Makkaraa!

Enpä olisi uskonut tähän joutuvani: kirjoittamaan Euroviisu-aiheista blogijuttua. Mutta tuoreimmat viisutapahtumat olivat niin Sentrooppa-relevantteja, että jotenkin tätä kaikkea on pakko kommentoida.

Niin kuin kaikki edes jonkin verran ympäristöään aistivat eurooppalaiset tietävät, tämänvuotisen ”musiikki”-höysteisen valo- ja tuulikoneshowtapahtuman voitti itävaltalaisen Tom Neuwirthin luoma drag-lavapersoona Conchita Wurst, komeaääninen ja upeannäköinen, kauriinsilmäinen olento, jonka glamouröösin olemuksen kruunaa huoliteltu tumma parta. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Itävalta lähettää viisukisoihin omituisen, parodisen tai tahallisen poliittisen ja provosoivan numeron. Viime vuosina on nähty pyllystä ja sen heiluttamisesta räppäävä bändi, jonka itävallankielisestä numerosta jouduttiin verkossa levittämään saksannoksia isovelimaata varten.  Vuonna 2003 kabaretisti Alf Poier hieman hämmensi monia kappaleellaan Weil der Mensch zählt (‘Koska ihminen merkitsee’, sosialidemokraattien perinteinen vaali-iskulause muuten) ja sijoittui lopulta kuudenneksi, mikä oli Itävallan paras sijoitus sitten vuoden 1989. Tämänkin teksti on niin itävaltalaisittain murrettua kieltä, että standardisaksalla siitä ei hevillä ota selvää, mutta ilmeisesti biisissä oli kyse kansainvälisen pop-bisneksen parodioimisesta.

Ja hyvänen aika, minun sukupolveni muistaa vielä Schmetterlinge-bändin eli ”Perhoset”, jonka kaupallista iskelmätuotantoa irvaileva Boom boom boomerang oli viisuohjelmassa vuonna 1977, tosin muistaakseni varsin vaatimattomalla menestyksellä:

”Perhosten” tyylilajiksi mainitaan ”Polit-Rock”, eli kyseessä oli, niin kuin asia siihen aikaan Kekkos-Suomessa ilmaistiin, ”osallistuva” ja ”kantaaottava” ryhmä. Mutta katsokaa ihmiset, mikä ero: Suomessa samaan aikaan osallistuvat ja kantaaottavat kapitalismikriittiset lauluryhmät seisoivat Sirppiliiterin lavalla totisessa etukenossa kukkahuivi harteilla ja katse tiukasti suunnattuna Moskovaan tai Kuubaan. Kaupallisen iskelmän parodiaa ei meillä varmaan olisi parodiaksi edes ymmärretty, ajatellaanpa vaikkapa Mummon pelargoniaa ja Elämän valttikortteja, jotka nekin oli alkuaan parodiaksi tarkoitettu. (Myönnettäköön, Euroviisuissa nähtiin siihen aikaan ja on nähty sittemminkin kappaleita, joiden ”viihteellisyys” singahtaa pitkälle tahattoman huumorin puolelle. Ja toisaalta tätäkin on viisukonseptissa parodioitu niin pitkään, että moninkertaista parodia- ja ironiakierrettä alkaa olla toivotonta yrittääkään analysoida.)

Tästä kaikesta voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että itävaltalaisten yritykset tehdä ilkeää parodiaa taantumuksesta ja ennakkoluuloista tehoavat kansainväliseen tuomaristoon vasta sitten, kun kieleksi vaihdetaan englanti ja esitys kääritään esteettisesti koreaan ja kiiltävään, englanninkieliseen pakkaukseen. Selkein protestielementti Conchita Wurstin hahmossa ei nimittäin ole parta (josta joku nettikommentaattori jo tyytyväisenä totesi, että ”vihdoinkin itävaltalaisuudesta tulee ihmisille mieleen vähän toisenlainen naamakarvoitus”) vaan eksoottiseen saksankieliseen nimeen kätkeytyvä sanoma.

Saksankielisen Wikipedia-sivun mukaan Tom Neuwirth on saanut lavahahmonsa etunimen taannoiselta eteläamerikkalaiselta kaveriltaan, sukunimi Wurst puolestaan on valittu selkeän aatteellisessa tarkoituksessa. Se ei nimittäin tarkoita vain ”makkaraa” vaan myös ”ihassama, hälläväliä”, ja Neuwirthin tarkoituksena on nimenomaan ollut tuoda esiin, että on aivan Wurst kuka kukin on, jokaisella ihmisellä on ihmisarvonsa. Itävaltalaisessa kulttuurissa Wurst (tai arkiääntämyksessä myös leveästi Wurscht) on kerrassaan ohittamaton käsite, joka tyypillisimmillään ilmenee tavassa, jolla arkielämän mutkikkuudet ohitetaan: ensin kaikki on kerrassaan toivottoman monimutkaista, on sääntöjä sinne ja sääntöjä tänne (tässä yhteydessä olen ensi kertaa eläissäni kuullut käytettävän ilmausta ”saksalainen suurpiirteisyys”), mutta kun vähän aikaa on ystävällisesti rupateltu asiasta, käy ilmi, että kaikki on oikeastaan eh Wurscht, ja kaikki järjestyy. Tyypillisen itävaltalainen tapa hoitaa asioita voidaan ilmaista myös verbillä durchwurschteln, ”läpimakkaroida”, millä tarkoitetaan asioiden vähän huolimatonta, epärehellistä ja puolivillaista mutta loppupelissä kuitenkin toimivaa sumpuloimista.

Itävaltalaisten suhtautuminen maanmiehensä tai -naisensa tai -henkilönsä viisuvoittoon on ollut hieman kahtalainen mutta yleisesti ottaen kai positiivinen. Poikkeuksena tietenkin oikeistopopulistinen FPÖ, jonka johtaja HC Strache ei selvästikään osannut ratkaista kantaansa. Vielä muutamia päiviä ennen viisufinaalia Strache antoi tämäntapaisia ärtyneitä kommentteja:

Jos joku semmoinen kuin Conchita Wurst ei tiedä, onko poika vai tyttö, niin enemmänhän se tarvitsisi psykoterapeuttia kuin euroviisuesiintymistä. Ja minä tässä kysynkin itseltäni, miksi ORF ylipäätään ottaa tämän meidän pojan, tai sen, enhän minä edes tiedä, miten [= käyttääkö maskuliini-, feminiini- vai neutripronominia], jos ei Wurst itsekään tiedä, niin minä en ainakaan. Onko tämä nyt es vai er vai sie?

Sunnuntai-iltapäivään mennessä Strache onnistui kuitenkin muokkaamaan julkisen Facebook-sivunsa kommentin sellaiseen muotoon, että sen saattoi tulkita väkinäiseksi onnitteluksi. Vaikka kannattajakunnan syvien rivien ruskeampi laita on pidettävä tyytyväisenä, ei länsieurooppalainen poliitikko, edes oikeistopopulisti, näköjään voi lähteä avosuvaitsemattomille linjoille, jos aikoo pysytellä valtavirrassa.

Toisin, oi, aivan toisin on putinistisen perusarvopolitiikan suuntaan kiitävässä Unkarissa, missä euroviisujen sateenkaarisanoma on jo aivan soveliasta kieltää kokonaan. Oikealle äärilaidalle ylipääsemätön ongelma oli jo Unkarin oma edustaja András Kállay-Saunders, jolla ulkomaalaisen isänsä perintönä on liian tumma ihonväri. Viisuvoittaja Wurst puolestaan poltti sekä oikeisto-oppositiopuolue Jobbikin että koko valtaapitävän oikeisto-kristillisdemokraattikoalition (sikäli kuin piskuisen KDNP:n roolia kaikkivaltiaan Fidesz-puolueen kyljessä voi nimittää ”koalitioksi”) sulakkeet. Maanantai-iltana, Unkarin edustajan kotiinpaluun yhteydessä lähetetyssä viisu-uutisraportissaan valtakunnallinen ykkösuutiskanava onnistui jättämään Wurstin ja hänen voittoisan esityksensä mainitsematta tykkänään. Jobbik puolestaan sijoitti Wurstin eurovaalimainokseensa. (Täytyy tunnustaa, että folkloreasuisesta blondista tulee enemmänkin mieleen Puolan omalla tavallaan parodinen euroviisu.)

Jobbikin Facebook-sivulla julkistettu kuva (linkitetty propeller.hu-portaalin jutusta). ”Toukokuun 25:ntenä sinä päätät, millainen Euroopan tulevaisuus on oleva. Liberaalia imperiuminrakennusta ja poikkeavuutta vai kansakuntien yhteistyötä? VALITKAA!”

Oikeistolaiset mediat ja kolumnistit ovat sankoin joukoin rientäneet raivoissaan paheksumaan turmiota ja rappiota.

Heti Válasz -lehti julistaa kansikuvajutussaan (Euro(o)pan ryöstö), että ”homolobby voitti euroviisut”. Conchita Wurstin voitto ei ollut mikään tilapäinen luiskahdus vaan katalien homojen pitkällisen ja voittoisan myyräntyön tulosta.

Eipä tässä ole mitään yllättävää. Onneksi tahattoman huumorin ohella tilanteesta on revittävissä tahallistakin hupia. Samaan aikaan, kun verkkoa kiertää kuva messuavista venäläisistä ortodoksipapeista kaavuissaan paheksumassa mekko päällä laulavia parrakkaita miehiä, muuan kuvallista silmää omaava unkarilainen Facebook-käyttäjä (István Hell Nagy) löysi kuvan poliittista uraansa aloittelevasta nuoresta Viktor Orbánista. Vain irtoripset, iltapuku ja jumalainen ääni puuttuvat:

istenihang

 

Mainokset

2 Responses to Makkaraa!

  1. JM sanoo:

    Johanna Laakso hyvä, úgy is mint Kedves Johanna Laakso !
    Régóta olvasom Sentrooppa blogjait. Nem tudom megállni, hogy meg ne kérdezzem: Mistä syystä tuli Teille Unkarista pakkomielle ?
    Szivélyes udvözlettel: Judit Mäkinen/ Espoo

    • En sanoisi että pakkomielle. Mutta olen työni puolesta paljon tekemisissä Unkarin kanssa, ja minulla on siellä hyviä kollegoja ja ystäviä, joiden kanssa säännöllisesti tulee keskusteltua Unkarin nykyisestä tilanteesta. Ja tämä tilannehan on huolestuttava.
      En mielelläni heittele sellaisia sanoja kuin ”fasismi” tai ”diktatuuri”, koska ne niin helposti tyhjenevät poliittisiksi haukkumasanoiksi vailla mitään kunnon sisältöä. En myöskään ole esimerkiksi talouspolitiikan asiantuntija (vaikka olenkin taipuvainen uskomaan niitä arvostamiani fiksuja unkarilaisia, joiden mielestä koko maan talous on syöksymässä kohti täyttä katastrofia). Mutta kielentutkijana en voi olla kiinnittämättä huomiota poliittiseen viestintään ja sen tyyliin, joka on mielestäni järkyttävää, ja koulutusalan ihmisenä tunnen velvollisuudekseni reagoida siihen, mitä Unkarin koulujärjestelmälle ja korkeakouluille on tapahtumassa. Näistä asioista kirjoitetaan Suomessa ja suomeksi varsin vähän jos ollenkaan: pari kertaa vuodessa käy joku reportteri päivittelemässä jotain Jobbikin esiintymistä tai kyselemässä sellaisista kansainvälistä huomiota saaneista mutta muuten enemmänkin symbolisista asioista kuin holokaustin muistovuoteen liittyvät ongelmat. Minusta Unkarin asiat ansaitsisivat enemmän huomiota Suomessakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: