Vaikeaa on amatöörikommentaattorin pitää sormensa irti näppiksestä, kun Unkarin tapahtumat tarjoavat loputtomiin kommentoitavaa. Sinänsä mitään vallankumouksellisia käänteitä ei ole tapahtunut. Taloudellinen tilanne on edelleenkin surkea, ja yhä useampi tavallinen kansalainen pelkää köyhtymistä ja kadulle joutumista (ja asunnottomuus puolestaan on uusien pykälien mukaan rikos). EU ja IMF heristelevät edelleenkin sormeaan ja ilmaisevat huolensa lehdistön, oikeuslaitoksen, markkinoiden ja pankkilaitoksen vapauden puolesta Unkarissa. Nyt on Euroopan komission petoksentorjuntavirasto OLAF käynyt rakennus- ja koneistusyhtiö Közgépin kimppuun, jonka omistaa Fidesz-puolueen vanha kummisetä, liikemies Lajos Simicska ja joka melkoisen uskomattomalla tavalla on voittanut tarjouskilpailun kuin tarjouskilpailun missä milloinkin on Unkarissa julkisia rakennustöitä teetetty. (Pääministeri Orbánin mielestä Unkarissa ei kuitenkaan ole oligarkkeja, ainoastaan isänmaallisia suurliikemiehiä.) Hallitus paikkailee edelleenkin vuotavaa taloutta keinoin, jotka sivullisen asiantuntemattomaan silmään näyttävät, hm, kuten pääministeri Orbánilla on tapana hallituksensa taloudenpitoa kuvata, ”epäortodoksisilta”. Eli, kuten HVG-viikkolehti uuden numeronsa kannessa vitsailee:
”Teille on saapunut 1 uusi vero!”
Fidesz-enemmistöinen parlamentti runnoo pikavauhtia läpi paitsi uusia lakeja myös uusia tai uudistettuja veroja, tulossa on mm. puheluvero.
Mitä hallitus tekee tässä tilanteessa? Panostaa entistä lujemmin 1800-luvun ellei peräti 1930-luvun henkiseen romanttiseen kansallismielisyyteen. Tuorein esimerkki on juuri hyväksytty NAT eli Nemzeti Alaptanterv, koulujen ”Kansallinen opetussuunnitelma”. (Huomatkaa, jälleen kerran, sanan nemzeti ‘kansallinen’ käyttö.) HVG-uutisportaalin mukaan opettajien ammattiliitto on nyt esittänyt julkisen protestin sen johdosta että, toisin kuin hallitus väittää, ammattilaisten edustajat eivät ole päässeet opetussuunnitelman lopullista versiota edes näkemään. Äidinkielenopettajien järjestö puolestaan on hermostunut siitä, että kirjallisuuden opetussuunnitelmaan on otettu mukaan ns. kansallis-konservatiivisia, itse asiassa paremminkin kansallisradikaaleja kirjailijoita kuten maineeltaan kyseenalainen Albert Wass (1908–1998). Transilvanianunkarilainen Wass, jyrkän oikeistonationalistinen aatelismies, joka toisen maailmansodan aikana innoissaan taisteli natsien rinnalla ja sodan jälkeen siirtyi Amerikkaan, on järjestelmänvaihdoksen jälkeen (sosialismin aikanahan hänen teoksensa tietenkin olivat pannassa) kokenut merkillisen renessanssin, ja hänen teostensa rehabilitoijat yrittävät kaikin voimin vähätellä hänen pimeitä puoliaan – Wass oli kiivas antisemitisti. Unkarin äidinkielenopettajien edustajan mukaan Wass ei ilmeisesti kuulu kirjallisuuden kärkihahmoihin vaan luokittuu – muutamia varhaisia teoksiaan kenties lukuun ottamatta – lähinnä kansallisista aiheista kirjoittavaksi viihdekirjailijaksi. Toisin sanoen homma on vähän kuin Suomessa määrättäisiin koululaisille pakolliseksi lukemiseksi Aarno Karimon isänmaallinen merkkiteos Kumpujen yöstä.
Merkillisen comebackin on tehnyt myös Miklós Horthyn kultti. Amiraali Horthy, Unkarin kuningaskunnan valtionhoitaja maailmansotien välisestä ajasta toisen maailmansodan loppuvaiheisiin, on tietenkin kiistelty hahmo – ei suinkaan mikään fasistidiktaattoreista julmin, toimihan hänen aikanaan jopa jonkinlainen (joskin hampaaton) poliittinen oppositio, mutta ei mikään punaposkinen demokraattikaan. Horthy ei ollut mikään natsi mutta liukui mukisematta Hitlerin liittolaiseksi ja lähetti vuonna 1942 vapaaehtoisesti armeijallisen unkarilaisia sotilaita (sekä miinanpolkijoiksi aseistamattomia ”työpalvelukomppanioiden” miehiä, lähinnä juutalaisia ja maanalaiseen vasemmistoliikehdintään osallistuneita) itärintamalle, missä heistä suurin osa kehnosti varusteltuina menehtyi Ukrainan talveen. Upseerina ja herrasmiehenä Horthy ei pitänyt natsityylisistä juutalaisten joukkovainoista ja -murhista ja sodan aikana jopa pyrki suojelemaan Budapestin juutalaisia kyydityksiltä keskitysleiriin – mutta kuten monet kaltaisensa upseerit ja herrasmiehet, hän oli asenteiltaan avoin antisemitisti, hänen valtakautenaan säädettiin juutalaisten ”vaikutusvaltaa” rajoittavia syrjintälakeja jo ennen natsiaikaa, ja monet pitävät Horthya vähintäänkin osasyyllisenä siihen, että varsinkin Unkarin maaseudun juutalaisista sekä naapurimaista Unkariin saapuneista juutalaispakolaisista monet joutuivat vainojen uhriksi.
Tälle miehelle on siis jälleen ruvettu pystyttelemään patsaita ja nimeämään katuja, aukioita tai ainakin puistoja. Tuorein tapaus on Kereki-nimisestä alle 600 asukkaan kylästä keskisessä Unkarissa, Balatonjärven eteläpuolella. Siellä paikalliset asianharrastajat pystyttivät Horthylle luonnollisen kokoisen puusta veistetyn näköispatsaan; seremoniaan osallistui myös paikallinen varapormestari, jonka mukaan kymmenen prosenttia asukkaista kannatti myös patsaan ympärillä olevan aukion nimeämistä Horthyn mukaan, eikä kukaan vastustanut. Parin päivän päästä yksityinen kansalaisaktivisti toteutti jo aiemmin esittämänsä uhkauksen: Péter Dániel -niminen lakimies kaatoi patsaan päälle punaista maalia, ripusti sen kaulaan taulun ”JOUKKOMURHAAJA. SOTARIKOLLINEN” ja julkaisi teostaan kuvan myös Facebook-sivullaan (tässä kuva HVG-portaalin artikkelista):
Valoisana puolena ehkä voisi mainita sen, että Gój motorosok (‘Ei-juutalaiset motoristit’) -niminen aggressiivisen oloinen liivijengi, joka patsaan paljastajaisissa lupasi mahdollisen vandalismin iskiessä ”hoitaa asian nopeammin kuin oikeusistuin”, ei ilmeisesti ole vielä tarttunut toimiin tapauksen johdosta. Muuten täytynee olla samaa mieltä kuin monet nykyjärjestelmän arvostelijat: ei hyvänen aika, ei sentään näin, ei barbariaa vandalismilla paranneta. Mutta millä sitten?
Tutkimuslaitos Ipsoksen tuoreimman gallupin mukaan kahden kolmasosan mandaatillaan kehuskelevan Fidesz-puolueen kannattajia on nykyään unkarilaisista enää 16 prosenttia. Siitä huolimatta se on edelleen puolueista kannatukseltaan suurin: sosialistipuolue MSzP:tä äänestäisi nyt 13 prosenttia, äärioikeistolaista Jobbikia 9 prosenttia ja vihreää LMP-puoluetta 4 prosenttia. Suuri osa vaalikarjasta ei siis osaa ratkaista kantaansa ja saattaa jäädä vaaleissa kotiin nukkumaan. Turhautuminen ja yleinen epäluottamus kaikkia poliitikkoja kohtaan, laidasta laitaan, on yleistä, eikä uutta uskottavaa vaihtoehtoa ole vielä noussut esiin.
Sentrooppa-Santra 