Kättänne suutelen!

Ne, jotka Suomen kaltaisessa maassa yhä ihailevat ”Euroopan” vanhaa, hienoa ja perinteikästä tapakulttuuria – daameille avataan ovi ja autetaan päällystakki ylle – jaksavat toisinaan myös hehkuttaa kädelle tai poskelle suutelemisesta. Se on kuin sadut tai Linna-sarjat heräisivät henkiin. Tummaverinen herrasmies, joka hallitsee kättenhuulillepanon jalon taidon, saa ilmeisesti edelleenkin monet suomalaisnaiset tuntemaan itsensä ”Kairon purppuraruusun” sankarittareksi, ja poskisuukoissa ystävysten tervehdysmuotona on suomalaisen näkökulmasta jotain kutkuttavan lähes-(homo-)eroottista. Näin siitä huolimatta, että kummassakaan tervehdysmuodossa ei yleensä edetä varsinaiseen limakalvokosketukseen saakka vaan nuuhkaistaan ilmaa kohteen kädenselän tai posken lähistöltä.

(Junttiperheestä syntyisin ja tasa-arvoraivoisessa Kekkos-Suomessa kasvanut kun olen, en itse jaksa viehtyä näistä kohteliaisuusmuodoista. Vaatenaulakolla peruutan mahdollisimman kauas potentiaalisesti avunantohaluisista herrasmiehistä ja nykäisen kaljasaavinpeittoni pikavauhtia hartioille, ennen kuin kukaan ehtii kiertämään taakseni. Poskipussaajia juoksen karkuun, että voisin kuitata tervehdyksen vilkuttamalla ja hymyilemällä ystävällisesti huoneen toiselta puolelta. Pelkään kuollakseni, että esimerkiksi silmälasinsangat juuttuvat yhteen poskipusukumppanin rillien kanssa… ja erityisen stressaavaa on, että jotkut täkäläiseen tuttavapiiriini kuuluvat henkilöt pitävät kiinni käytännöstä, jossa poskipusuja ei anneta kahta, kummallekin korvalliselle, vaan yhteensä kolme. Käsisuudelmassa on se ikävä puoli, että siihen ei aina osaa varautua – pahaa-aavistamattomana ojentaa kätensä, ja vastapuoli ei puristakaan sitä vaan nopeasti nostaltaa sitä huuliaan kohti. Hämmentävää.)

Sentroopassa käsisuudelman perinnettä jatkaa myös sen sanallinen muoto, saksaksi küss die Hand (olen tosiaankin kuullut Wienissä jonkun miekkosen vastaavan näin kännykkäänsä, johon ilmeisesti soitti arvokkaampi rouvashenkilö), unkariksi kezét csókolom. Tai pelkästään csókolom, ’suutelen sitä’ tai ’suutelen Teitä’. (Kyseessä on ns. määräisen eli objektitaivutuksen muoto, eli ”suudella”-verbillä on tässä tapauksessa jokin määräinen objekti. Unkarissa kohtelias puhuttelupronomini ’Te’ on etymologisesti ”hän itse”, mikä taas on tyypillinen määräinen objekti, joten teitittelyä saattaa ilmaista puheessa pelkkä määräisen taivutuksen käyttö.) Csókolomilla tervehtivät etenkin miehet ja lapset erityisesti vanhempia ja arvokkaampia naishenkilöitä edelleenkin.

Perinteisten herrasmiesten ja hienojen naisten välisten käytöskuvioiden lisäksi Sentroopassa kädellesuutelukulttuuria pitävät yllä myös feodaaliset sekä katolisen kirkon perinteet. Ei vain Versaillesin hovissa vaan saksalaisellakin kielialueella oli tapana, että hallitsijan kättä suudeltiin – siis aateliset suutelivat, porvaristo sai viedä huulilleen korkeintaan hänen armonsa takinliepeen. Katolisen kirkon piispoja ja korkeampia arvohenkilöitä suudellaan edelleenkin kädelle, paavin puheille pääsevät katolilaiset suutelevat hänen arvonmerkkiään, Kalastajansormusta. Ja tämä monarkistis-paavillinen perinne purkautuu Sentroopassa toisinaan yhä hartaiden kansalaisten käsisuudelmina myös silloin, kun tunteellinen kunnioitus jotain porvarillista poliittista päättäjää kohtaan käy tarpeeksi väkeväksi. 1950-luvulla maailman lehdistöön levisi uutiskuva, jossa Venäjältä palanneen saksalaisen sotavangin kiitollinen äiti polvistui suutelemaan liittokansleri Adenauerin kättä.

Tällaisiin hartaisiin alamaisuussuudelmiin ilmeisesti kuuluu myös aito fyysinen kosketus, toisin kuin herrasmiehen kohottaessa daamin kättä ja imaistessa ilmaa kymmenen sentin päässä kädenselästä. Viime vuosina Unkarin oppositiomedioissa on usein levitetty tätä kuvaa, jossa budapestilainen eläkeläismies imeytyy silloisen oppositiojohtajan Viktor Orbánin kämmenselkään tämän kampanjoidessa terveydenhuoltouudistusta koskevan kansanäänestyksen puolesta vuonna 2008:

Erityisesti viime aikoina pääministeri Orbán ja käsisuudelmat ovat taas olleet esillä Unkarin viestimissä. Orbán, kaivosmiehen poika, ei itse ole mikään aristokraattisen tapakulttuurin kasvatti, mutta sen verran keskieurooppalaista herrasmiestä hänessä aina on, että naisia, kotimaan naispoliitikoista Angela Merkeliin, hän suutelee kädelle. (Paavia Orbán kylläkin ainoastaan kätteli, koska kuuluu itse reformoituun kirkkoon.)

Nyt äskettäin Orbán vieraili Intiassa – läntisen Euroopan vallanpitäjäthän eivät ole olleet kovin kiinnostuneita kutsumaan häntä kylään, joten Orbán on julistanut mieluummin availevansa portteja itään päin. Intiassahan fyysiset kosketukset toisilleen vieraiden naisten ja herrojen kesken eivät tosiaankaan kuulu asiaan, vaan vieraan naisen koskettamista pidetään herrasmiehelle täysin sopimattomana. Eurooppalaistyylistä kättelyäkin harrastaa korkeintaan länsimaistunein kaupunkieliitti. Joko tämä tieto ei ollut välittynyt pääministeri Orbánin protokolla-avustajille, tai Orbán päätti aivan tarkoituksella vihkiä sentrooppalaisen kohteliaisuuskulttuurin saloihin myös Intian Kongressipuolueen johtajan Sonia Gandhin (joka sivumennen sanoen on Gandhi-dynastiaa vain avioliiton kautta ja itse italialais-amerikkalaista syntyperää). Seurasi kohtaus, jonka julkisti mm. Képviselő Funky -blogi:

Kuten videopätkästä näkyy, limusiinistaan nouseva Orbán kohottaa Sonia Gandhin käden huuliaan kohti. Tämä puolestaan kylmän rauhallisesti (mutta voimalla: hauis selvästi pullistuen!) painaa Orbánin käden alemmaksi ja ravistaa sitä, muuttaen näin nolon tilanteen normaaliksi kättelyksi. Orbán hieman hämmentyneenä oikaisee solmiotaan ennen kuin asettuu Gandhin viereen virallista potrettia varten.

Pieni protokollakömmähdys sinänsä. Mutta kunnioitusta ja harrasta alamaisuutta viestivä käsisuudelmakäytäntö, jota väkisin ollaan viemässä ulkomaillekin, on huutavassa ristiriidassa sen kuvan kanssa, jota viimeaikaiset uutiset ovat luoneet naisten asemasta Unkarin poliittisessa kulttuurissa. Näitä tapauksiahan on ollut esillä tässäkin blogissa: miespoliitikot pitävät asiaankuuluvana heitellä naiskollegoilleen härskejä ehdotuksia tai vitsailla näiden ulkomuodosta, naisten kokemaa väkivaltaa vähätellään tai se lykätään naisten itsensä (tai sokean koiran) syyksi. Tuoreimmassa kansainvälisessä Gender Gap -tutkimuksessa, jossa siis on mitattu sukupuolten aseman välisiä eroja (ei miesten tai naisten elintasoa, oikeuksia tms. sinänsä), Unkari on Euroopan hännillä, ainoastaan Albanian, Armenian ja Azerbaidžanin edellä. Tämä lähes-jumbosija on saavutettu ennen muuta naisten kehnon poliittisen edustuksen perusteella: Unkarin naisten poliittinen vaikutusvalta sijoittui 136 valtion vertailussa sijalle 120, jääden jälkeen esimerkiksi Saudi-Arabiasta. Nykyisessä hallituksessa on yksi ainoa naisministeri, joka hänkin esiintyy vain miehensä nimellä perinteiseen unkarilaiseen tapaan (Németh Lászlóné eli László Németh -nimisen miehen puoliso), sikäli kuin yleensä esiintyy: ”kehitysministerin” suusta ei ole kuultu senkään vertaa itsenäisiä kannanottoja kuin Orbánin hallituksen muiden jäsenten. Unkarin parlamentissa naisedustajien osuus on järjestelmänvaihdoksen jälkeen romahtanut ja on nykyään huikeat 9%.

Tässä ehkä suurin syy siihen, miksi en oikein tykkää käsisuudelmakulttuurista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: