No niin, nyt on koettu 23. lokakuuta, Unkarin vuoden 1956 kansannousun muistopäivä, jota nykyinen hallitus mielellään muistelee myös vuoden 2006 ”poliisiväkivaltaisuuksien” muistopäivänä — tuolloinhan Gyurcsányn sosialistihallitusta kohtaan tunnettu tyytymättömyys yltyi raivoksi, tiiliskiviä heittelevän mielenosoittajajoukon raivoa taltuttamaan tarvittiin mellakkapoliiseja, joiden kumiluodit eivät aina osuneet minne piti… Vuonna 2012 kansan tyytymättömyys on jälleen korkealla, mutta vaihtoehtoja vihatulle nykymeiningille on entistä vähemmän.
Sen verran hajanainen oppositio sai rivejään kootuksi, että jonkinlainen yhteinen mielenosoitus syntyi, ja onneksi myös ilman kumiluoteja ja polttopulloja. Sen lisäksi, että eri oppositiopuolueet järjestivät omia tilaisuuksiaan, kaikki marssivat yhdessä ”Millan” eli ”Miljoona lehdistönvapauden puolesta” (Egymillióan a sajtószabadságért) -liikkeen isännöimään mielenosoitukseen, jossa lavalle astui myös pitkään opposition keulahahmoksi kaivattu Gordon Bajnai. Kyseessä on puoluepolitiikasta etäämmällä pysytellyt liikemies, joka aikoinaan toimi Gyurcsányn hallituksen valtiovarainministerinä ja Gyurcsányn erottua vuosina 2009-2010 eräänlaisena virkamiespääministerinä. Ainakin nykyisten oppositioviestimien mielestä Bajnain hallitus oli jo saamassa pahasti velkaantuneen Unkarin talouden pahimmat ongelmat kuriin – kunnes Orbánin hallituksen valtaannousu ja ”epäortodoksinen” talouspolitiikka käänsivät kurssin takaisin kohti karikkoa. Bajnain johdolla yritetään nyt käynnistää puoluerajat ylittävää ”Yhdessä 2014” -liikettä, jonka päämääränä on Orbánin hallituksen kaataminen seuraavissa vaaleissa ja demokratian palauttaminen. Suosikkiblogistini Eva S. Balog on varovaisen optimistinen ja näkee Bajnaissa selkeän toivonmerkin. Ja ilmeisesti mielenosoituskin onnistui. Väkeä oli paikalla paljon enemmän kuin virallisesti uutisoitujen (ja melkoista ärtymystä herättäneiden) lukujen mukaiset 20.000.
Samaan aikaan toisaalla: Samat tahot, jotka tammikuussa kokosivat kansaa ”rauhanmarssille” osoittamaan solidaarisuuttaan Orbánin hallitusta kohtaan, järjestivät juhlapäivän kunniaksi uusinnan: jälleen kerran oli tarjolla bussikuljetuksia Budapestin ulkopuolelta saapuville, ja jälleen kerran olivat mukana myös Orbánin hallitusta sympatiseeraavat puolalaiset. Virallisten tietojen mukaan väkeä oli 400.000 – Egyenlítő-blogin kuvamontaasia voi jokainen katsella ja miettiä, onko neljäsataa enemmän kuin kaksikymmentä.
”Hallituksen informaatiota” Egyenlítő-blogin mukaan: vasemmalla Rauhanmarssi, oikealla Millan mielenosoitus, sisäministeriön arvioimine osallistujamäärineen.
Ilkeät ja kriittiset tahot ovat tietenkin puhuneet Pohjois-Koreasta, natsi-Saksasta sekä sosialismin aikojen vappu- ja vallankumouspäivämarsseista ja kyselleet, miksi ihmeessä eurooppalaisessa demokratiassa pitäisi järjestää hallitusta tukevia mielenosoituksia. Ilmeisesti päämäärä ei ollutkaan sisä- vaan ulkopoliittinen. Rauhanmarssin järjestäjien mukaan jokin ”talouden ja rahamahdin valta pyrkii rajoittamaan Unkarin vapautta ja oikeuksia”. Vielä selvemmin asian ilmaisivat tämän index-uutissivustolla julkaistun kuvan rauhanmarssilaiset, joiden julisteessa lukee vapaasti suomentaen: ”1956 idästä tankit, 2012 lännestä pankit, rintamalta ei mitään uutta”.
Mistä on kysymys? Talouskriisiin sukeltava, kansainvälisissä luottoluokituksissa roskaryhmään romahtanut Unkari tarvitsisi kipeästi EU:n tukimiljardeja sekä kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n lainaa. Mutta EU:n tädeiltä ja sediltä tuleekin nuhteita ja naputusta demokratian tilasta, oikeuslaitoksesta, lehdistön vapaudesta ja keskuspankin asemasta, IMF taas on tyytymätön epäortodoksiseen talouspolitiikkaan, jossa budjettivajetta paikkaillaan esimerkiksi sosialisoimalla yksityiset eläkerahastot tai säätämällä yks kaks uusia veroja.
Tähän tilanteeseen Orbánin hallitus reagoi ryhtymällä rakentamaan kuvaa pienestä urheasta gallialaisesta kylästä, joka yksin taistelee itsenäisyytensä puolesta. EU tai Neuvostoliitto, unioni mikä unioni, vihatkoot kunhan pelkäävät. Tämä ajattelutapa tunnetusti osuu ja uppoaa unkarilaisen isänmaallisuuden perinteisiin ja 1500-luvulta lähtien rakennettuun uhridiskurssiin kuin Miklós Zrínyin sotanuija turkkilaisen turbaaniin. Siitä puhumattakaan, että kansainväliset rahamahdit, ”talouselämä” ja ”pankit” ovat juuri niitä tahoja, jotka valitettavan suuri osa unkarilaisesta yleisöstä osaa, ilman sen yksityiskohtaisempaa ohjeistusta, kuvitella koukkunokkaisten Siionin viisaiden salaliittona…
Unkarin kansalle on näin ollen vakuutettu, että periksi ei anneta. Ilkeä IMF haluaisi panna Unkarin köyhät kyykkyyn, leikata lapsilisiä ja määrätä lisää veroja, mutta mehän emme suostu. Näin asia on esitetty päivälehdissä, joihin hallitus kustansi tämännäköisiä koko sivun ilmoituksia:
”Mitä odotamme IMF:ltä? Kunnioitusta ja luottamusta! Emme luovu Unkarin riippumattomuudesta!”
”Lapsilisien leikkaus – EI! Emme anna periksi IMF:lle!”
”Kiinteistövero – EI! Emme anna periksi IMF:lle!”
Valitettavasti asia ei ole aivan näin, vaan IMF:n väitetyt vaatimukset ovat lievästi sanoen muunneltua totuutta. Kansainvälisen rahamahdin koukku- tai suoranenäiset edustajat eivät ole halunneet sanella Unkarille lisää sosiaaliturvan leikkauksia vaan ainoastaan edellyttäneet ennakoitavaa ja selkeää talouspolitiikkaa nykyisen nytkähtelyn tilalle. Mikä vielä ikävämpää, Origo- ja Index-uutissivustojen mukaan ilmeisesti joku onneton on mennyt kääntämään lehdistökampanjan ilmoitukset IMF:n herroille ja rouville, koska nämä alkavat saada tarpeekseen: neuvottelut ovat toistaiseksi jäissä siinä mielessä, että niiden jatkumisesta ei tällä hetkellä ole mitään varmaa tietoa.
Laittamattomasti asian kiteyttää Varánusz-blogisti, jonka mielestä Orbán on nyt saapunut Waterloohonsa. Jos IMF haluaisi heittäytyä yhtä ilkeäksi, Euroopan johtaviin lehtiin rupeaisi ilmestymään tällaisia mainoksia:
”VALUUTTARAHASTO TIEDOTTAA:
Mitä odotamme Unkarilta?
Kunnioitusta ja luottamusta!
Mutta tämä ei v***u ole sitä!”
Sentrooppa-Santra 