Ei tippa tapa

Yksi niistä asioista, jotka hitaasti mutta varmasti pistävät silmään Sentroopassa, tai ainakin saksalaisella kielialueella, on ns. vaihtoehtoisen lääketieteen vankka asema, etenkin homeopatian. (Saksalainen keksintöhän se onkin, saksilaisen Samuel Hahnemannin kehittämä rakennelma – niin kuin saksalaisia keksintöjä ovat myös esimerkiksi kansallisromantiikka ja antroposofia sekä biodynaaminen viljely. Yksi todiste lisää sen lempiväitteeni puolesta, että käsitys saksalaisten erityisestä järkevyydestä ja järkiperäisyydestä on uuden ajan älyttömimpiä ja sitkeähenkisimpiä myyttejä.) Täällä Wienissäkin apteekeissa on isot homeopatiaosastot, ja monet lääkärit tarjoavat praktiikoillaan vaihtoehtoisia hoitoja.

Hurjimpia kokemuksiani tällä saralla oli aikoinaan kohtaaminen koululääkärin (!) kanssa, joka määräsi lapseni kiusalliseen mutta vaarattomaan vaivaan homeopaattisia tippoja. Muistan vieläkin sen tolkuttoman tilanteen: Frau Doktor selittää, miten tippapulloa ei saa säilyttää sähkölaitteen lähellä, esimerkiksi jääkaapin päällä, etteivät jotkin astraalienergiavärähtelytasot mene sekaisin – ja miten lääkettä samasta syystä pitää antaa lapsen suuhun puu- tai muovilusikalla, ei missään nimessä metallisella. Yritän pitää naamani peruslukemilla samalla kun mietin, että jos oltaisiin Suomessa ja ilmoittaisin tästä lääkintöhallitukselle, lähtisikö lääkäriltä lisenssi.

Lapsen vaiva parani ilman ihmetippoja ajan mittaan itsestään, niin kuin luultavasti useimmat pikkukrempat paranevat. (Tähänhän homeopatian väitetty parantava vaikutus perustuu, placebo-efektin eli uskollaparantamisen ohella. Lukuisissa tutkimuksissa ei homeopatialle ole pystytty osoittamaan sen enempää vaikutuksia kuin pelkällä lumelääkityksellä on.) Jos olisin pannut puulusikan heilumaan, ehkä uskoisin nyt, että homeotipat vaikuttivat, vaikka vuosia siihen menikin… Onhan niitä tuttavapiirissäni suomalaisiakin, jotka vakaasti vakuuttavat esimerkiksi, että ”meidän lapsille ei kyllä mitään antibiootteja anneta, ne hoidetaan homeopaattisesti”. Mutta saksalaisella kielialueella tällaisia ihmisiä näyttää olevan erityisen paljon. Homeopatia on normaalia ja salonkikelpoista, eikä kriittisiä ääniä paljon kuulu.

Koululääkärikokemuksen jälkeen seuraava hätkähdykseni oli, kun fiksu ja korkeasti koulutettu Saksassa asuva ystäväni selitti viattomasti, että homeopatiassahan on kysymys samasta asiasta kuin allergian hoitoon käytetyssä siedätysterapiassa. Ei ollut hänen korviinsa mistään kantautunut se tieto, että homeopaattisissa valmisteissa ei ole käytännössä minkäänlaisia pitoisuuksia ns. vaikuttavaa ainetta, joten mitään siedätysvaikutusta ei kerta kaikkiaan voi syntyä – siitä puhumattakaan, että näitä pitoisuuksia ei homeopaattisen hoidon edetessä lisätä, toisin kuin oikeassa siedätyshoidossa. Vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 17% saksalaisista haastatelluista tiesi, mihin homeopaattisten lääkkeiden tehon on tarkoitus perustua. Vain joka kuudes siis on kuullut siitä, että näiden valmisteiden ideana on ns. potensointi eli jatkuva laimentaminen, sen 1700-luvun maailmankuvaan kuuluvan ajatuksen pohjalta, että tehoaineita lähes olemattomiin pitoisuuksiin ohentamalla niiden ”sisäiseen olemukseen kätkeytyvä hengenomainen voima” pääsee vaikuttamaan.

Kysymys on tietenkin rahasta – homeopatiavalmisteilla kuten muillakin vaihtoehtohommilla on Saksassa takanaan melkoinen teollisuus lobbaajineen, ja näin on luotu kysyntä, johon lääkäritkin sitten vastaavat, että saisivat potilaita vastaanotoilleen. (Itävaltalainen systeemi, ilmeisesti saksalainenkin, perustuu yksityislääkäreihin: etsit itsellesi mieluisen lääkärin, jolla on sopimus sinun vakuutuskassasi kanssa, jota lääkäri sitten laskuttaa sinun käynneistäsi.) Mutta tämän kaiken takana on ehkä vielä laajempana taustana saksalaisten (joihin laskettakoon tässä myös itävaltalaiset) omituinen luontosuhde, etäinen mutta kiihkeä. Olemme jälleen kansallisromantiikan juurilla: esimerkiksi metsä on mystinen ja myyttinen, puoliksi pyhä ja puoliksi outo ja pelottava paikka, ja ”luonto” ylipäätään on täynnä merkillisiä alkuvoimia. Niistä pääsee osalliseksi nauttimalla Dr. Vogelin aromisuolaa ja yrttivalmisteita sekä tarvittaessa hoitamalla itseään lääkkeillä, joissa vaikuttaa geistartige Kraft. Jollakin toisellakin tavalla kansallisromantiikka on pelissä mukana: homeopatia on ollut kansallinen, ”saksalainen tiede”, jota esimerkiksi natsihallinto jonkin aikaa aktiivisesti tuki.

Edelleen mietin myös homeopaattien ehkä keskeisintä kohdeyleisöä eli naisia, joiden usein väitetään olevan erityisen herkkiä ja vastustuskyvyttömiä kaikenlaiselle rajatietohuuhaalle. Miten paljon rouvien homeopatiavalmisteharrastukseen vaikuttavat saksalaisen kielialueen yhäkin aika konservatiiviset sukupuoliroolit ja edelleen sitkeässä istuva (joskin todellisuudesta jatkuvasti yhä kauemmaksi loittoneva) lapsilleen (ja miehelleen) omistautuvan perheenemännän ihanne? Naisen ei kuulu harrastaa tieteellistä ajattelua, esimerkiksi pohtia, käykö kokemuksiin ja tuntemuksiin perustuva argumentointi (”siis minun oloni parani, ja kumminkaimankin lapsia homeopatia on auttanut”) tieteellisestä todistelusta. Eikä kotiäidin ole pakko pumpata lasta antibiooteilla kuumeettomaksi, että sen voisi mahdollisimman pian taas viedä päivähoitoon, vaan hän voi kaikessa rauhassa istua sairasvuoteen ääressä annostelemassa puulusikalla lapsen suuhun oikealla tavalla astraalivärähtelevää laimennettua vettä (joka taatusti on ainakin vaaratonta) ja odottamassa, että tauti paranisi ajan kanssa itsestään. (Ei välttämättä paha asia, ellei halua katkeroitua siitä, että veronmaksajien varoilla tuettu vakuutuskassa maksaa lääkärille, apteekille ja homeopatialääkefirmalle rahaista rahaa tästä laimennetusta vedestä.)

Hieman mietiskelin myös, mitä liikkuu niiden koulutettujen ja laillistettujen lääkärien päässä, jotka lähtevät mukaan homeopatiabisnekseen. Ja kysyin itseltäni suoraan ja törkeästi, ovatko sentrooppalaiset lääkärit tyhmempiä kuin suomalaiset. Tarkoitan: vaikuttaako jotakin se, että Suomessa lääkikseen ymmärtääkseni pääsevät lähinnä yleisfiksut kympin tytöt ja pojat, joilla on matikkapäätä ja siten toivottavasti eväitä laajemmin tieteelliseen ajatteluun, ainakin meillä Itävallassa taas perinteisesti yliopistoon on kävelty sisään, minkä jälkeen kyydissä pysyvät ei välttämättä yleissivistyneimmät ja yleisfiksuimmat vaan tiettyä erikoislahjakkuutta ja erikoissitkeyttä osoittavat fakki-idiootin alut? Täkäläinen ystäväni, jonka perhe- ja ystäväpiirissä on runsaasti lääkäreitä, puhisi kerran, kun tästä keskustelimme, että sentrooppalaiset lääkärit eivät todellakaan ole erityisen fiksuja vaan nimenomaan koppavia, ahneita, sivistymättömiä moukkia. (Vaan sitten nousivat mieleeni esimerkiksi Rauni-Leena Luukanen ja Antti Heikkilä…)

Mutta Sentroopassa pysyäkseni: itse asiassa virike tähän homeopatiapohdintaani tuli tällä kertaa Unkarista. Tapaus liittyy myös Unkarin mediamaailmassa riehuviin poliittisiin kiistoihin ja erityisesti kuuluisaan Klubrádió-radioasemaan, jonka lähetystaajuudesta viime vuosina viranomaisten kanssa käyty vääntö on saanut jonkin verran eurooppalaistakin julkisuutta (tässäkin blogissa asia oli esillä). Klubrádió on ollut oppositiointellektuellien viimeisiä äänitorvia Unkarin yhä yksituumaisemmaksi muuttuvassa mediamaisemassa. Nyt yksi suuresti arvostamani hahmo, myös poliittisena kommentaattorina aktiivisesti äänessä ollut kielentutkija László Kálmán on ilmoittanut toistaiseksi lopettavansa yhteistyön Klubrádión kanssa. Syynä on radioaseman lähettämä tunnin mittainen ohjelma, jossa täysin kritiikittömästi mainostettiin homeopatiaa päästämättä ääneen ainuttakaan asiantuntija-skeptikkoa. Kálmánin päämääränä on ollut edustaa tiedettä ja tieteellistä ajattelutapaa, esimerkiksi huuhaakielihistorioitsijoita (”unkarin kieli polveutuu sumerin kielestä ja sen rakenne perustuu ainutlaatuiseen juurijärjestelmään”) tai maallikkokielipoliisien intoilua vastaan (joka, kuinka ollakaan, vaikuttaa olevan kovasti nykyisten vallanpitäjien mieleen). Tätä hän ei katso voivansa jatkaa Klubrádión aalloilla ennen kuin radioasema julkisesti pyytää anteeksi ja sanoutuu irti homeopatian ilosanomasta.

Homeopatian mahdollisen suosion syitä Unkarissa voisi miettiä pitempäänkin. Onko taustana historiallinen yhteys saksalaiseen kulttuurialueeseen? Ovatko Unkarissakin homeopaattien asiakkaat etenkin kriittistä älyllisyyttä karttavaan ikinaisellisuuteen sosiaalistettuja perus-sentroopattaria? Vai kuuluuko unkarilaisten mahdollinen homeopatiaharrastus siihen vehmaaseen huuhaa-paranormaali-aluskasvullisuuteen, joka sosialismin aikana versoi virallisen valtioateismin ja vulgaarimarxistisen ns. tieteellisen maailmankuvan kääntöpuolella?

Mutta kello on niin paljon ja tämä blogi on venähtänyt niin pitkäksi, että mieluummin lopetan sen soivaan näytteeseen unkarilaisten skeptikkojen toiminnasta. Unkarin- ja englanninkielisessä YouTube-videossa Unkarin skeptikkojen yhdistys valmistaa ja tarjoilee Sziget-rockfestarien yleisölle homeopaattista olutta. Varovasti, ettei nouse päähän, tämä on hyvin tehokasta!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: