Sofi, ironia ja hiljaisuus

Tähän on tultu. Joudun minäkin kirjoittamaan Sofi Oksasesta, vaikka toisin kuin ilmeisesti suurin osa lukutaitoisesta länsimaailmasta en oikein osaa innostua hänen kirjoistaan. Ihan taitavasti kirjoitettu, joo, mutta jotenkin en pääse sen ärtyneen tuntemuksen ohi, että kirjojen huikea menestys perustuu paitsi taitavaan brändäykseen ja markkinointiin, kirjoittajan säpäkkää ulkomuotoa myöten, myös siihen markkinarakoon, jonka Viron tapahtumien tuntemattomuus läntisessä maailmassa on luonut. Kun itse olen ehkä keskivertosuomalaista enemmän harrastanut Viron asioita, olen jo aikoja sitten huomannut rupeavani melkein eläytymään siihen ärtymykseen, jota Sofin menestys joissain virolaisissa on herättänyt ja joka toistaa lumoavan diplomaatinrouva-kirjailjan Aino Kallaksen tarinaa: siellä se suomalainen, hyvinvoivan ja omahyväisen isovelikansan edustaja, kiertää kansainvälisiä hienostopippaloita ja hurmaa herrat ja rouvat upealla olemuksellaan sekä kahmii rahaa ja mainetta tuotteistamalla meidän kurjuuttamme ja järkyttävää historiaamme kutkuttaviksi kirjallisiksi elämyksiksi.

Anteeksi, Sofi-fanit, olen epätaiteellinen tosikko ja minulla on kummallinen maku. Lopetan tähän ja siirryn Sofiin liittyvään varsinaiseen Sentrooppa-aiheeseeni. Sofi O. nimittäin kävi juuri Budapestissa kirjamessujen kunniavieraana pokkaamassa paikallisen merkittävän kirjallisuuspalkinnon. Kuten Helsingin Sanomissa kerrottiin, kunniavieras ei antanut kehujen pehmittää itseään vaan arvosteli Unkarin hallitusta kovin sanoin sekä menneisyyden vääristelystä (esimerkkinä etenkin kiistelty saksalaismiehityksen muistomerkki, jonka rakennuspaikalla on viime aikoina jatkuvasti osoitettu mieltä) ja rikosten salaamisesta (kommunisminvastaisesta retoriikastaan huolimatta hallitus ei suostu julkistamaan kaikkia tietoja kommunisminaikaisista agenteista ja ilmiantajista) että sanan- ja lehdistönvapauden rajoittamisesta. Oksanen on unkarilaisilta tuttaviltaan saanut selville myös asian, jota todella sietäisi pitää julki (pisteitä Sofille tästäkin!): koulukirjojen kustannustoiminta on keskitetty ja rajoitettu muutamaan valtion valvomaan sarjaan, joiden ideologinen sisältö nostattaa jatkuvaa kauhistelua oppositiomedioissa. (Yritän palata blogailemaan tästä joskus tuonnempana.)

Unkarin meininki alkaa toden totta tuoda neuvostoajat mieleen, sen ovat huomanneet muutkin kuin Sofi Oksanen, ja siitä olen itsekin tässä blogissa kirjoittanut. Siksi hieman hämmennyin, kun ryhdyin etsimään unkarilaisista viestimistä viittauksia tähän analogiaan. Hvg.hu-portaali julkaisi laajan, kuvitetun haastattelun, jossa Sofi puhuu historiallisen jäljen jättämisestä ja diktatuurin uhrien muiston säilyttämisestä, länsimaiden heikosta Itä-Euroopan tuntemuksesta sekä erityisesti Puhdistuksen ja Kyyhkysten tapahtumien taustasta. Unkarin tapahtumista taas ei Sofin suuhun pantu ainuttakaan sellaista kommenttia, joita Hesarista saattoi lukea. HVG:n haastattelija johdattelee yhteen kysymyksistään mainitsemalla, että täällä Unkarissakin kipuillaan menneisyyden selvittämättömien kysymysten kanssa, kommunismin perinnöstä ja Trianonin traumasta ilmiantaja-arkistoihin ja holokaustiin – ja siitä edetään Viron historiaan ilman, että Sofi sanoisi Unkarista oikeastaan sanaakaan. Népszabadság-lehden nettiversiossa ilmestyi vain tietotoimisto MTI:n uutinen, jonka komeassa kuvassa Sofi ja Budapestin fideszläinen pormestari István Tarlós iloisesti hymyilevät toisilleen, toinen jossain mielessä ”vasemmistolainen” lehti, Népszava, kertoo kirjailijan upean ulkomuodon lisäksi tämän tuotannosta ja sen taustasta, mutta kirjailijan mielipiteistä Unkarin suhteen ei sanaakaan. Tuntuu hämmentävältä lukea näitä juttuja Hesarin jutun jälkeen, ja hämmentynyt on myös Magyar Narancs -lehden nimimerkki -urfi-, joka samoin ihmettelee Oksasen vierailusta kertovien uutisten niukkuutta ja epäkriittisyyttä.

Ainakaan unkarilaisten viestimien perusteella ei siis oikein pääse selville siitä, arvosteliko Sofi Oksanen Unkarin oloja myös paikallisten kuullen. Sitäkin piristävämpää oli lukea kirjailija Krisztina Tóthin pitämä virallinen ”laudatio” eli palkinnonjakopuheenvuoro, joka ilmestyi tuoreimmassa Élet és Irodalom -lehdessä (lehden tilaajille luettavissa verkossa, videoitu puhe on lisäksi nähtävillä prae.hu– ja Litera-sivustoilla). Tóthin puheen otsikko, Nagy össznemzeti családállítás ‘Suuri yhteiskansallinen perheasetelma’, viittaa Ben Hellingerin kehittämään Family Constellations -perheterapiaan, jonka vaikutusta skeptikot ovat epäilleet – onko se pelkkää harhaa ja hämäystä, niin kuin itse asiassa kirjallisuuskin? Voiko perheasetelmien toistaminen terapiaistunnossa sen kummemmin kuin kansallisia kipupisteitä kaiveleva kirjallisuuskaan parantaa menneisyyden traumoja?

Tóthin palkintopuhe on tietenkin paljolti Sofi Oksasen teosten ja niiden ansioiden kuvausta. Mutta jo Stalinin lehmien kuvaaman tuhoisan piintyneen valheellisuuden ja itseinhon jälkeen Tóth väläyttää ironisen sivalluksen kohti nyky-Unkaria:

Unkarilainen  lukijahan ei tietenkään tunne tätä luihin asti syöpynyttä valheellisuutta, mistäpä hän sen voisi tuntea. Hän ei tunne kaksipohjaista puhetta, ei rajan yli salakuljetettuja vaatekappaleita eikä myöhäisen sosialismin lännestä tuomia, kiilteleviä, himoja kiihdyttäviä surkeita pieniä kulttiesineitä. Hän ei tunne pilalle meikattuja, säälittäviä, tuhottuja naisruumiita, ei tunne näitä miesten kekkereitä, jotka pyrkivät tukahduttamaan jokaisen sisäisen äänen ulkoisella mekkalalla, ei tunne raadollista ja epätoivoista yritystä muuttaa ainokainen lyhyt elämämme jonkin kauniin ja hyvän, muukalaisen elämän kaltaiseksi, jollainen meidän elämämme voi olla vain ulkonaisesti – jos meitä oikein onnistaa.

Olen kiitollinen Tóthille siitä, että hän nostaa näkyviin yhden Sofi Oksasen ansioista, jota en itse ehkä ole kunnolla ymmärtänyt: Oksanen on hyvä kirjailija siksi, että hyvä kirjallisuus ”pikemminkin kysyy kuin vastaa, pikemminkin tekee levottomaksi kuin lohduttaa”. Senkin jälkeen, minkä Puhdistuksessa voisi odottaa toimivan puhdistavana katarsiksena, ”jokin kerros jää yhä ihollemme ja kiusaa meitä edelleenkin”, sanoo Tóth ja lopettaa puheenvuoronsa näin (tämä lopetus kannattaa kääntää kokonaisuudessaan):

Karkottakaamme tämä ikävä tunne, kaikkihan tapahtui kaukaisessa Virossa, kaiken lisäksi kauan sitten, ja noita hirmutekoja tekivät venäläiset miehittäjät. Me olemme täällä nyt juhlimassa! Tervetuloa, Sofi Oksanen, maahan, joka, kiitoksia paljon, on puhdistunut jo kauan sitten, jossa ei enää ole käsittelemättömiä, vaiettuja rikoksia, ei hämärää, haisevan-mätänevää menneisyyttä, jossa, kuten romaanissa kuvatussa lihassa, kuoriutuisivat entisten rikosten toukat. Tervetuloa maahan, jolla, kiitos vain, ei enää ole mitään erityisempää tekemistä perheensisäisen tai ylipäätään naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa, niin kuin ei myöskään prostituution ja syrjinnän, maahan, joka on käsitellyt loppuun ilmiantajakysymyksenkin jo kauan sitten ja siististi, tunnontarkasti, maahan, jossa kaikki tämä on vain kirjallisuutta, keksittyjen tarinoiden paljoutta, jonkinlaista leikkiä ja hokkuspokkusta niin kuin perheasetelmaterapiakin. Kiitän siis Sofi Oksasta, ja kiitän Éva Papia ja Laura Bábaa, jotka käänsivät kirjailjan teokset unkariksi, kiitän myös Scolar-kustantamoa, ja kiitän arvoisia lukijoitakin. Tervehdin kaikkia tämän huolettoman ja puhdistuneen kaupungin hilpeissä, tuoreen ruohon ja painonlämpöisen paperin tuoksua huokuvissa keväisissä kirjajuhlissa, joissa kirjallisuuskin suorittaa aina vain paremmin.

”Paremmin suorittaminen” viittaa tietenkin hallituksen, sittemmin (vaalikampanjan yhteydessä) Fidesz-puolueen viralliseen iskulauseeseen. On paljonpuhuvaa, että kirjoituksen joissakin nettikommenteissa paheksutaan ”hallitusta mielistelevää” loppulausetta – ironiaahan eivät tunnetusti kaikki aina ymmärrä.

Magyar Narancs -lehden -urfi- kiittää Krisztina Tóthia tästä tekstistä, joka hänen mielestään oli herkkä ja rohkea, vaikka ”tietenkin on kuviteltavissa, että toiset pitäisivät sitä kliseisenä, pateettisena tai solvaavana”. Tätä seuraa äärimmäisen tärkeä huomautus:

Voihan sitä olla mitä vain [mielipiteitä]. Koko jutusta voi viis veisata, ei yksi kirjafestivaali ja yhden kirjailijan mielipide loppujen lopuksi niin suuri asia ole. Mutta yksi ei käy päinsä: että kirjoitetaan palkinnonjakajaisista samalla jättäen huomiotta tämän tekstin tärkeimmät väitteet ja niiden konteksti.

Emme siis tiedä, lausuiko Sofi Oksanen palkinnonjakajaisissa jotain kriittistä Unkarin demokratian ja sananvapauden tilasta, pysyikö hän kohteliaasti vaiti ollakseen loukkaamatta isäntäväkeä ja pilaamatta tunnelmaa, vai jätettiinkö hänen mahdolliset kriittiset puheenvuoronsa laajemman levityksen ulkopuolelle. Mutta useimpien unkarilaisten oppositioviestimienkään kautta emme myöskään tietäisi mitään siitä, mitä Krisztina Tóth, yksi rohkea nainen keskellä Unkarin muuten perin miesvaltaista kirjallisuuskenttää, sanoi unkarilaisena kannanottona tähän palkintoon.

Näitä uutisia lukiessani selkäpiitäni on karminut koko päivän. Unkarihan ei siis (ainakaan vielä) ole mikään aatteellinen diktatuuri, jossa ihmiset pakotettaisiin marssimaan tietynväristen lippujen perässä ja kantamaan käsivarsinauhoja. Unkarissa ei toisinajattelijoita (nykyään) suinkaan heitetä vankilaan tai kärrätä työleirille (työpaikkansa he tosin saattavat menettää), maa on EU:n jäsen ja virallisesti tunnustaa kaikkia eurooppalaisen demokratian arvoja. Silti jopa niinsanotut oppositiomediat jättävät ikävät kysymykset kysymättä tai ikävät kommentit selostamatta. Ja nekin, jotka uskaltavat nousta tilaisuuden tullen näistä ongelmista jotakin piipittämään, verhoavat sanottavansa ironiaan, jota tyhmimmät eivät ymmärrä. Ei näköjään tarvita Gulagia, kidutuskammioita, vankileirejä tai ydinasepelotetta, että entisen Itä-Euroopan sivistyneet kielen, kulttuurin ja tiedotuksen ammattilaiset alkaisivat käyttäytyä kuin entisinä aikoina. Tämä alkaa olla ihan oikeasti pelottavaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: