Haussa: luottamus hyvään valtioon

Muuan kollega totesi jo kymmeniä vuosia sitten, että ”Unkarissa on kaikki jotenkin niin omituista”. Se oli jo tuolloin mielestäni laittamattomasti sanottu, ja ajan mittaan se tuntuu yhä paremmin kuvaavan niitä tuntemuksia, joita Unkarin asioiden seuraaminen ulkopuolisessa herättää.

Tämän hetken suurin omituisuus tai paradoksi: Mielipidetutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa unkarilaisista on sitä mieltä, että maan asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Etenkin nuoret, koulutetut ja yritteliäät ihmiset muuttavat maasta yhä suurempina joukkoina, köyhyysrajan alapuolella kituvien määrä on vuosina 2007–2012 kasvanut 17%:iin, yli neljäsosa unkarilaisista kotitalouksista taistelee jatkuvien maksuvaikeuksien kanssa (TÁRKI-tutkimuslaitoksen yksityiskohtainen selonteko täällä). Unkarin älymystö – itse näen tämän käytännöllisesti katsoen koko omassa unkarilaisessa ystävä- ja tuttavapiirissäni – on kauhuissaan ja raivoissaan demokratian murenemisesta, julkisen palvelun tiedotusvälineiden muuttumisesta Fidesz-puolueen propagandatorveksi, yhä törkeämmästä korruptiosta ja kleptokratiasta, populistisen kansalliskiihkon ja rasismin noususta, siitä, miten korruptoitunut ja asiantuntematon hallinto on parhaillaan tuhoamassa koulutus- ja terveydenhuoltosektorit… Silti tutkimukset lupaavat nykyiselle valtapuolueelle komeaa voittoa myös seuraavissa vaaleissa.

Tätä on sivusta katsoen niin mahdottoman vaikea ymmärtää. Luulisi, että tässä tilanteessa kuka hyvänsä täysjärkinen unkarilainen pyrkisi tekemään kaikkensa, että ensi vuoden vaaleissa yksinvaltiaan pääministeri Orbánin hallitus ja Fidesz-puolue kokisivat mahdollisimman kirpeän tappion. Vaan ei – monet fiksut unkarilaiset tuttavani ja ystäväni, joilla muuten on voimakkaat ja perusteellisesti pohditut (sekä hyvin kriittiset) poliittiset mielipiteet, sen kuin haukkuvat nykyisiä oppositiokellokkaita ja selittelevät, miten mahdotonta näistä ketään on äänestää. ”Yhdessä 2014” -liikkeen Bajnai on selkärangaton pikkuoligarkki. Sosialistipuolue MSZP:n Mesterházy on lahjaton mahtailija. Sosialisteista ”Demokraattisen koalition” lohkaissut Ferenc Gyurcsány on taitava poliitikko mutta liian vihattu mies: ”sosialistinen” miljonääri-liikemies, ”silmienpuhkiammuttaja” – viittaa vuoden 2006 mellakoiden hillitsemisessä tapahtuneisiin poliisin ylilyönteihin – ja ”valehtelija”, joka kuuluisassa julkisuuteen vuotaneessa Őszödin puheessa meni tunnustamaan omalle puolueväelleen, että ”olemme koko ajan valehdelleet koko maalle”… siis kerta kaikkiaan itse piru aivan liian suurelle osalle kansaa. Vihreää LMP-puoluetta ei jostain syystä ole kukaan ottanut vakavasti enää aikoihin…

Näitä keskusteluja seuratessa rupeaa siis tuntumaan siltä, että suuri osa täysjärkisistä unkarilaisista ei kerta kaikkiaan löydä muuta vaihtoehtoa kuin nukkuvien puolueen. Ja näin siitä huolimatta, että nykyinenkään Fidesz-puolueen murskaenemmistö parlamentissa ei perustu kansan enemmistön kannatukseen vaan kansan passiivisuuteen: koska niin harvat vaivautuivat uurnille, noin kolmasosa kaikkien äänioikeutettujen äänistä merkitsi yli puolta annetuista äänistä, loput hoiti vaalipiirimatematiikka. Mietin pääni puhki, miten niin monet fiksut unkarilaiset tuttavani aikovat antaa tämän toistua, ja keksinkin muutamia selityksiä, joista yksikään ei yksinään riitä.

Ensinnäkin: liian monelle unkarilaiselle punalippu on punainen vaate. Sana ”sosialismi” tai vaikka sen alkuosakin laukaisee jonkinlaisen yleisen tunteenomaisen torjuntareaktion, eikä ”sosiaalidemokratiasta” tule mieleen Olof Palme, Willy Brandt, Tony Blair, Martti Ahtisaari tai jokin myöhempien aikojen kaasuputkikonsultti tyyliin Alfred Gusenbauer tai Paavo Lipponen, siis ylipäätään eurooppalainen demokratia, myynninedistämismatkat ja markkinatalous. Ehei, kaikki sosialismi on kommarihommaa, ja siitä kaikki ovat muistavinaan, miten stalinismin aikana hienoja, sivistyneitä unkarilaisia herrasväen ihmisiä nöyryytettiin ja terrorisoitiin tai  hartaita katolisia ja reformoituja kirkonmiehiä ja -naisia vainottiin, miten vuonna 1956 unkarilainen sankarveri vuoti Varsovan liiton tankkien telaketjujen alla ja miten vielä 1970- ja 1980-luvuilla tavallisen unkarilaisenkin arjen yllä lepäsi suhteellisen lempeä mutta kaikkialle tunkeutuva tukahduttava valheellisuus. On siis liian paljon niitä unkarilaisia, joille jokainen ”sosialisti” on lähtökohtaisesti roisto: kunniallinen ihminen ei voi äänestää muuta kuin itseään ”oikeistolaiseksi” nimittävää poliitikkoa.

Näistä ihmisistä monet ovat niitä, joille isänmaallisuus on uskonto – niin kuin se Itä-Euroopassa on eri tavoin ollut jo toistasataa vuotta. Kun lippu hulmahtaa ja kansallishymni kajahtaa, heidän silmänsä kostuvat ja kriittinen ajattelu pysähtyy siihen paikkaan: ”oikein tai väärin, minun maani”.  Sosialismi, joka yritti asettaa tämän piilouskonnon paikalle yhtä naiivisti ja tökerösti tulkitun kansainvälisyys- ja veljeysuskon, ei silloin voi muuta olla kuin itsestään perkeleestä, ja jokainen itseään ”sosialistiksi” nimittävä on unkarilaisen isänmaallisuuden vastustaja, Unkarin vihollinen, piste. Ratkaisevaa tässä ovat tunteet, eivät teot, esimerkiksi talouspolitiikka: nykyinen ”oikeistolainen” Fidesz-hallintohan perin epäoikeistolaisella tavalla velkaannuttaa itsensä kuralle ostaessaan yrityksiä valtion haltuun, kiintiöi tupakanmyynnin valtion monopoliksi ja samoin perin epäoikeistolaiseen tapaan haluaa asettaa energiafirmat komentotalouteen ja määrätä ne laskemaan sähkön ja kaasun hintoja.

Fiksummat ja vähemmän tunteelliset vasemmistonvihaajat lähestyvät asiaa vähän elitistisemmin mutta perinteisin argumentein: vasemmisto ei osaa hoitaa taloutta vaan haaskaa valtion varat jakelemalla niitä laiskoille ja roistoille. Edes nykyeurooppalaiset markkinatalous-sosiaalidemokraatit eivät heidän mielestään riittävästi arvosta yksilön vapautta, yrittäjyyttä ja oikeutta amerikkalaiseen unelmaan. Reaalisosialismissa pahinta ei ehkä ollutkaan aatteellinen diktatuuri vaan taloudellinen tehottomuus ja taloudenpidon typeryys, ja niin kauan kuin nykyiset sosialistit ääniä kalastellakseen lupaavat kaikki mahdolliset tukiaiset ja sosiaaliedut kaikille, myös työtä vieroksuville huijareille, vaatimatta mitään niiden vastikkeeksi (tai pystymättä takaamaan, että valtion talous kestää sen), heitä kerta kaikkiaan ei voi äänestää. Fyi olkoon.

Tästä päästään toiseen ongelmaan: Fiksut ja talousasioita ymmärtävät antisosialistit tuskin tuntevat voivansa äänestää myöskään Orbánin Fidesz-puoluetta, mutta jos he sitten jäävät vaalipäivänä kotisohvilleen, se ei nykyisen järjestelmän vastustajia paljon ilahduta. Toisin sanoen: ”oikeistolaiselle” vaihtoehdolle korruptoituneen ja populistis-chavistista talouspolitiikkaa vetävän Fidesz-puolueen ulkopuolella ei ole löytynyt kunnollista poliittista foorumia, Unkarissa ei tällä hetkellä näytä olevan kunniallista ja uskottavaa maltillista oikeistokonservatiivipuoluetta. Tämä on siinäkin suhteessa ikävää, että vahvan mutta maltillisen oikeistopuolueen olemassaolo on usein nähty varmimpana turvana äärioikeistolaistumiselta ja diktatoriselta fasismilta. (Klassinen esimerkki on 1930-luvun Englanti, missä – toisin kuin erittäin monissa muissa Euroopan maissa – aggressiivinen fasismi jäi pienten pelleporukoiden hommaksi eikä siitä koskaan tullut vakavasti otettavaa poliittista uhkaa.)

Kolmanneksi: Monet unkarilaiset tuntuvat tykkänään menettäneen uskonsa politiikkaan ja elinkelpoiseen demokratiaan. Ei kannata äänestää, koska kaikki poliitikot laidasta laitaan ovat korruptoituneita roistoja. Mikä hyvänsä puolue valtaan nouseekin, sen valtaklikki tulee käyttämään kaikki keinot vallan ja valtion varojen kahmimiseksi itselleen. Esimerkkejä on jo nähty riittävästi, muidenkin kuin Orbánin hallituksen aikana.

Kaikkein synkimpien näkemysten mukaan – ja näin synkkänä tilanteen näkevät monet – Viktor Orbán voi ensi vuonna silmää räpäyttämättä väärentää vaalituloksen ja ”varastaa vaalit”, yhtä estottomasti kuin taannoin ”suojeli” yksityisten eläkekassojen varat valtion kassavajeen tukkeeksi. Kahden kolmasosan enemmistöllä pyörivä parlamentin lakimylly tuottaa tarvittaessa uusia vaalilakeja nopeammin kuin EU ja kansainväliset demokratianvalvontaelimet kykenevät tilanteeseen reagoimaan. (Ja ketä ulkopuolista loppujen lopuksi kiinnostaa, mitä Unkarissa tapahtuu, niin kauan kuin viattomia ihmisiä ei kiduteta ja heitetä vankilaan? Eihän tässä kansainvälinen yhteisö saa reagoitua moniin paljon hirveämpiinkään tapahtumiin…)

Kaiken takana olen näkevinäni neljännensyvimmän syyn: feodaali-Euroopan kansa ei osaa luottaa hyvään valtioon, kansankotiyhteiskuntaan, jonka lait ja lahjomattomat laitokset pystyisivät suojelemaan kaikkia yhtäläisesti, ja jossa ihmisillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet menestyä omalla työllään. Politiikassa ja hallinnossa pätevät vain viidakon lait, vaakasuoraa solidaarisuutta ei ole eikä voi olla, on vain pystysuoria kuninkaiden, vasallien ja alustalaisten riippuvuus- ja lojaaliussuhteita. Ja kun kaikki asioiden sijasta keskittyy ja redusoituu ihmisiin ja ihmissuhteisiin – kuka on hyvä johtaja, kuka on roisto, kuka on mäntti, kuka on kenenkin kaveri – ei asioista ja niiden hoitamisesta koskaan edes päästä puhumaan. Sitä vastoin on täysin legitiimiä, jopa fiksujen ja sivistyneiden ihmisten kesken, juuttua päivittelemään, miten Bajnaita tai Mesterházya on täysin mahdoton äänestää… Tulee melkein sellainen tunne kuin entisinä aikoina, jolloin fiksut ja sivistyneet ihmiset kävivät poliittis-filosofisia keskustelujaan täysin teoreettisella tasolla, ilman mitään yhteyttä reaalisosialistiseen todellisuuteen – sitähän ei kuitenkaan voinut mitenkään muuttaa.

Tästä valaisevan kuvituksen laati jo kolme vuotta sitten työryhmä Értéktér laajan kansainvälisen tutkimuksen pohjalta. Vähänkin unkaria ymmärtävät voivat katsella YouTubesta havainnollistusvideota, jossa tehdään selväksi, mikä Unkarissa (kuten myös Bulgariassa, Moldovassa, Ukrainassa ja Venäjällä) mättää.

Lyhyesti: Näiden maiden ihmiset eivät usko, että ahkera työ palkitaan. He eivät arvosta tietoa ja oppineisuutta eivätkä usko, että yhteiskunnassa voi menestyä ilman suhteita ja sopivaa perhetaustaa. Unkarilaisista kolme neljäsosaa tuomitsee veropetokset ja tukiaishuijaukset – silti 70 sadasta uskoo, että joskus tulee semmoinen tilanne, jossa lakia on pakko rikkoa. 82 unkarilaista sadasta on sitä mieltä, että Unkarissa ei voi rikastua pelkästään kunniallisin keinoin. 86 sadasta pitää aivan oikeana sitä, että ihminen tavoittelee elämässä pelkästään omaa menestystään. Ja ”lompakkotestissä” – jos löytäisit kadulta rahapussin, pistäisitkö sen taskuusi vai yrittäisitkö toimittaa sen omistajalleen? – enemmistö vastasi: ”Minä palauttaisin sen, mutta muut pitäisivät sen itsellään.”

Unkarilaiset eivät siis luota yhteiskuntaansa eivätkä toisiinsa, eivätkä siksi kykene suhtautumaan politiikkaan rauhallisen rationaalisesti. Értéktér-työryhmän videossa johtopäätöksenä on, että yhteiskunnallisten arvostusten muuttamista ei pidä jättää vain poliitikkojen tehtäväksi. Mutta miten asioita voi muuttaa, jos politiikkaankaan ei luoteta?

Mainokset

3 Responses to Haussa: luottamus hyvään valtioon

  1. Antti sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Itse olen viime aikoina pohtinut että jos olisin unkarilainen, ketä äänestäisin seuraavissa vaaleissa. Voi olla että itsekin liittyisin nukkuvien puolueeseen, sillä tällä hetkellä Unkarin politiikassa ei ole yhtään uskottavaa vaihtoehtoa Fidekszelle. MSZP:n porukalla (joka siis nyt on hajaantunut kolmeen eri puolueeseen) oli 8 vuotta aikaa parantaa Unkarin asioita, mutta he sortuivat korruptioon, valehteluun jne. ja maan talous jäi varsin huonolle tolalle heidän hallituskautensa jälkeen. Totta on, että edellisen hallituksen aikana yleinen tunnelma ei ollut yhtä ahdistava, eivätkä he pyrkineet diktatuuriin yhtä komealla tahdilla kuin Fidesz, mutta muuten he eivät olleet juurikaan nykyistä parempia vallan kahvassa.

    LMP näyttää olevan haaveilijoiden ja haihattelijoiden puolue, joka ei ole saanut oman hajaannuksensa lisäksi mitään merkittävää aikaan sitten viime vaalien. Sen lisäksi että Jobbikin natseja heidän aatetoveriensa lisäksi tuskin kykenee äänestämään kukaan normaali ihminen, on heidän uskottavuutensa jopa omienkin piirissä kärsinyt inflaation. Kovan mustalais-, juutalais- ja muukalaisvihaisen räksytyksen lisäksi Jobbik ei ole saanut aikaan mitään todellisia saavutuksia.

    Ketä siis jää jäljelle?

    Jatkokysymys ja pohjustusta ajatusleikille: Miltä unkarilainen todellisuus näyttänee vuonna 2018 kahden Fidesz-kauden jälkeen?

  2. Hyvä jatkokysymys, Antti.
    Tähän mennessä uskottavimmalta skenaariolta tuntuu se, että Fidesz kaatuu ennen kaikkea talouspoliittisista syistä, vieden mennessään koko maan konkkaan. Ei tämä ”fairy tale” voi loputtomiin jatkua, sen ymmärtää ilman syvällistä talouselämän asiantuntemustakin. Mutta mitä sitten? Jos EU vielä silloin jaksaa yrittää toimia nykyiseen tyyliin, edessä olisi samanlainen säästökuuri kuin Kreikalla, ja kestäisikö Unkarin yhteiskunta enää yhtään enempää vyönkiristystä? Toisaalta: voisiko EU antaa jäsenmaansa hajota sisällissotaan, jota kaikkein pessimistisimmät jo maalailevat?

    Ja tietenkin tässä voi kysyä myös, miten paljon kaikki on kiinni pääministeri Orbánin persoonasta. Toivorikas oppositio on jo pitkään maalaillut miehen lopullista psykofyysistä luhistumista, on diagnosoitu milloin mitäkin (ja varmaan asiassa jotain perää onkin), mutta siinäpähän tuo vielä näyttää porskuttavan. Jos Orbánilta pää, pumppu tms. lopullisesti pettää, löytyykö Fideksen riveistä tarpeeksi uskottavaa vallanperijää, vai hajoaako puolue sisäisiin riitoihin?

    Ehkä tämä kysymys on kuitenkin turha niin kauan kuin oppositiolle ei löydy yhtään varteenotettavaa johtohahmoa tai edes puoluetta, jolla olisi selkeä ja uskottava ohjelma.

    Synkeä arvaukseni on, että unkarilainen todellisuus vuonna 2018 näyttää samantapaiselta kuin nyt mutta vielä ankeammalta. Ei tule isoa rytinää, mutta kitinää kuuluu joka puolelta.

  3. Antti sanoo:

    Itse veikkaan myös asioiden asteittaista mutta varmaa kurjistumista taloussyistä. Fideszin harjoittama arvaamaton politiikka ulkomaalaisia suuryrityksiä (multit), pankkeja jne. kohtaan on vaikuttanut jo tällä hetkellä niin, että Unkariin ulkomailta tulevat rahavirrat ovat tyrehtyneet. Seuraava valuuttavelkaisten pelastamispaketti suututtanee ulkomaalaisia sijoittajia lisää ja vähitellen Unkari on yhä vähemmän ja vähemmän houkutteleva sijoituskohde – eihän voi koskaan tietää mistä Orbánin hallitus keksii seuraavan veron.

    EU mielestäni tuskin tulee puuttumaan Unkarin talouteen samalla tavoin kuin Kreikan kohdalla on käynyt. Unkari ei kuulu valuuttaunioniin, joten siinä mielessä suurten EU-maiden intresseihin ei kuulu sen taloudesta huolehtiminen samalla tavoin kuin euroa käyttävien maiden kohdalla. Lisäksi, totta tosiaan, hyvin suuri osa unkarilaisista elää jo nyt niin, että vyötä ei enää voi juuri kiristää.

    Lopuksi vielä tällainen veikkaus: Jos Orbánilla psyyke tai fysiikka pettäisi, veikkaan että vallan kahvaan pyrkisi aggressiivisimmin (luonnollisesti keinoja kaihtamatta ja häikäilemättä) jompi kumpi puolueen nuoren kaartin edustajista Rogán Antal tai Lázár János. Jälkimmäinen on käsittääkseni joissain kysymyksissä jo nyt uskaltanut jopa nousta Orbánia vastaan tai ollut ainakin vähän vastahankaan. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon että anoppini kutsuu jälkimmäistä herraa nimellä ”kis mosolygós” hänen tv-kuvissa usein näkyvän kyynisen ja ylimielisen hymynvirnistyksensä takia 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: