontumassa suomenunkarilaisten Orbánin hallituksen vastustajien mielenosoitus. Nettiveron vastaiset mielenosoitukset saivat kansan kaduille, ja näyttää, kuin jotain olisi lähtenyt liikkeelle.

Hír24-sivuston optimistisessa jutussa Viktor Mandula uskoo, että Orbánin hallituksen ”juhlat ovat kohta ohi”. Häikäilemättömän sujuvasti toiminut koneisto on alkanut yskiä: kansa, joka ei vaivautunut vaaliuurnille eikä kaduille kun yksityiset eläkerahastot vohkittiin valtion kassan tilkkeeksi, kun tupakanhimoisten unkarilaisten rakkaiden syöpäkääryleiden myynti monopolisoitiin vallanpitäjien kavereille tai kun koko maa sidottiin kymmeniksi vuosiksi Putinin Venäjän velkaorjuuteen, alkaa lopultakin julkisesti ilmaista harmiaan. Vaarallisen ylimielisiksi käyneet vallanpitäjät eivät enää tajua, millaisin silmin toimeentulominimin rajoilla tai niiden alapuolella kituuttava kansa katselee heidän luksusasuntojaan, Louis Vuitton -laukkujaan ja ylisuuria virka-Audejaan tai pääministerin pihan perälle rakennettua jalkapallostadionia.

Viime viikkojen mielenosoituksissa ilmeisesti useampi ihmisryhmä on lopultakin löytänyt toisensa: Eurooppaan orientoituva kielitaitoinen ja koulutettu väestö sekä työttömyyden koettelema köyhä kansa, jolle kohta ei luvata olevan tarjolla muuta kuin työttömyyskorvauksien sijasta közmunkaa eli nälkäpalkkaista orjatyötä jonkun paikallisen byrokraatin mielivallan alla, tupakanmyyntioikeuden myötä toimeentulonsa menettäneet pikkukaupan- ja kioskinpitäjät yhtä lailla kuin nuoriso, joka ei halua vallanpitäjien määräilevän, monenko gigatavun edestä he nettailevat, tai kiireiset perheenäidit ja -isät, joiden mieltä ei ensinkään lämmitä hallituksen ”sivuvaunupuolueen” kristillisdemokraattien vaatima kauppojen sunnuntaiaukiolon kieltäminen. Yhä useammat ovat kokeneet vapauttavaa yhteishenkeä suuressa joukossa, joka lopultakin sanoo ääneen, ettei halua tehdä töitä oligarkkien hyväksi – ja joka myös huomaa, että vallanpitäjät ilmeisesti vihdoinkin ovat kuulolla, sillä hallituksen toiminnassa on aistittavissa tiettyä hermostumista.

Mielenkiintoista on myös, kuten myös Gáspár Miklós Tamás hvg.hu-sivuston mielipideartikkelissaan toteaa, että kansallismielinen ja ulkovaltojen vastainen propaganda näyttäisi menettävän otettaan, mikä Unkarissa on melkoisen ennenkuulumatonta. Mielenosoittajajoukot liehuttavat EU:n tähtilippuja ja huutavat avuksi Eurooppaa, tuota samaa ”siirtomaaherraa” ja ”uutta Neuvostoliittoa”, jota vastaan hallitusta puolustavat ”rauhanmarssilaiset” vielä jokin aika sitten olivat liikkeellä. Yhdysvaltain asiainhoitaja M. André Goodfriend, pätevä ja rutinoitunut ammattidiplomaatti, pyyhkii tyynesti hymyillen lattiaa Unkarin verohallituksen johtajalla ja koko korruptoituneella virkakoneistolla, Unkarin kansa naureskelee yhä avoimemmin oligarkkien kokemille nöyryytyksille, ja vain fanaattisimmat hallituksen puhetorvet jaksavat enää vaahdota siitä, miten kaiken takana ovat Unkarin viholliset ja Unkarin opposition häijy myyräntyö (ilmeisesti roistomainen ex-pääministeri Gyurcsány ohjailee koko Yhdysvaltain ulkopoliittista päätöksentekoa, tai tämänsuuntaista näyttäisi väittävän Fidesz-poliitikko Szilárd Németh julkilausumassaan).

Uusi protestiliike on vielä täysin järjestäytymätön, ja täysin epäselvää on, miten sen käyttövoima saadaan kanavoiduksi poliittiseen vaikuttamiseen niin kauan kuin vakuuttavaa ja toimivaa poliittista oppositiota ei ole. Mielenkiintoista kuitenkin on verrata tätä liikehdintää Romanian tuoreisiin tapahtumiin. Siellä nimittäin eilen, kuten Zoltán Sipos kirjoittaa Átlátszó-sivuston maailmanpolitiikkablogissa, ”Facebook-sukupolvi” ratkaisi presidentinvaalit vastoin kaikkia ennakko-odotuksia: kokematon, kehnosti esiintyvä ja karismaton Klaus Johannis voitti ennakkosuosikin, ylimielisen populisti-pääministerin Victor Pontan, jonka kaikki olivat uskoneet paljon paremmin vetoavan tunteellisuutta ja tyyliä arvostavaan romanialaiseen kansansieluun. Johanniksen hyväksi vaikutti kenties hänen transilvaniansaksalainen syntyperänsä, johon nyky-Romaniassa usein liitetään myönteisiä mielikuvia reiluudesta ja ahkeruudesta, Ponta taas kaatui omaan koppavuuteensa, kun ei tajunnut, missä määrin kansa oli kyllästynyt häntä ympäröivään massiiviseen korruptioon. Viimeinen niitti oli Siposin mukaan Pontan yritys minimoida ulkomailla asuvien romanialaisten äänestysmahdollisuudet, länsi-Euroopassa työskentelevä EU-liikkuvuuden sukupolvi kun todennäköisemmin äänestäisi Johannista: ulkoromanialaiset jonottivat kiusallaankin lähetystöjen edessä päästäkseen äänestämään, ja etenkin nuoremmat ja koulutetummat sukupolvet mobilisoivat toisiaan internetin välityksellä erilaisiin mielenilmauksiin ja nostattivat protestimieltä Pontaa vastaan. ”Näin Facebook-sukupolvi kukistaa eläkeläisten, työllistettyjen ja takapajuisimpien seutujen ääniin tukeutuvan ehdokkaan”, kirjoittaa Sipos.

Romanian tapahtumien perusteella ei tietenkään voi suoraan ennustaa, mitä Unkarissa on tulossa –  Euromaidanin tähtilippukansa kaatoi Ukrainan Viktor Janukevytšin ja Romanian Facebook-sukupolvi siis Victor Pontan, mutta onnistuvatko Unkarissa kännykät koholla marssivat nettiveronvastustajat keikauttamaan oman Viktorinsa vallasta?

Netissä kiertänyt kuva Romaniasta, viime helmikuun mielenosoituksista.

Netissä kiertänyt kuva Romaniasta, viime helmikuun mielenosoituksista.

Jonkinlainen sukupolvimurros kuitenkin on näkyvissä. Sentyyppinen vähemmän koulutettujen tavallisten ”kunnon ihmisten” konservatismille rakentuva kansallismielinen populismi, jota Viktor Orbánin kannattajien syvät rivit edustavat, ei pitkän päälle voi toimia. Eihän se itse asiassa ole valtarakenteiden tasolla toiminutkaan, vaan – näin väittää Gáspár Miklós Tamás – yläpäästään Orbánin hallinto on ollut täysin antipopulistinen ja elitistinen, keskittynyt hyödyttämään pientä oligarkkien ja etuoikeutettujen joukkoa ja rakentamaan ”työperustaista” yhteiskuntaa, jossa ei turhaan koulutettaisi työtöntä ja hyödytöntä wannabe-älymystöä vaan yhä useammat jäisivät rasvakouraduunareiksi – eli käytännössä sivistys ja valta-asemat jäisivät pienen uusaateliston etuoikeudeksi. (Näin varsinkin kun asiantuntijoiden kauhuksi hallitus on sulkemassa melkoisen osan oppikouluista, ammattikoulutuksen kehittämisen nimissä.) Näin ei voi jatkua.

Kysymys kuuluukin, mitä sitten seuraa. Löytääkö kansan tyytymättömyys jonkin toimivan parlamentaaris-demokraattisen kanavan, vai korjaako  perinteisen rasvanahkapopulismin jäljiltä potin lopulta vanhojen populistipuolueiden oikealla puolella tai äärioikealla laidalla odotteleva ovelansliipattu, tyylikäs ja hyvin organisoitu, esiintymis- ja nettitaitoinen uus-äärioikeisto?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: