Joulu joutuu Sentrooppaan

Jossain ammoisessa postauksessa taisin viitata keskusteluun, jota meillä töissä joskus käytiin keskieurooppalaisuuden ominaispiirteistä. Paikalliset kollegat eivät olleet yhtään innostuneita siitä ehdottamastani kriteeristä, että Keski-Euroopassa kaikki lakimiehet (myös lukemattomat lainopillisen perustutkinnon suorittaneet virkamiehet) ovat tohtoreita. Sitä vastoin joku kunnianarvoisa paikallinen setämies oli kuulemma ollut sitä mieltä, että keskieurooppalaisuus kiteytyy asuntojen ovien yläpuolelle liidulla kirjoitettuihin kirjaimiin ”C+M+B”.

Sen kummemmin arvuuttelematta paljastan saman tien, että kirjaimien taakse kätkeytyvät Kaspar, Melkior ja Baltasar eli kolme itäisen maan tietäjää tai ”kuningasta”, joihin liittyy katolisessa Euroopassa koko joukko jouluperinteitä. (Viimeisen leposijansa näiden herrojen pyhät jäännökset ovat muuten saaneet Kölnin tuomiokirkossa, sikäli kuin legendoihin on uskomista.) Ovien päälle kirjoitetut nimikirjaimet ovat kuulemma merkkinä katolisen kirkon perinteisestä ovelta ovelle -joulukeräyksestä. Jostain syystä en ole koskaan itse päässyt näkemään kirjaimien kirjoittamista tai siihen liittyviä seremonioita – joko olen liian vähän kotosalla, tai sitten itäisen maan viisaat eivät vaivaudu vierailemaan protestanttien kodeissa.

[Kiitokset lukijalleni oikaisusta (ks. kommentteja): virallisen selityksen mukaan  C+M+B tulee sanoista Christus mansionem benedicat, Kristus taloa siunatkoon. Mutta ”Itämaan tietäjien nimikirjaimet” olen kuullut paikallisilta, se on ilmeisesti yleinen kansanomainen tulkinta.]

Paljon näkyvämpi jouluperinne kuin C+M+B konsanaan on minusta kyllä Nikolauksen juhlinta ja siihen liittyvä partaisten ja parrattomien joulukuisten lahjantuojahahmojen vilske, jonka rinnalla meidän jokapääsiäisinen perinnesekamelskamme virpovine noitineen on pieniä perunoita. Meidän joulussammehan pakanalliset tonttu-ukot ja sarvipääpukit sekä Amerikan kautta kiertänyt eurooppalainen pyhä Nikolaus-Santa Claus ovat kiltisti sulautuneet yhdeksi aattoillan partaäijäksi. Sentroopassa tämmöinen konsensusmeininki ei tietenkään tule kuuloonkaan.

Kaupallinen joulusesonki alkaa Sentroopassakin vuosi vuodelta aikaisemmin, mutta varsinaiset perinteiset merkkitapahtumat potkaisee käyntiin Pyhä Nikolaus, jota juhlitaan asianmukaisesti omalla paikallaan eli joulukuun kuudentena. Nikolaus, unkarilaisittain Mikulás, tuo aikoinaan kreikkalaisessa Vähässä-Aasiassa eli nykyisessä Turkissa vaikuttanut antelias piispa, on Sentroopassa edelleenkin selkeästi kirkollinen henkilö hiippoineen ja piispansauvoineen.

596px-Gentile_da_Fabriano_063

Pyhä Nikolaus heittää kultakimpaleita ikkunasta kolmelle köyhälle neidolle myötäjäisiksi, ettei heidän isänsä tarvitsisi myydä tyttäriään ilotaloon. Gentile da Fabrianon alttaritaulusta 1400-luvulta. (Wikimedia Commons)

Kunnon kirkonmiehenä Nikolaus tietenkin elää selibaatissa, vain amerikkalaiset voivat olla niin barbaarisia, että laittavat Santa Clausin rinnalle Mrs. Clausin. Sitä vastoin Nikolauksella on seuralaisenaan Krampus, eräänlainen sarvipäinen ja sorkkajalkainen paholaishahmo. Koska hyvä voittaa pahan, Nikolaus on tässä työparissa selvästi pomo, Krampuksen tehtävänä taas on olla se “bad cop” ja kuljettaa mukanaan säkkiä tai kahleita, joihin tuhmat lapset muka laitetaan. Krampus saattaa olla itävaltalaista keksintöä mutta tunnetaan myös Unkarissa. Ja koska pahuus ja horror-meininki antavat mukavan sävähdyksen joulunajan yleiseen imelyyteen, Nikolaus-päivän aattona, 5.12., on ruvettu viettämään oikein erityistä Krampus-päivää, jolloin aikuiset voivat järjestää Krampus-bileitä aikuiseen makuun. Pukeutumiskoodi: punaista ja mustaa.

krampus_postkarte-p239647071773847795en8ki_216

Kun Nikolaus on käynyt jakamassa pieniä lahjoja (sekä mahdollisesti kiltteyshuomautuksia lähestyvää joulua silmällä pitäen) ja ennen kaikkea suklaata, jota suomalaista makeisvalistusta ja sokerivastaisuutta tuntemattomat Keski-Euroopan lapset saavat jopa päiväkodeissa ja kouluissa säkkikaupalla, joulumeininki saa hiljalleen kypsyä kohti aattohuipennusta. Yksi käytännön suvantopaikka on Itävallassa heti kohta nikolauksenpäivän jälkeen, joulukuun kahdeksantena. Mariä Empfängnis eli Marian sikiäminen on siis sen päivän muistopäivä, jona Neitsyt Maria sai alkunsa äitinsä, Pyhän Annan kohdussa – katolisen kirkon opinkappaleen (joskin kohtalaisen tuoreen) mukaan tämäkin tapahtui tosin luonnollisella tavalla mutta silti jotenkin synnittömästi. Itävallassa tämä liittyy joulunalusaikaan ennen kaikkea siten, että kyseinen päivä on kouluissa ja monilla työpaikoilla vapaapäivä, mutta kaupat saavat nyttemmin pitää ovensa auki innokasta jouluostoskansaa varten, kassakoneet kilisevät ja kauppiaat hykertelevät karvaisia käsiään.

Aattona tietenkin koristellaan kuusi ja jaetaan ne oikeat isot lahjat. Ja koska joulu on Jeesus-lapsen juhla, lahjat tuo – eli jotenkin salaperäisesti ilmestyttää esimerkiksi kuusen juurelle – Jeesus-lapsi itse. Vai tuoko? Itävallan Christkindl, sananmukaisesti ”Kristus-lapsonen”, kuvitellaan kuulemma usein naispuoliseksi enkeliolennoksi, ja samantapaista ovat kertoneet unkarilaiset tuttavani, jotka eivät lapsena mitenkään osanneet yhdistää joululahjojen antajaa Jézuskaa uskonnonopetuksen Jeesus-lapseen. Christkindl/Jézuskan epämääräinen suhde uskonnon Jeesukseen ei kuitenkaan tunnu olevan kenellekään mikään ongelma. Isomman pulman ainakin itävaltalaisille sitä vastoin muodostaa jokajouluinen perinnepoliisien taistelu: se aito oikea alkuperäinen kotimainen Christkindl vastaan Weihnachtsmann, joulupukki, tuo Amerikasta markkinaglobalisaation ja lentävien ”porojensa” voimin (eikö ketään muuta koskaan ole lapsena oudoksuttanut se hontelo bambimainen otus, jollaisia amerikkalaiset taiteilijat pukin reen eteen piirtävät?) saapuva punapukuinen paksumaha.

Mutta vielä vilkkaampaa on uskomusolentojen vilske Unkarissa, historiallis-ideologisista syistä. Pyhä Nikolaus on aikojen saatossa koettu ongelmalliseksi. Ensinnäkin siksi, että nimimuoto Mikulás on peräisin slovakialaisesta perinteestä ja kalskahti ikävästi joidenkin unkarilaisten nationalistien korvaan. (Mitä muuten tulee slovakialaiseen perinteeseen: Takavuosina laitoksemme joulujuhlassa Wienissä unkarin opiskelijat esittivät perinteisen unkarilaisen joulunäytelmän, betlehemezés, jossa Jeesus-lasta tervehtimään saapuvat aidot unkarilaiset pustan paimenet lammasturkkeineen ja karvalakkeineen. Mukana ollut Viron lähettiläs kertoi, että muutamaa päivää myöhemmin hänelle oli toisessa asemamaassaan Slovakiassa esitetty täsmälleen samanlainen paimennäytelmä, tällä kertaa esimerkkinä aidosta pesunkestävästä slovakialaisesta traditiosta. Olen siitä pitäen kertonut tätä opiskelijoille esimerkkinä siitä, miten kulttuuritavara on aina lainatavaraa, Kulturgut ist Lehngut.)

Vielä isompia ongelmia toi sosialismin aika. Sekä Mikulás että Jézuska olivat kristinuskoon liittyvinä hahmoina tietenkin turmiollista oopiumia kansalle. Stalinismin ikeen allakin unkarilaiset olivat silti sen verran kulttuurikonservatiivisia sentrooppalaisia, että Neuvosto-Venäjän mallin mukainen joulun korvaaminen uudellavuodella ja lahjoja tuovalla Pakkasukolla ei olisi onnistunut. Jotain sen suuntaista kuitenkin yritettiin, ja uudeksi jouluiseksi lahjantuojahahmoksi nostettiin Télapó, Talventaatto. Nyest.hu-kielitiedeportaalin mukaan Télapó esiintyy unkarilaisessa runoudessa ensi kerran jo 1800-luvulla. Ilmeisesti kyse ei kuitenkaan ollut mistään kansanomaisesta uskomusolennosta, ei varsinkaan lapsia lahjovasta sellaisesta, vaan kaunokirjallisesta talven vertauskuvasta: talvea vuodenaikana, luonnon ”kuolemaa” ja kalenterivuoden lähestyvää loppuahan on usein kuvattu äreänä vanhuksena. 1900-luvun jälkipuoliskolla Télapó muovautui sekä läntisen Santa Claus -Joulupukin että neuvostovenäläisen Pakkasukon vastineeksi, mutta ei kyennyt täysin syrjäyttämään vanhaa kunnon Mikulásta. Niinpä etenkin sosialismin aikaan lapsille oli kotona ja koulussa tarjona ystävällisiä parrakkaita uskomushahmoja enemmän kuin tarpeeksi. 1980-luvulla unkarilainen tuttavani kertoi tuttavaperheensä lapsen kyselleen hämmentyneenä: ”Joko kohta on joulu ja Lenin-setä tuo lahjoja?”

Uusimmat, ikävät haasteet jouluperinnepoliisitoimelle tulevat nykyään maahanmuuton suunnasta. Samaan tapaan kuin Suomessakin käydään suurta suvivirsikeskustelua ja väitetään suulla suuremmalla maahanmuuttajien muka vastustavan yleishurskaita ja yleiskauniita asioita, jotka itse asiassa erinomaisesti sopisivat esimerkiksi hartaan musliminkin pirtaan (ja tässä suosittelisin kaikille ennakkoluulojen haihduttamiseksi Husein Muhammedin loistavaa kolumnia ”Maailman kuvalehdestä”), myös Itävallassa äärioikeiston ”maahanmuuttokriitikot” levittävät vuodesta toiseen täysin perätöntä urbaanilegendaa siitä, että demarien (sekä nykyään myös vihreiden) hallitsemassa Wienissä olisi turkkilais- sun muiden islamilaistaustaisten maahanmuuttajien vaatimuksesta lastentarhojen perinteiset Nikolaus-juhlat kielletty. Auttaisikohan yhtään, jos muistettaisiin Nikolauksen vaikuttaneen nykyisessä Turkissa?

Mainokset

2 Responses to Joulu joutuu Sentrooppaan

  1. Marja-Liisa Gering sanoo:

    C+M+B tarkoittaa”Christus mansionem benedictat”. (Kristus siunatkoon tätä taloa.) Lähde: saksankielinen Wikipedia.
    Sen takana ovat katolisen paikallisseurakunnan tiernapojat (Sternsinger), jotka keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen ja kirjoittavat tuon siunauksen. He käyvät noissa talossa, koska asukkaat ovat ilmoittaneet seurakuntaansa toivovansa tiernapoikien vierailua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: