On taas vuoden sanojen aika

Vuosi 2013 lähestyy loppuaan, ja vuoden sanoja ja epäsanoja valitaan. Suomessa YLEn lukijaäänestyksen voitti pöhinä, Itävallassa vuoden sanaa taas on perinteisesti valinnut grazilaisen saksan kielen professorin vetämä asiantuntijaraati. Eikä pelkkä vuoden sana riitä, vaan valitaan myös vuoden epäsana (Unwort), vuoden nuorisosana, vuoden lausahdus (Spruch) sekä epälausahdus…

Vuoden sana, verbi frankschämen, on jo ennättänyt herättää hieman hämmennystä. Kyseessähän on parlamenttivaalitaistelujen sivutuotteena syntynyt mukaelma vuonna 2010 vuoden sanaksi valitusta uudisverbistä fremdschämen ‘tuntea myötähäpeää’. Ja viittauksen kohteena on tietenkin Frank Stronach, tuo viime vaalien viihdejulkkikseksi noussut kanadanitävaltalainen miljardööri, jonka hieman iän painama, hajamielinen olemus, ömeörikkalais-steiermarkilainen aksentti ja omaperäinen näkemys demokratian olemuksesta näkökulmasta riippuen joko toivat väriä ja iloa vaalitaisteluun tai häpäisivät kansanvallan instituutiot lopullisesti. Tässä videoklipissä saksantaitoiset voivat seurata, miten toimittaja Hanno Settelen kanssa keskusteleva Stronach vaalipuhujamatkallaan ottaa kantaa kuolemanrangaistukseen:

Takapenkillä istuva vaalea nainen on Stronachin oikea ja vasen käsi Kathrin Nachbaur, alkuaan perheystävän tytär, joka käytännössä on pyörittänyt Stronachin puoluetta ja yrittänyt pitää Frank-pappaa kiinni todellisuudessa. Tässä videossa hän saa tehtävän: todella karmeista rikoksista pitäisi määrätä kuolemanrangaistus uudestaan voimaan. Ainakin ammattitappajille. Hei, Kathrin, tämähän me laitetaankin puolueohjelmaan!

Ei ehkä ihme, että Stronachin puolue on tällä hetkellä hajoamassa atomeiksi. Äänisaalis jäi toivottua pienemmäksi, vaikka muutama parlamenttipaikka saatiinkin, ja kun Frank-pappa on ilmeisesti paljolti menettänyt kiinnostuksensa politiikkaan ja palaillut muiden bisnestensä pariin, on käynyt tuskallisen ilmeiseksi, että puolue oli pelkästään jonkinlainen kallis harrastus vanhenevalle miehelle, jolla ennestään oli jo kaikkea. Frankschämen luultavasti kuvaa hyvin useimpien itävaltalaisten politiikan tarkkailijoiden tuntemuksia, vaikka – kuten Der Standardin toimittaja Hans Rauscher huomauttaa – oikeasti sanaa ei edes vaalitaistelun tuoksinassa kovin usein kuultu.

Palkintopallipaikoille Wort des Jahres -kisassa pääsivät lisäksi Lauschangriff  ‘salakuunteluhyökkäys’, joka viittaa viime aikojen tietovakoiluskandaaleihin, sekä enkelfit eli ‘lapsenlapsenkestävä’: tällä tarkoitetaan eläkejärjestelmän ”kestävyysvajeettomuutta” eli sitä, että lastenlastenkin pitäisi aikanaan periä toimiva sosiaali- ja eläketurva.

Mutta mielenkiintoisempia olivat oikeastaan epäsanat.  Toiseksi sijoittuneen Arbeitszeitflexibilisierungin – ‘työajan joustavoittaminen’ – vastenmielisyys lienee suomalaisellekin helppo ymmärtää. Kolmannelle tilalle valittiin Begegnungszone, ”kohtaamisvyöhyke”, jonka ”epäsanuus” juontaa juurensa Wienin Mariahilferstraße-ostoskadun epäonnistuneisiin liikennejärjestelyihin: uusi jalankulkijavyöhyke on herättänyt lähes yksinomaan kiukkua. Hämmästyksekseni löysin listalta myös sanan lecker, ‘herkullinen’ – se on sinänsä ihan normaalia saksaa, mutta monien itävaltalaisten mielestä se on tyypillisen saksansaksalainen ilmaus, Piefkejen kieltä, ja siksi vastenmielinen. (Mitenkähän se sanottaisiin itävaltalaisemmin? Köstlich?)

Epäsanakilpailun voitti kuitenkin sana, jolla on eurooppalaisempaakin poliittista relevanssia. Oikeistopopulistit nimittäin lanseerasivat vaalien alla termin inländerfreundlich, jonka voisi kääntää vaikkapa ”kantaväestöystävälliseksi”. Omituisen termin varsinainen tarkoitus on vielä selkeämpi kuin meikäläisen ”maahanmuuttokriittisen”: inländerfreundlich tarkoittaa tietenkin sitä, mitä ei sovi ihan ääneen sanoa ja minkä tätä aatetta edustavat piirit äänekkäästi kiistävät, eli ausländerfeindlich, ‘ulkomaalaisvihamielinen’. Kyseessähän on poliittisen ”lähimmäisenrakkaus”-sloganin uusi muunnelma, sen nerokkaan ajatuksen kielellinen tiivistymä, että ”ensin äyskäröidään oma puoli veneestä tyhjäksi ja sitten vasta autetaan muita”.

Vuoden nuorisosanaksi valittiin verbi whatsappen, joka tietenkin tarkoittaa suositun älypuhelinsovelluksen käyttelyä. Palkintopallipaikoille pääsivät myös kansainvälinen YOLO sekä verbi chüün eli tyypillisen itävaltalaisen ällän vokaaliutumisen kokenut ”chillata”.

Ja lopuksi vielä lausahdus ja epälausahdus. Vuoden lausahdukseksi valittiin turhautuneen äänestäjän kommentti, joka mielenkiintoisella tavalla kytkee yhteen yleisen, kaikkialla Euroopassa valitellun politiikkaanturhautumisen (Politikverdrossenheit) ja nuo jo aiemmin esillä olleet tietovakoiluskandaalit: Ich wähle die NSA, die interessieren sich wenigstens für mich! (‘Minä äänestän NSA:ta, ne sentään ovat kiinnostuneita minusta!’) Epälausahduksen puolestaan tuotti sama nainen, jolla jo kaksi kertaa on ollut kunnia päästä vuoden (epä)sanojen tai lausahdusten listalle: valtionvarainministeri Maria Fekter alias Schotter-Mitzi (”Sora-Maiju”), jota oikeistopopulistisen oppositiopuolueen johtaja vaalien jälkeen vaati tilille budjettivajeesta tai ”budjettireiästä” (Budgetloch): punamusta hallituskoalitio, joka vaaleissa sai taakseen entistäkin niukemman mutta juuri riittävän enemmistön, ei väittämän mukaan olekaan ennen vaaleja uskaltanut kertoa kansalle, mitkä vyönkiristäjäiset tässä väistämättä ovat edessä. Näin vastaa syytöksiin ministeri Fekter:

Es gibt kein Budgetloch. Es gibt nur Einnahmen und Ausgaben, die auseinanderklaffen. ‘Ei ole mitään budjettivajetta. On vain tuloja ja menoja, joiden välille aukenee juopa.’

Niinpä. Felix Austria on vaaleissa ikikonservatiiviseen tapaansa nähnyt parhaaksi jatkaa entisessä komennossa, vaikka valtapuolueiden kannatus jonkin verran hupenikin. Tätä kirjoittaessani on hallitus lopultakin saatu kasaan; kansainvälistä julkisuutta keräsi konservatiivisen ÖVP:n nuoren toivon, ”vain” 27-vuotiaan Sebastian Kurzin nimitys ulkoministeriksi, vähemmän ääntä sitä vastoin on pidetty tiedeministeriön lakkauttamisesta, jonka johdosta esimerkiksi Wienin yliopistossa tänä päivänä liehuivat suruliput. Vähitellen alkaa kuitenkin huveta myös kansan kärsivällisyys. Edellä mainitussa kolumnissaan Der Standard -lehden Hans Rauscher kirjoittaa:

[Vuoden sanaksi] olisi tarjolla ”vaje” (”reikä”, Loch). Tietenkin yhdistelminä: ”budjettivaje” tai ”odotusvaje” (ammattiyhdistysten keskusliiton johtaja Foglar) tai ”nollavaje”, jolla tarkoitetaan, että vajetta ei ole. ”Vajehan” on Itävallan vuoden 2013 poliittinen signaalisana: pätevyysvaje, persoonallisuusvaje, johtajuusvaje, luottamusvaje, uudistusvaje, toteutusvaje, innovaatiovaje, yhteistyövaje, rehellisyysvaje. Ja, päivä päivältä pahempana: kärsivällisyysvaje.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: