Pakkohan se on…

… lopultakin kirjoittaa Unkarin vaaleista ja vaalienjälkeisestä masennuksesta. Kokeilen samalla, miten hyvin saan tapahtumat sopimaan Elisabeth Kübler-Rossin kuuluisaan surutyön viiden vaiheen kaavaan.

1. Torjunta

Vaikka mielipidetutkimukset jo pitkään olivat povailleet valtapuolueen säilyttävän valtansa, jotkut yhä kieltäytyivät uskomasta pääministeri Orbánin ja hänen puolueensa yksinvallan jatkumiseen. Vaaleja edeltäneenä viikonloppuna järjestetty opposition mielenosoitus keräsi suuren joukon väkeä, hallituksenkaatajien yhteisrintama näytti lopultakin saavan rivinsä järjestykseen ja löytävän yhteisen sävelen. Kaikki oppositiopuolueet huokuivat voitontahtoa ja luottamusta, vaikka kaikki vakuuttivatkin, että voitto voidaan saavuttaa vain korkealla äänestysprosentilla: mitä vähemmän unkarilaisia vaivautuu uurnille, sen suurempi merkitys olisi Fidesz-puolueen kurinalaisilla, hyvin mobilisoiduilla kannattajilla. Oppositiojohtajista nuorekkain ja tyylikkäin, Gordon Bajnai käynnisti sosiaalisessa mediassa viime hetken vaalikampanjan, jossa salli itselleen hipsterihenkistä metatason semi-itseironiaa. Vaikea laji, taisi olla liian vaikea.

Pustan ratsumieheksi, kenties juuri kuuluisaksi rosvopäälliköksi Sándor Rózsaksi sonnustautunut Bajnai kehottaa, mehevän murteellisesti, että nyt lähärettihin äänestämähän, isänmaan tähären.

 

2. Raivo

Sitten kävi niin kuin kävi: Unkarin vaalituloskartta värjäytyi lähes kauttaaltaan Fidesz-puolueen oranssinkeltaiseksi, useita Budapestin vaalipiirejä lukuun ottamatta. Oppositioviestimien paljastukset hallituspuolueita ympäröivästä härskistä korruptiosta ja talouden todellisesta katastrofaalisesta tilasta eivät olleet tavoittaneet äänestäjiä, joille valtion yleisradioyhtiö päivästä toiseen kertoi kaiken olevan mitä parhaimmin ja aina vain paranevan. Pääministeri Orbánin ei edes tarvinnut suostua julkiseen väittelyyn tv-kameroiden edessä tai julkistaa puolueelle erityistä vaaliohjelmaa. Ohjelmaksi riitti: ”Jatketaan!” Ja tämän äänestäjät joko nielivät, tai sitten eivät kerta kaikkiaan välittäneet mistään. 40% unkarilaisista äänioikeutetuista jätti äänestämättä, lopuista vajaa puolet äänesti hallituspuolueita, ja merkillisen ”the winner takes it all” -vaalimatematiikan ansiosta, joka syötti kunkin vaalipiirin jäännösäänet vaalilistan voittajalle, tämä riitti kahteen kolmasosaan parlamenttipaikoista. Galamus-sivustolla Zsófia Mihancsik kirjoittaa tunteen vallassa, jota on vaikea nimittää muuksi kuin voimattomaksi raivoksi:

Voihan sitä haukkua demokraattista oppositiota, voi analysoida sen emämunauksia, mutta en pysty kuvittelemaan, mitä oppositio olisi voinut tehdä niin väärin, että se oikeuttaisi tämän kammottavan, maata tuhoavan puolueen ja sen sairasmielisen johtajan pikkiriikkisenkään voiton. En pysty kuvittelemaan, mikä opposition rikkomus voisi oikeuttaa rääväsuisen ja orjasieluisen Róbert Zsigón tai rääväsuisen ja estottomasti rikastuvan Antal Rogánin vaalivoiton. Mutta unkarilaiset näköjään haluavat Zsigón ja Rogánin. (…) Kyllä, tiedän, kansaa ei voi vaihtaa. Mutta ei myöskään vapauttaa syyllisyydestä. (…) Minä ainakin häpeän sitä, mikä sunnuntaina tapahtui. Häpeän tätä maata, jossa elän, vaikka tiedänkin, miten suunnaton määrä valheita, kansankiihotusta, manipulaatiota ja väärinkäytöksiä tämän häpeällisen vaalituloksen taustalla oli.

 

3. Kaupanhieronta

Seuraavana vaiheena Kübler-Rossin kaavassa seuraisi kaupankäynti, yritys jotenkin tinkiä kohdatusta tai kohtaavasta katastrofista. Unkarin opposition tuntemuksiin tämä ei ehkä aivan sovi, niin täydellinen ja tinkimätön tämä tappio oli. Mutta syitä tietenkin pohditaan, ja syyllisiä etsitään.

Yksi ilmeinen tekijä on ilman muuta vaalimatematiikka: edellisen Fidesz-parlamentin säätämä vaalilaki ja uusi, noin puoleen entisestään eli 199-paikkaiseksi supistettuun parlamenttiin sovellettu vaalipiirijako oli tietenkin laadittu varmistamaan Fidesz-puolueen vallassa pysyminen. New York Timesin blogisivuilla vieraileva amerikkalainen oikeusoppinut ja Unkari-asiantuntija Kim Lane Scheppele (joka on ennenkin ollut esillä tässäkin blogissa) kirjoittaa, että vaalit olivat ehkä lailliset mutta silti kaikkea muuta kuin kunnialliset. ETYJin tarkkailijat raportoivat kaikenlaista pientä epäilyttävää: vaikka varsinainen äänestysprosessi sujuikin siivosti ja järjestyksessä, vaalimainonta, tiedotusvälineiden ohjailu, kansalaisten harhauttaminen (esimerkiksi pienillä hämäyspuolueilla, joiden ehdolle asettumisen hallitus oli tehnyt hyvin helpoksi) ja vaalilainsäädännön temput tekivät asetelmasta valmiiksi puolueellisen. Vaalimatemaattiset taustat löytyvät yksityiskohtaisemmin selitettyinä Scheppelen englanninkielisestä kirjoituksesta; lopputulos oli lyhyesti sanoen, että Fidesz-KDNP-koalitiota äänestäneen ääni painoi laskennassa vähintään puolitoista kertaa niin paljon kuin oppositiota äänestäneen.

Scheppelen mukaan Orbán ja Fidesz olivat kyllä ansainneet vaalivoiton – äänestäneistä unkarilaisista selvästi suurin osa äänesti nykyistä valtapuoluetta – mutta eivät kahden kolmasosan parlamenttienemmistöä. Tämä mahtiasema saatiin aikaan vaalimatemaattisilla ja propagandistisilla vippaskonsteilla, joita itse asiassa kipeästi tarvittiin, sillä edellisiin vaaleihin verraten Orbán menetti äänestäjistään noin viidenneksen. Vajaus paikattiin vaalimatemaattisten temppujen lisäksi ulkounkarilaisten äänillä.

Kuten jo aiemmin tässäkin blogissa selostettiin, ne Unkarin ulkopuolella asuvat, joilla ei ole osoitetta Unkarissa – eli naapurimaiden vanhojen unkarilaisvähemmistöjen edustajat, joille Orbánin hallitus avokätisesti on jaellut Unkarin kansalaisuuksia – saattoivat äänestää paljon helpommin ja ongelmattomammin kuin Unkarista muuttaneet. Vaaliluettelot olivat salaisia (näin kuulemma Ukrainan ja Slovakian unkarilaisten suojelemiseksi, koska näissä maissa kaksoiskansalaisuutta ei sallita), sitä vastoin äänestäjien henkilöllisyyttä ei ilmeisesti äänestyspaikoilla ihmeemmin tarkistettu.  Hvg.hu-uutissivuston kuvat kertovat, miten helpoksi äänestäminen oli tehty Transilvanian Csíkszeredassa (Miercurea Ciuc): Fidesz-puolueen paikalliset yhteistyökumppanit olivat pystyttäneet kadulle äänestystelttoja, joissa kansalaiset heidän avustuksellaan, ilman erityisempiä koppeja tai muita näkösuojia, saattoivat piirtää ruksin lakanankokoiseen äänestyslappuun. Ei ehkä yllätä, että ulkounkarilaisten äänistä 95% meni Fidesz-puolueelle.

Romanianunkarilainen äänestyspaikka. Vaalilippu ruksataan suoraan toimitsijoiden ja ohikulkijoiden nenän alla.

Tuoreimmat vilunkiuutiset kertovat puolestaan, että emä-Unkarissakin tapahtui kummia: allekirjoituslistoja, joita pienten hämäyspuolueiden ehdolle asettumiseen tarvittiin, on koottu suorastaan rikollisin keinoin. Index-uutissivuston julkaisemassa haastatteluvideossa joukko kansalaisia vahvistaa, että ei ole antanut nimeään tämän kyseisen puolueen listaan vaan jonkin toisen; on niitäkin, jotka vakuuttavat, että henkilötiedot täsmäävät mutta allekirjoitus ei ole eikä voi olla heidän.

4. Masennus

”Taivaita järisyttävä” vaalivoitto (kuten pääministeri Orbán asian ilmaisi) ei siis ollut aivan reilusti saavutettu. Mutta saavutettu se on, ja vaikka jotkin kansalaisjärjestöt vielä jaksavat vaahdota sosiaalisessa mediassa, Unkarin oikeuslaitoskin alkaa olla niin tiukasti valtapuolueen käsissä, että oikeudellisia seuraamuksia saattaa olla turha odottaa. Mitä siis voi tehdä, paitsi pakata laukkunsa ja liittyä niiden satojen tuhansien, enimmäkseen nuorten ja koulutettujen, ihmisten joukkoon, jotka viime vuosina ovat lähteneet Unkarista Itävaltaan, Saksaan tai Britanniaan parempaa elämää etsimään?

”Vaalien jälkeisestä depressiosta”, sananmukaisesti, kirjoittaa Index-uutissivustolla Péter Bohus. Hävinnyt hallituksenkaatajien liittouma menee itseensä ja vetää johtopäätöksiä tapahtuneesta. Pienten oppositioryhmittymien johtajat eroavat ja ilmoittavat, etteivät enää yritä EU-vaaleissakaan. Tässä tilanteessa on helppo vajota kansalliseen itsesääliin, joka 1500-luvulta saakka on ollut osa unkarilaisten kansallista itseymmärrystä: ei tämän kohtalon raastaman kansakunnan kannata koskaan odottaa kohtalolta mitään parempaa. Oppositiopuolueiden johto on osoittanut totaalisen kyvyttömyytensä kerätä kansaa taakseen, joten mitään muutosta ei ole odotettavissa, ellei väkeä vaihdeta. Ja vaihdeta keneen?

Orbánin hallitus on esiintynyt, etenkin Euroopan suuntaan, jonkinlaisena suojamuurina äärioikeistolaistumista vastaan, tärkeimpänä avorasistisen ja ilmi-antisemitistisen Jobbik-puolueen vastavoimana. Wikileaks-vuotojen mukaan Orbán oli nimenomaan luvannut Yhdysvaltain suurlähettiläälle, että ”paras puolustus äärioikeistoa vastaan olisi hyvä keskusta-oikeistohallinto”. Näinpä ei käynyt, vaan siitä huolimatta, että hallituksen on syytetty itse asiassa kaikessa hiljaisuudessa toteuttavan äärioikeiston agendaa, Jobbik kasvatti näissäkin vaaleissa ääniosuuttaan. Erityisen huolestuttavaa on, että koulutettujen nuorten keskuudessa, jopa opiskelijajärjestöissäkin, Jobbikin kannattajia on paljon. Pessimistinen johtopäätös kuuluu: uudet sukupolvet eivät osaa ottaa oppia siitä, mitä vanhemmat ja isovanhemmat erilaisissa diktatuurijärjestelmissä saivat kokea, ennen kuin ovat itse juosseet päänsä samaan mäntyyn.

5. Tilanteeseen sopeutuminen

Ihanan, hyytävän sarkastinen Örülünk, Vincent? -blogi tarjoaa ”eloonjäämisohjeita vaalien jälkeiseen aikaan”. Ensinnäkin blogisti muistuttaa, että vaikka hallitus olisi saatu kaatumaan, uusi hallitus olisi ollut lähes epätoivoisen vaikeassa tilanteessa Fidesz-hallituksen paikoilleen betonoimien hallinto- ja oikeusviranomaisten, Fidesz-mielisten valtiollisten medioiden, presidentin ja tarvittaessa Fidesz-puolueen päämajaa puolustavien jalkapallohuligaanien kanssa. On siis kenties parempi odottaa, että tämä systeemi tekee itse itsestään lopun ja romahtaa omaan mahdottomuuteensa. ”Ikävä uutinen tässä tietenkin on se, että sinäkin tulet jäämään romahtavan systeemin raunioiden alle.”

Muuta ei siis voi tehdä kuin keskittyä omaan eloonjäämiseensä, ja siinä sivussa seurata politiikkaa nauttien sen tarjoamasta tahattomasta huumorista. Blogisti suosittelee ottamaan esiin vanhat kremlologian oppikirjat ja opettelemaan (jälleen) rivien välistä lukemisen jaloa taitoa, hankkimaan jäsenkirjan (siis mikäli haluaa menestyä urallaan) sekä välttämään vääränlaisten ajatusten julkista tykkäilemistä Facebookissa tai vasemmistoliberaalilehtien lukemista julkisilla paikoilla. Ei myöskään kannata välttämättä ryhtyä perustamaan liikeyritystä, myymälää, kielikoulua, hankkimaan maatilaa tai ylipäätään mitään sellaista, mikä kohta kuitenkin valtiollistetaan tai keskitetään valtapuolueen kaveriverkoston hallintaan. Ja niin, venäjän kielen oppikirjat kannattaa hakea ullakolta taas esiin. Muuten kannattaa olla liikaa välittämättä esimerkiksi siitä, että tulee syytellyksi isänmaanpetturuudesta – siihen ongelmaan on olemassa oiva lääke, joka näyttää tältä:

”Ennen viimeistä pisaraa – LESZAROM (’Paskat minä siitä!’).”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: