Negatiivinen hungaricum?

Kuten monet muut kansat, unkarilaisetkin mielellään näkevät itsensä kerrassaan ainutlaatuisina ja poikkeuksellisina. (Niin kuin tietysti ovatkin.) Tämän ainutlaatuisuuden fyysisillä ja kulttuurisilla ilmaisimilla, perinteillä ja tuotteilla, joita ei (väittämän mukaan) tunneta missään muualla kuin Unkarissa, on perinteinen, latinalaisensointuinen nimi: hungaricum, tai unkarilaisittain hungarikum. Nykyinen hallitus, jolle kaikki kansallismielisyyden ilmaukset ovat sydämenasia, on tietenkin ottanut myös joukon hungaricumeja symboliseen suojelukseensa. Hungaricumeista on säädetty erikseen oikein laki, ja valtion virallinen hungaricum-lista laajenee jatkuvasti. Tätä nykyä listalla ovat esimerkiksi pálinka-viina (etenkin törkölypálinka, unkarilainen grappa), Tokajin vanha viininviljely-kulttuurimaisema, Pannonhalman benediktiiniluostari ympäristöineen, Herendin posliinitehtaan tuotteet, Hortobágyn kansallispuisto sekä haukkametsästys. Tuoreimpia tulokkaita ovat muiden muassa unkarilainen operetti, jalkapalloilija Ferenc Puskásin elämäntyö sekä fröccs eli kivennäisvedellä kivaksi kesäjuomaksi laimennettu viini. (Viimeksi mainittua en kyllä osaisi erottaa itävaltalaisesta g’spritztestä tai saksalaisesta Weinschorlesta.)

Kuten arvata saattaa, oppositio ja nykyisen hallituksen arvostelijat mieluusti tarttuvat hungaricum-käsitteeseen myös negatiivisessa mielessä. (Tälläkin on vanhat perinteet. Kansallista itseruoskintaa – tottakai meillä osataan tämäkin sössiä, ei tässä onnettomassa maassa mikään onnistu eikä mene oikein – ovat maailman sivu harrastaneet Unkarin kansan parhaat pojat ja varmaan tyttäretkin, vaikka juuri nyt mieleeni ei tule Unkarin kovin miesvaltaisesta kirjallisuudesta kuin miespuolisia esimerkkejä.) Äskettäin tämän teki hvg.hu-sivustolla toimivan Kapitalizmus-blogin kirjoittaja, jonka mielestä todellinen hungaricum on porvarillistumisen jälkeenjääneisyys.

Kapitalizmus-blogi julistaa vapaan markkinatalouden ja vapaan yksilön ilosanomaa: ”kollektivismin sijaan individualismi, valtion byrokratian sijaan yksilön oikeus ja vastuu, altruismin sijaan vapaaehtoinen solidaarisuus!” Ja kuinka ollakaan, vaikka nykyinen hallitus kovasti puhuu oikeistokonservatiivisten arvojen puolesta, vastustaa sosialismia ja haukkuu kommunisteja, sen politiikka – valtiollistaminen, keskusjohtoisuus ja suoranainen komentotalous – on kaukana näistä kapitalismin ihanteista ja siksi blogisti(e)n tulilinjalla. Tässä tuoreessa kirjoituksessa pohdittavaksi on tullut jälleen kerran Unkarin yhteiskunnan ikuinen kipupiste: sisäiset konfliktit etenkin antisemitismin ja siihen liittyvien historian häpeätahrojen ympärillä.

Kirjoittaja ei usko ongelman olevan pelkästään siinä, että Unkarissa – toisin kuin esimerkiksi Saksassa – ei olisi pesty menneisyyden likapyykkejä ja puhuttu asioita selviksi. Jatkuvastihan näistä asioista puhutaan: toiset syyttelevät, toiset torjuvat syytöksiä ja vastaavat omilla katkerilla syytöksillään, keskustelu ei etene eikä johda mihinkään. Blogistin mielestä ongelman ydin on se todellinen hungaricum, että Unkarissa ei koskaan tapahtunut kunnon porvarillistumista – ja tästä syystä Unkarin kehitys edelleenkin polkee paikallaan, toisin kuin muiden samantapaisessa tilanteessa olleiden entisten sosialistimaiden, jotka nyt ovat toipumassa taannoisesta talouskriisistä huomattavasti Unkaria nopeammin.

Kapitalizmus-blogistin mielestä ongelman juuret juontavat Unkarin kehityksen viimeiseen kulta-aikaan 1800-luvun lopulla. Suhteet Itävaltaan oli saatu järjestettyä kaksoismonarkiarakenteeksi, jossa Unkarin kuningaskunnalla oli runsaasti omaa liikkumatilaa. Teollistuminen ja siihen liittyvä kaupunkiporvariston nousu saattoivat käynnistyä. Mutta kuinka ollakaan, kansallista kaupunkiporvaristoa ei oikein löytynyt. Toisin kuin esimerkiksi Britanniassa, aatelisto ei asettunut teollistumisen vetäjäksi tai ainakin tukijaksi. Aatelisherrat vetäytyivät tiluksilleen pelaamaan korttia ja kuvittelemaan, että vakavaraisuuden takaisi jatkossakin perinteinen feodaalimaatalous ilman turhia moderneja kotkotuksia. Köyhemmät aateliset ja pieni unkarilainen keskiluokka hakivat säädynmukaiset paikkansa valtion elätteinä armeijasta tai korruptoituneen hallintojärjestelmän kirjoituspöytien takaa.

Näin teollisuuden ja kaupan kehityksen moottoreiksi jäivät kaupunkien saksalaiset ja juutalaiset porvarit. Saksalaisia ehkä vielä hieman kadehdittiin ja ihailtiinkin, mutta juutalaisten sosiaalinen nousu herätti jo 1800-luvulla kiukkua ja kateutta. Kaiken huipuksi juutalaiset alkoivat rahoineen tunkeutua jopa unkarilaisten perinteiselle alueelle maatalouteen. Kun tiluksensa huonosti hoitanut unkarilainen tilanomistaja ei enää kyennyt maksamaan velkojaan juutalaiselle pankkiirille, tulivat juutalainen lakimies ja juutalainen ulosottomies heittämään hänet ulos uuden juutalaisen kartanonherran tieltä. Tästä alkoi niin talonpoikien kuin herrojenkin mielessä kehkeytyä se käsitys, että juutalaiset ovat kaiken pahan alku ja juuri: vapaa markkinatalous, kansainvälistyminen ja edistys, pankkimaailma, teollisuus ja kauppa kytkeytyivät kaikki unkarilaisten mielessä juutalaisuuteen. Toki muissakin maissa oli antisemitismiä, mutta missään muualla kuin Unkarissa se ei kirjoittajan mielestä niin selvästi yhdistynyt porvarillistumiseen ja modernisaatioon, missään muualla ei juutalaisia ja yhteiskunnan muutosta yhtä selvästi nähty kansallisuuden ja kansallisten perinteiden vastapoolina. Ja tämän takia, väittää blogisti, ei Unkarissa edelleenkään kyetä hyväksymään kapitalismia, vapaata kilpailua, yksilön vapautta – se on muukalaista, juutalaista, unkarilaisvastaista kaikki.

Hm. Varmaan blogisti on oikeassa siinä, että oikeaa modernia kapitalismia ei Unkarissa ole vielä koskaan koettu, eikä koeta nytkään. Sosialisminvastaisesta retoriikastaan huolimatta nykyinen hallitus harjoittaa jonkinlaista chavistista politiikkaa eli markkinoiden lainalaisuuksista tai järkevän taloudenhoidon periaatteista piittaamatta ostaa ja lahjoo valtion varoilla itselleen kannattajia. Jatkuvien, miljardeja forintteja nielevien tolkuttomien jalkapallostadionprojektien ohella komein esimerkki tästä on tietenkin rezsicsökkentés, asumiskulujen alentaminen siten, että energia- ja kunnallistekniikkafirmat määrätään valtion mahtikäskyllä alentamaan hintoja. (Rezsicsökkentés on nykyisen hallituksen tärkeimpiä propagandavaltteja: se esitetään tavallisen kansalaisen etujen puolustamisena ilkeitä (kansainvälisiä, koukkunokkaisia…) suuryrityksiä vastaan, ja viestimissä leviää myös – en tiedä, miten ironiseksi tarkoitettu – termi rezsiharc, ”asumiskustannustaistelu”. Äskettäin säädettiin jopa laki, jolla taloyhtiöt velvoitettiin säännöllisin väliajoin asettamaan porraskäytävään asukkaiden nähtäville tiedotteet siitä, miten paljon asumiskustannukset sähkön, kaasun, jätemaksujen jne. osalta ovat alentuneet. Oppositioviestimien ehtymättömäksi riemuksi lainsäätäjät halusivat myös yksityiskohtaisesti määrätä, millä kirjasintyypillä ja millä väreillä asia kunkin kustannustyypin osalta ilmoitetaan, ja monissa taloissa tiedotteiden printtaaminen saattaa tulla maksamaan jopa enemmän kuin paikoittain kaikesta huolimatta varsin vaatimattomat kustannussäästöt.)

Mutta silti väittäisin, että Unkarista puuttuu muutakin kuin kokemus modernista vapaasta markkinataloudesta. Pohjoismaista katsoen näyttää siltä, että paitsi amerikkalaista unelmaa, unkarilaiset ovat jääneet vaille myös hyvinvointivaltion ihannetta. Koska todellista tasa-arvoisen yhteiskunnan ihannetta ei jälkifeodaaliseen hierarkkiseen yhteiskuntaan koskaan saatu istutetuksi (sosialismi loi pelkästään omat piilofeodaaliset hierarkiansa omine etuoikeutettuine eliitteineen), unkarilaisilta puuttuu konsensuspolitiikan pragmatismi, ”turpa kiinni ja kaikki töihin” -perinne, se ajatus, että yhteisen hyvän nimissä on joskus suostuttava ikäviin asioihin ja kipeisiinkin kompromisseihin. Siksi politiikka nähdään pelkkänä riitelynä, loputtomana ja tuloksettomana herjausten heittelynä. Puuttuu luottamus ja usko ”hyvään valtioon”, siihen, että politiikan ja hallinnon rakenteet voisivat vilpittömästi ja tosissaan palvella kansalaisen, ei vain vallanpitäjien etua, puuttuu usko kansalaisen vaikutusmahdollisuuksiin ja korruptoitumattomaan järjestelmään, jossa kelvottomat vallanpitäjät todellakin voidaan äänestää vallasta pois ja vääryydentekijät saattaa tilille teoistaan.

En ole ihan valmis uskomaan, että Unkarin ongelmat ratkeaisivat amerikkalaisen liberalismin malliin ”vähentämällä valtiota”. Vaikka nykyisen hallituksen toimet monesti ovatkin järjettömiä ja tuhoisia, en ymmärrä, miten tämänhetkiset sosiaaliset ongelmat – köyhtyminen ja syrjäytyminen, kasvava työttömyys, tyytymättömyys, pessimismi ja apatia tai aggressiivisten ääriliikkeiden nousu – korjaantuisivat sillä, että loputkin turvaverkon jäänteistä vedettäisiin huono-osaisimpien alta. Sellaista taloudellista nousua, jonka siunaukselliset vaikutukset merkittävässä määrin valuisivat yrittävältä ja menestyvältä luokalta (sikäli kuin yrittäjiä ja menestyjiä vielä on olemassa, tai sikäli kuin yrittävät ja pätevät ihmiset saadaan palaamaan ulkomailta takaisin Unkariin) myös alimpien yhteiskuntaluokkien iloksi, luoden lopulta työpaikkoja myös esimerkiksi vedettömässä ja sähköttömässä hökkelissä toista tai kolmatta sukupolvea työttöminä ja syrjäytyneinä eläville romaneille… sellaista taloudellista nousua ei kai aivan heti ole näköpiirissä. Vaikka selvää on, että mikään järjestelmä ei voi loputtomiin kaikkia laiskoja ruokkia, on vaikea kuvitella, miten liberaali talouspolitiikka voitaisiin toteuttaa ilman, että sosiaaliset ongelmat räjähtävät käsiin. Jos köyhien ja hädänalaisten huolto jätetään vapaaehtoisen altruismin varaan, siihen tarvitaan sekä aika paljon joutilaita porvarisrouvia, joilla on aikaa hyväntekeväisyysharrastuksiin, että runsaasti edistyksellisesti ajattelevia superrikkaita, jotka eivät pistä rahojaan pelkästään urheiluautoihin ja Karibialla purjehtimiseen vaan näkevät velvollisuudekseen lahjoittaa yhteiskunnalle sairaaloita, vanhainkoteja ja stipendejä köyhien lasten opintojen tukemiseen.

No, oli miten oli. Sekä pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli (sikäli kuin semmoisesta on kestävyysvajeenkorjaustalkoiden huumassa mitään jäänyt jäljelle) että amerikkalainen unelma, missä Henry Fordin tehdas jauhaa hyvinvointia kaikille ja työläiset paiskivat töitä innoissaan koska tietävät itse voivansa aikanaan ostaa sellaisen auton, joita kaiket päivät liukuhihnalla kasaavat… kumpikin toimii oikein kivasti niin kauan kuin jaettavana oleva kakku kasvaa. Kumpikaan ei tarjoa helppoa ratkaisua kriisiytyvälle ja köyhtyvälle maalle, mutta enenn kaikkea kumpaakaan en osaa kuvitella Unkarissa toteutettavan ilman laajaa ja syvällekäyvää asenteiden muutosta. Ja mistähän semmoinen oikein ilmestyisi?

Advertisements

One Response to Negatiivinen hungaricum?

  1. ferrugo sanoo:

    Juuri näin… Omasta, jopa hyvin pienestä tai hetkellisestä edusta tinkiminen yhteiseksi hyväksi ei vain mahdu unkarilaiseen tapaan toimia – sellainen olisi järjetöntä, naurettavaa, lapsellista. Toisen (unkarilaisen) pienikin hyöty on minulta pois, ajattelee unkarilainen. Eräs unkarilaiskollegani tunnusti pitäneensä minua aluksi uskomattoman naivina ihmisenä, mutta muutti mielipidettään lopuksi. Kuulemma kaikki se, mitä olin kertonut kotimaastani, oli saanut hänet vakuuttumaan, etten suinkaan ole naiivi, vaan että ”teidän systeeminne oikeasti perustuu luottamukseen eikä synnynnäiseen epäluuloon kaikkea kohtaan”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: