Tyyppejä

Lapsuudenkotini kirjahyllyyn oli jonkin ihmeen kautta päätynyt Venny Soldán-Brofeldtista ja hänen taiteestaan kertova kirja, jota joskus hämmentyneenä lehteilin. Kirja oli luultavasti 1950-luvulta peräisin, joten tietenkään siinä ei käsitelty vuosisadanvaihteen naistaiteilijan ankaraa osaa patriarkaatin puristuksessa eikä Vennyn, puoliso Juhani Ahon ja Vennyn sisaren Tillyn kolmiodraamaa. Sitä vastoin siinä kerrottiin, miten Venny opiskeli taidetta Ranskassa ja myöhemmin matkaili miehensä kanssa Suomen ja Karjalan saloilla, ja kummassakin yhteydessä Venny piirsi ja maalasi – nyt opin uuden sanan, joka jotenkin oudosti painui mieleeni – kansantyyppejä.

Kun herrasväki ja kansa ovat riittävän etäällä toisistaan ja niiden välit riittävän selkeät, rauhalliset ja säännellyt, herrasväessä voi herätä hyväntahtoinen akateeminen kiinnostus noihin jännittävällä tavalla erilaisiin ihmisiin, joita näkee maalla ja kenties kaupungissakin, jos muistaa luoda katseensa omansäätyisensä seurapiirin ulkopuolelle. Näin kansasta tulee ”kansantyyppejä”, ei yksilöllisiä ihmisiä vaan paikallisvärin, rotupiirteiden ja kansallisen mentaliteetin kantajia, joita voi ihailla vaikkapa siinä kuin paikallista kasvi- tai eläinmaailmaa. Suomessa tähän ilmeisesti päästiin 1800-luvun lopulla, mutta Sentroopassa, mistä löytyi runsaammin ja rikkaammin sekä erilaisia kansoja että niitä hyväntahtoisesti pällistelevää herrasväkeä, käsite Volkstyp tunnettiin jo varhemmin.

Viime viikolla kävin Wienin kaupunginmuseossa ihastelemassa näyttelyä Wiener Typen, jossa wieniläisyyteen liittyvien kansantyyppien historiaa esiteltiin kuvan ja vähän äänenkin kautta. Näyttelyn oheisaineistona nimittäin oli kuulokkeista kuunneltavaa musiikkia sekä rekonstruoituja erilaisten kaupustelijoiden, veitsenteroittajien, kattilanpaikkaajien, lumpunkerääjien ynnä muiden vanhan Wienin katuja kansoittaneiden tyyppien huutoja. Laventelinkukkia kauppaavien naisten laulusta kuultiin parikin versiota eri vuosikymmeniltä: Lavendl kafts! Kafts an Lavendl! Erityisen vaikuttavaa kuitenkin oli kuva-aineiston runsaus. Wienin katujen kansantyypeistä oli jo 1700-luvun lopulla alkanut tulla kaikkien tuntemia kliseitä, matkamuistoainesta, joita esittäviä kuvakortteja ja posliinifiguureja myymään kehittyi todellinen teollisuus – ja tämä teollisuus nousi huippuunsa siinä vaiheessa, kun sen kuvaamaa nostalgista vanhaa Wieniä ei enää oikeastaan ollut olemassa. Tässä näyttelyn kantava idea paljolti olikin: kliseet vastaan todellisuus.

Italialainen salamikauppias 1700-luvun lopulta.

Wieniin tultiin ansion toivossa pitkienkin matkojen päästä, ja kaduilla kulki ammatinharjoittajia monista eri kansallisuuksista, usein tavaroitaan tai työkalujaan selässä tai erilaisilla kantovehkeillä raahaten, sillä – sekä liikenteellisistä syistä että kaupungin omien kauppiaiden ja liikkeenharjoittajien etujen varjelemiseksi – kärryjen ja vaunujen käyttö oli heiltä kielletty. Kroaatit myivät kangasta tai sipuleita, italialaiset salamia, juutalaiset kaikenlaista rihkamaa ja käytettyä tavaraa. Veitsenteroittajat koputtelivat keittiöiden ovia, posetiivarit ja kiertävät musikantit soittelivat pihoilla. Sääty-yhteiskunnan alimmilla portailla elää kituuttivat likaiset ja halveksitut lumppujen- ja romunkerääjät sekä jätteiden lajittelijat. Jotkut ammatit syrjäytyivät toisia aikaisemmin. Puunhakkaajilta ja sahanteroittajilta loppuivat työt, kun talot alkoivat 1800-luvun mittaan lämmitä rautateitse tuodulla hiilellä; tästä puolestaan köyhimmät ja köyhimpien lapset saivat ”työtä”, kun keräilivät kaduilta hiilikuormista tipahdelleita murusia kotiensa lämmittämiseksi. Myös kaduilla kyykkiviä hiilenkerääjiä ovat 1800-luvun taiteilijat ikuistaneet.

Mieleenjäävimpiä vanhan Wienin kansantyypeistä olivat lapset ja naiset, yhteiskunnan haavoittuvimmat, joiden kohdalla todellisuus oli selvimmin ristiriidassa iloisen ja tomeran kliseekuvan kanssa. Schusterbub, suutarin oppipoika, joka kansantyyppikuvissa seisoskelee tai kipittää kadulla asiakkaan kengät olkapäältä roikkuen, on aina hilpeä ja röyhkeä kovanaaman alku.

schusterbub

Wäschermädel, pyykkärityttö, on sievä ja hehkeä ja työnsäkin takia pukeutunut kevyesti ja lyhythelmaisesti, mutta seisoo kuvissa usein kädet tomerasti puuskassa antaen ymmärtää, ettei silti ole kenen tahansa napattavissa. Oikeiden pyykkärien elämästä viehkeys oli luultavasti varsin kaukana.

Pyykkärit pistävät tanssiksi. Kun perinteistä pyykkärien ammattikuntaa ei enää ollut, Wienin porvarisrouvat ja -neidit rupesivat tanssiaissesongin aikaan – jolloin monet muutkin ammattikunnat ja killat viettävät perinteisiä tanssiaisiaan – järjestämään ”pyykkäritanssiaisia”. Viime helmikuussa tämä Wäschermädelball-traditio elvytettiin taas kerran. Pukukoodi: korsetti, ohut pitsipusero, pitsimyssy tai huivi, helmoista lyhyemmäksi solmittu pitkä röyhelöhame.

Ja todellinen voimanainen oli tuulen ja tuiskun ahavoittama, jykevä ja tomera torimuija, esimerkiksi hedelmäkauppias, Öbstlerin. Mutta kumma kyllä perinteisistä wieniläistyyppiammateista ovat jääneet jäljelle vain miesten työt. Ikiwieniläisyyttä edustavat nykyään fiaker-ajuri, tuo turistien lemmikki, kesäistä hevonkakan lemua vihaavien keskikaupunkilaisten inhokki ja piikki kotimaisten eläinsuojelupiirien lihassa, sekä perinteinen wieniläinen tarjoilija, arvonsa tunteva herrasmies, minkä äreämpi ja nyrpeämpi, sen aidompi ja autenttisempi.

”Vanhan Wienin” nostalgialla on pitkät perinteet. Samaan tapaan kuin kaupunginmuseon muutaman vuoden takainen näyttely Alt-Wien – die Stadt, die niemals war (‘Vanha Wien, kaupunki, jota ei koskaan ollut’), myös Wiener Typen -näyttely pyrkii oikeastaan viime kädessä kertomaan, miten nostalgiasta tehdään kauppatavaraa ja romantisoidusta lähimenneisyydestä viihdettä nousevalle porvaristolle – miten wieniläisyyttä tuotteistetaan. Samalla, kun kaupunki myy naiivimmalle turistiporukalle Mozart-kuulia, Sissi-matkamuistoja ja peruukkipukuisten muusikkojen ”historiallisia” konsertteja, ja vähän sivistyneempänä itseään pitäville Klimtin ”Suudelmaa” silkkihuiviin painettuna, Kaupunginmuseolla on myytävänä analyyttinen ja ironinen näkökulma tähän kaikkeen. Ei pöllömpi idea.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: