Unkarilainen sielunmessu

Minun piti jättää unkarilaisten ongelmat Vergangenheitsbewältigungin eli menneisyyden hallinnan kanssa toistaiseksi sikseen. Mutta tämä teksti on niin upea, että se oli pakko kääntää.

Kyseessä on siis Zsolt Kacsor -nimisen kirjoittajan teksti ”Négy bácsi negyvennégyben”, joka ilmestyi Népszabadság-lehden verkkosivuilla vajaa viikko sitten, 5.6.2012. Teksti on kommenttia siihen, miten Unkarissa nykyään nostetaan takaisin julkisuuteen ja kunniaan poliittisesti kyseenalaisia tai jopa ilmifasistisia kirjailijoita, kuten aiemmissa postauksissani mainitut Albert Wass ja József Nyirő. Kaksi muuta tarinassa esiintyvää kirjailijaa ovat Miklós Radnóti ja Antal Szerb, jotka molemmat kuolivat sodan loppuvaiheissa natsikomennon uhreina. Juutalaissyntyisinä ja ”epäilyttävinä aineksina” molemmat joutuivat ns. työpalvelukomppaniaan ja käytännössä rääkättiin kuoliaaksi – Radnóti ammuttiin viimeisellä kuolemanmarssilla tienvarteen yhdessä muutamien muiden kanssa, jotka eivät enää jaksaneet kulkea, kuolemansairas Szerb hakattiin hengiltä.

Neljä setää vuonna neljäkymmentäneljä

Kaunis unkarilainen sielunmessu

Katsopas, poikaseni, tätä meidän perhekuvaa, ja siinä näitä neljää mustavalkoista setää. Katso tarkkaan, siinä on Berci-setä ja Jóska-setä, ja niiden vieressä Miklós-setä ja Tóni-setä. Näet heidät tässä valokuvassa, menneessä ajassa, poikaseni, niin kuin nuo neljä setää seisoivat rinnatusten vuonna neljäkymmentäneljä.

Katsopas, poikaseni, ensin Berci-setää. Nuori mies, kreivismies, menneisyys kuin romaanista ja tulevaisuus toivorikas, tässä valokuvassa hän seisoskelee Unkarin kuninkaallisen ratsuväen upseerin univormussa, vuonna neljäkymmentäneljä, rautaristi rinnassa. Kuuluisa kirjailija tämä Berci-setä, sillä tässä hienossa unkarilaisessa perheessä, poikaseni, kaikki ovat kirjailijoita, hänen hansikkaansa ovat puhtaat, saappaat kiiltävät, arvolle sopivat.

Katso sitten Jóska-setää, joka siinä seisoskelee räätälin tekemässä puvussa, suutarin tekemissä nahkakengissä, vuonna neljäkymmentäneljä. Nuori mies, székely, menneisyys papillinen ja tulevaisuus lyhykäinen, taskussa mandaatti, parlamenttipaikka. Tässä kuvassa hänellä on huolellisesti ajeltu parta, tyyni ilme. Kuuluisa kirjailija tämä Jóska-setä, sillä tässä hienossa unkarilaisessa perheessä, poikaseni, kaikki ovat kirjailijoita, hänen musteensa on sinistä, viiksensä huolitellut, käsialansa kaunis.

Katso tarkkaan, poikaseni, myös Miklós-setää, joka tässä kyyristelee vuonna neljäkymmentäneljä. Nuori vanki, menneisyys kuin unta enää ja tulevaisuus katkeaa luotiin. Taskussa lehtiö, siinä runoja, ja kosmoskynän pätkä, jota hän tuskin enää pystyy kostuttamaan kuivuneessa suussaan. Tässä kuvassa hänen kaunis, unkarilainen isänmaansa on juuri painamassa pyssynpiippua hänen niskaansa. Kuuluisa runoilija tämä Miklós-setä, sillä tässä hienossa unkarilaisessa perheessä, poikaseni, kaikki ovat kirjailijoita, mutta hänen housunsa ovat repeilleet, kengät hajalle marssitut, ruoskitun ihon alla kihoilee veri. Ja lopuksi katso vielä Tóni-setää vuonna neljäkymmentäneljä, odottamassa iskuja. Nuori vanki, avara eurooppalainen menneisyys takanaan ja armoton unkarilainen tulevaisuus edessään. Kuuluisa kirjailija myös tämä Tóni-setä, sillä tässä hienossa unkarilaisessa perheessä, poikaseni, kaikki ovat kirjailijoita, mutta tässä valokuvassa hän anelee turhaan viidellä Euroopan kielellä, kauniissa unkarilaisessa isänmaassaan turhaan, turhaan nyyhkyttää armoa.

Näetkö nämä neljä setää, poikani, tässä mustavalkoisessa hetkessä, vuonna neljäkymmentäneljä? Berci-setä on juuri syönyt itsensä kylläiseksi. Jóska-setä voi odottaa kahden ruokalajin jälkeen vielä jälkiruokaa. Miklós-setä ei ole syönyt juuri mitään enää kuukausiin. Tóni-setä ei halua enää edes syödä, vain kuolla. Berci-setä elää tämän jälkeen vielä pitkään, Jóska-sedälläkin on vielä elinvuosia jäljellä, mutta Miklós-setä ja Tóni-setä eivät enää ehdi laskea edes minuutteja, eivät pääse enää elämään elämäänsä. Muista tämä kuva, poikaseni, kun menet kouluun. Ja kun sitten koulussa kirjallisuuden tunnilla opettaja kertoo Berci-sedästä, Jóska-sedästä, Miklós-sedästä ja Tóni-sedästä, muista tämä hetki, neljä setää vuonna neljäkymmentäneljä, miten kukin seisoi tässä kuvassa, mitä kukin teki menneessä ajassa. Tässä kauniissa, unkarilaisessa isänmaassa Berci-setä seisoi valokeilassa ratsuväen upseerin univormussa, Jóska-setä sai kuljeskella hyvin istuvassa parlamenttimandaatissaan, samalla kun Miklós-setä kyyristyi ojan reunalle ja Tóni-setä kaatui kuolemaan keskelle unkarilaista toivottomuutta. Katso, poikaseni, katso Berci-setää, joka juuri katsoo poispäin, ja katso Jóska-setää, joka puolustuksekseen vetoaa Kaitselmukseen. Katso heitä, jotka sulkivat silmänsä vuonna neljäkymmentäneljä, etteivät näkisi verta, verta veljensä takaraivossa, kun se roiskahtaa, oijoi, etteivät vain näkisi. Katso heitä, näitä sokeita, joita uudet sokeat nyt juhlivat. Toiselle heistä pystytetään monien vuosien kuluttua patsaita tähän kauniiseen unkarilaiseen isänmaahan, lukemattomia, ja toinenkin saa vielä lopullisen, juhlallisen viimeisen palveluksen osakseen: hänen tomunsa yllä kansakunnan hallitus antaa vielä lukea kauniin, unkarilaisen sielunmessun.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: