Vuoden sanat ja epäsanat

Saksassa ”Saksan kielen seura” (Gesellschaft für deutsche Sprache) on 1970-luvulta lähtien vuosittain valinnut “Vuoden sanan” (Wort des Jahres). Kyseessä on sana tai ilmaus, joka on kulloisenakin vuonna ollut erittäin tyypillinen, senaikaisia ajankohtaisia tapahtumia kuvaava ja voimakkaasti esillä julkisessa keskustelussa. Vuonna 2011 tämä sana oli Stresstest (tuolloin stressinmittaamisesta ja stressinsietokyvystä ruvettiin puhumaan paitsi ihmisten myös pankkien tai jopa rakennushankkeiden suhteen), vuonna 2010 Wutbürger eli ‘raivokansalainen’, kansalainen, joka purkaa ilmoille raivoaan ja närkästystään päättäjien piittaamattomuutta ja omaa voimattomuuttaan kohtaan.

Itävallassa “vuoden sana” tietenkin valitaan erikseen ja isovelimaan sanavalinnoista riippumatta. Sanavalintoja, joihin osallistuvat sekä nettiäänestäjät että asiantuntijaraati, hallinnoi Grazin yliopiston professori Rudolf Muhr, ja niihin voi tutustua sivustolla www.oewort.at. Mikä hauskinta, Itävallassa valitaan vuoden sanan lisäksi “epäsana” (Unwort des Jahres), nyttemmin myös vuoden fraasi tai lausahdus (Spruch des Jahres) ja “epäfraasi” (Unspruch), ynnä vuoden nuorisosana (Jugendwort des Jahres). Katsotaanpa, mitä viimeaikaiset sanat ja lausahdukset kertovat Itävallan ajankohtaisjulkisuudesta.

Vuonna 2011 Vuoden sana -kilpailun kaksi kärkipaikkaa menivät kansainvälisille ilmiöille: Euro-Rettungsschirm eli eurolaskuvarjo tai “euro-pelastusvarjo” kuvaa EU:n toimia kriisimaiden talouden pelastamiseksi, Arabischer Frühling (‘arabikevät’) ei selityksiä kaipaa. Kolmannelle sijalle ylsi Inseratenkanzler eli ‘lehti-ilmoituskansleri’. Nykyisen liittokansleri Faymannin ja sosiaalidemokraattien taannoista vaalivoittoa on arveltu laajan lehdistökampanjan tulokseksi, ja lehdet – esimerkiksi herttaisella loppusoinnullisella käyttörunoudella Faymannin puolesta hehkutellut keltaisista lehdistä keltaisin ja suosituin, Kronen-Zeitung – puolestaan ryhtyivät tähän, koska saivat kansleriehdokkaalta, silloiselta infrastruktuuriministeriltä, ja tämän puolueelta runsaasti maksettuja ilmoituksia. Asiasta on noussut korruptioepäilyksiä, joita tutkitaan.

Vuoden 2010 sanaksi puolestaan valittiin verbi fremdschämen. Kyseessä on nykysuomessa ”myötähäpeänä” tunnettu ilmiö, eli tunne, joka herää, kun joku toinen ei itse tajua hävetä toimintansa tai käytöksensä typeryyttä ja noloutta; muodostustavaltaan saksan verbi on hieman epätavallinen ja nostattaa mielleyhtymiä verbiin fremdgehen, ‘käydä vieraissa’. Ainakin minulla myötähäpeästä tulevat ensimmäisenä mieleen tositeeveejulkkikset, Matti Nykänen tai Johanna Tukiainen, mutta grazilaisten sanaraati näkee ilmiön mieluummin poliittisessa yhteydessä:

Samalla kun laatu monilla alueilla heikkenee (sivistys, hallinto, sairaanhoito jne.) ja maamme poliittinen päätöksenteko lamaantuu, vastuuntunne siirtyy yksityisille kansalaisille, joissa tilanne ja siitä vastuussa olevat henkilöt yhä useammin herättävät nolouden tunnetta (myötähäpeää), vaikka ratkaisu ei ole heidän käsissään vaan asianomaisten poliitikkojen – nämä kuitenkin usein jäävät toimettomiksi.

Ehdottomasti hauskempia kuin vuoden sanat ovat kuitenkin vuoden epäsanat. Unwortiksi valitaan sana tai ilmaus, jonka muodostustapa tai käyttö ovat jotenkin epäonnistuneita, ristiriitaisia tai kyseenalaisia. Vuoden 2011 epäsana Töchtersöhne voisi merkitä “tyttärienpojat”, mutta oikeasti kyseessä on herkästi väärin hahmottuva kohta Itävallan kansallishymnin uusitusta sanoituksesta. Alkuperäisessä tekstissä, jonka Paula von Preradovic (miten ihana, iki-itävaltalainen nimi!) kirjoitti aikana, jona naispuolisetkaan runoilijat eivät osanneet ajatella tasa-arvon tai poliittisen korrektiuden vaatimuksia, nimittäin sanotaan: Heimat bist du großer Söhne, ‘kotiseutu olet suurten poikien’. Kun Itävallan suurten tytärten oli myös saatava ansaitsemaansa tunnustusta, säe muutettiin muotoon Heimat großer Töchter, Söhne – mutta kun runomittaan ei enää mahtunut ‘ja’-konjunktiota, miten saat pilkun kuulumaan lauletusta tekstistä? (Siitä puhumattakaan, että kansallislaulun tekstin korjaaminen on tietenkin kaikkein olennaisin askel kohti sukupuolten todellista tasa-arvoa arki- ja työelämässä…)

Vuoden 2010 epäsanojen listalta on pakko mainita myös kakkoseksi noussut Türkenmilch, ‘turkkilaismaito’. Meijerifirma NÖM yritti tuoda markkinoille maahanmuuttajille suunniteltuja maitopakkauksia, joissa lukisi ‘maito’-sana myös turkin kielellä, süt. Kuvat suunnitellusta, tutun näköisestä mutta oudonkielisestä pakkauksesta levisivät lehdistöön ja nostattivat etenkin oikeistopopulistisissa piireissä jonkinlaisen “ne jyrää meitin” -paniikkireaktion, jonka johdosta NÖM joutui perumaan suunnitelmansa. (Näin siitä huolimatta, että “turkkilaismaitoa” olisi ollut tarkoitus myydä vain turkkilaisten omissa etnomyymälöissä – joita ilman muuten monien Wienin kaupunkikorttelien ruokahuoltoa olisi vaikea kuvitella. Kun kiireinen kaupunkilainen myöhään illalla tai sunnuntaina huomaa ruokakaappinsa tyhjäksi ja ruokamarket on ammattiyhdistysliikkeen ja katolisen kirkon epäpyhän allianssin ansiosta tiukasti kiinni, kotikulman “turkkilaisessa” on yleensä aina joku kauppiasperheen jäsenistä töissä.) Epäsanan valinnut raati haluaa muistuttaa, että useiden kielten käyttö ja näkyvyys kielimaisemassa ei ole uhka kenellekään, että monikielisyyttä yleensä pidetään positiivisena ilmiönä ja että Itävallassa on seitsemän virallisesti tunnustettua kielivähemmistöä.

Vuoden 2010 epäsanaksi puolestaan valittiin humane Abschiebung, ‘humaani maastakarkotus’. Tällä oudolla ilmauksella, joka viittaa hylätyn turvapaikkahakemuksen tyypillisiin seurauksiin, halutaan raadin mukaan hämärtää se ikävä tosiseikka, että maastakarkotus harvoin on humaani toimenpide, varsinkin kun se kohdistuu jo hyvin sopeutuneisiin ja kotoutuneisiin lapsiperheisiin. Itävaltalaisessa julkisuudessa oli pari vuotta sitten laajalti esillä kosovonalbanialaisen Zogajn perheen tapaus: monta vuotta Itävallassa asunut perhe lapsineen, jotka kävivät paikallista koulua, päätettiin lopulta palauttaa kotiseuduilleen, missä perheellä ei ollut elantoa eikä kunnon kotiakaan. Teini-ikäinen Arigona-tytär karkasi ja piileskeli poliisia kuukausikaupalla, muun muassa paikallisen katolisen papin avustuksella, ja keräsi julkisuudessa runsaasti sympatiapisteitä. Sisäministeri Maria Fekter pysyi kuitenkin tiukkana ja julisti, että häntä eivät Arigonan surulliset “kauriinsilmät” saa heltymään. Epäselväksi siis jää, mitä sisäministeri oikein tarkoitti luvatessaan, että maastakarkotukset vastedes hoidetaan “humaanimmin”.

Samainen tuikea Maria Fekter, tunnetaan myös lempinimellä Schotter-Mitzi eli Sora-Maiju (Fekterin perhe omistaa maanrakennusfirman, mutta Schotter voi puhekielessä tarkoittaa myös ‘rahaa’), on saanut harvinaisen kunnian päästä grazilaisten listalle kahtena vuotena peräkkäin. Vuoden 2011 fraasiksi nimittäin valittiin lausahdus, jonka Fekter, nyttemmin valtiovarainministeri, oli tuottanut EU:n velkakriisikokouksen johdosta järjestetyssä lehdistötilaisuudessa:

Die Zeit, die wir uns gegeben haben, ist shortly. Und auf Ihre Frage, was das heißt, sage ich Ihnen: „shortly, without von delay”. ‘Aika, jonka olemme itsellemme antaneet, on shortly. Ja kun kysytte, mitä se merkitsee, vastaan teille: shortly, without von delay.

Armottomassa syynissä on poliitikkojen kielitaito. Julkisuus ei ole antanut Fekter raukalle anteeksi sitä, että englanninkielisen fraasin sisään livahtaa saksalainen prepositio tai että saksankielisten tyypilliseen tapaan adjektiivit ja adverbit menevät sekaisin (saksassahan adjektiivit voivat toimia adverbeina aivan sellaisenaan, esimerkiksi kurz on sekä ‘lyhyt’ että ‘lyhyesti’). Vuoden sana -raati tyytyy, without von comment, siteeraamaan Tourismus.Austria.International -nimistä julkaisua:

”Shortly without von delay” – tämä varmaankin vastaa sellaisen sisäministerin tasoa, joka vaatii maahanmuuttajilta saksan kielen taitoa jo maahan tullessa; valtiovarainministerille tämmöinen ei kerta kaikkiaan sovi. Suosittelemmekin siksi kiireimmiten englannin kielen pikakurssia, ja todellakin ”Shortly without von delay”.

Lopuksi vielä silmäys “epäfraaseihin”, jotka kahtena viime vuonna ovat käsitelleet samaa aihepiiriä. Vuoden 2010 epäfraasiksi nousi Es gilt die Unschuldsvermutung, sananmukaisesti ‘Viattomuusoletus on voimassa’. Tähän päättyivät tyypillisesti korruptiota ja poliittisten päättäjien taloussotkuja käsittelevät uutiset: N.N. on epäiltynä/syytteessä xyz:sta… mutta toistaiseksi hänet on oletettava syyttömäksi (kuten oikeusvaltiossa asiaan kuuluu, niin kauan kunnes syyllisyys on varmasti todistettu). Raati huomauttaa, että lukemattomissa uutisissa toistuessaan tämä fraasi on menettänyt kaiken todellisen sisältönsä; sitä paitsi sitä voidaan käyttää tekopyhään käsien pesuun sen jälkeen, kun varsinaisessa jutussa on itse asiassa jo mustattu henkilön maine yhdistämällä hänen nimensä ilkeisiin epäilyksiin.

(Syyttömyysoletuksen kanssa muuten kompasteli taannoin myös Unkarin ex-presidentti Pál Schmitt joutuessaan eroamaan väitöskirjansa paljastuttua plagiaatiksi. Ilmauksen ‘viattomuusoletus’ (az ártatlanság vélelme) sijasta Schmitt lipsautti: ‘viattomuuden puolustus’ (az ártatlanság védelme). Olikohan ilmaus outo vai muuten vain vaikea?)

Viime aikoina on epäsanaksi ollut ehdolla myös samaan aihepiiriin liittyvä Grasservermutung eli Grasser-oletus; “syyttömyysoletus”-uutisissa usein esiintyvistä henkilöistä kenties korkea-asemaisin ja kuuluisin on poliitikko Karl-Heinz Grasser, partavesimainoksen näköinen Swarovskin kristallidynastian vävypoika ja naistenlehtijulkisuuden lemmikki, alkuaan autokauppiaan poika Klagenfurtista ja uransa alkuvaiheissa Jörg Haider -vainajan poliittinen suojatti (Haiderhan mielellään ympäröi itsensä komeilla nuorilla miehillä, niin että julkisuudessa yleisesti puhuttiin Buberlparteista, pojupuolueesta). Grasser oli 2000-luvun alussa Schüsselin oikeisto-äärioikeistohallituksen nuori, komea ja sitoutumaton valtiovarainministeri ja hoiti myös eräiden valtionyritysten, kuten valtion virkamiesten asuntoyhtiö BUWOGin, yksityistämistä. Nämä kaupat ovat nyt syyttäjän syynissä, kun esille on tullut viitteitä siihen, että tarjouskilpailu ei ollut aivan rehellinen. Ilmeisesti Grasseriin hyvissä väleissä olleet ostajafirmat hyötyivät melkoisesti, ja osa (tai kiitos?) tästä hyödystä puolestaan valui Grasserin lähipiirin tileille Liechtensteiniin tai muihin turvapaikkoihin erinäisten “provisioiden” tai “konsulttipalkkioiden” muodossa. Näiden sievoisten summien vastaanottajat ovat nyt hätää kärsimässä, kun on selitettävä, millä tavalla he ovat palkkionsa ansainneet. Viime aikojen kuuluisin sitaatti, joka tätä ahdinkotilaa kuvaa, onkin nyt vuoden 2011 Unspruch, ja sen lausui hätääntynyt konsultti Walter Meischberger julkisuuteen päätyneessä yksityiskeskustelussa:

Wo woar mei Leistung? (Eli itävaltalaisittain murtaen: Missä oli minun suoritukseni, mitä minä tein niiden rahojen eteen?)

Raati muistuttaa päätöksensä lopuksi, että myös Meischbergeriä koskee toistaiseksi Unschuldsvermutung.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: