Läpällä

Samaan aikaan kun Suomessa päivitellään perussuomalaisen kansanedustajan avustajan ”vitsiä” ulkomaalaisten ja vähemmistöjen pakollisista hihamerkeistä, Itävallassa on Kärntenin maaherra Gerhard Dörfler taas tuottanut tyypillisen julkisuusmöläytyksen. Dörflerin puolue on tietenkin ”perusitävaltalaiset”, tarkemmin sanoen FPK eli ”Vapauspuolue” FPÖ:n Kärntenin osasto. (Tausta on vähän mutkikkaampi mutta populistipuolueille ei välttämättä epätavallinen: entinen FPÖ hajosi 2005, kun Jörg Haider -vainaja irrotti siitä oman joukkonsa BZÖ-puolueeksi, mutta Haiderin kuoltua BZÖ:n kärnteniläiset ovat liittyneet omana alaosastonaan takaisin FPÖ:n helmoihin. BZÖ:llä ei koskaan ollutkaan vahvaa jalansijaa missään muualla kuin Haider-vainajan ”omassa” osavaltiossa Kärntenissä, joka ainakin Wienistä katsellen tuntuu monesti olevan ihan toista maata. Mutta siitä ehkä joskus toiste.)

Dörfler on ennenkin tullut tunnetuksi kansanomaisena hupiveikkona (Frohnatur), jonka huumoria kaikki eivät oikein ymmärrä. Tammikuussa 2009 tummaihoisen laulajan Roberto Blancon läsnäolo inspiroi Dörfleriä lehdistötilaisuudessa kertomaan ”hauskan” jutun:

”Neekeriäiti” (Negermama; n-sana on sivistyneenä itseään pitävän itävaltalaisen korvaan vähintään yhtä loukkaava kuin suomalaisenkin) ja valkoinen äiti junassa matkalla Klagenfurtista Wieniin imettävät kumpikin vauvaansa. Äkkiä valkoinen vauva lakkaa imemästä ja osoittaa neekerivauvaa sanoen: ”Äiti, minäkin haluan kaakaota!”

Onneksi karnevaaliaika oli lähestymässä. Ja jotta vitsi menisi varmasti perille, Dörfler kavereineen ideoi vitsistä myös Faschingia juhliville kaduille sovelletun näyttämöllisen version (verkosta löytyy konservatiivisen Die Presse -lehden kuvareportaasi, jota ei kannata katsella tyhjällä mahalla).

Tämänkertainen möläytys on ikävämpi ja surullisempi luonteeltaan. Kysymys on turvapaikkaa hakeneesta tšetšeeniperheestä, jonka Kärntenin poliisi päätti karkottaa maasta. Perhe on kotimaassaan kokenut kovia, viisivuotias tytär on lehdistön kertoman mukaan psyykkisesti niin traumatisoitunut, ettei puhu laisinkaan. Karkotuspäätös sai perheen isän epätoivon valtaan, ja putkassa kuljetusta odottaessaan hän ilmeisesti yritti itsemurhaa ja iski veitsen käsivarteensa. Isän tilaa tutkitaan nyt mielisairaalassa, poliisi selvittelee, miten ja kenen syystä veitsi oli voinut joutua muukalaispoliisin putkaan, ja maaherra Dörfler kommentoi Der Standard -lehden haastattelussa: ”Mies yritti vältellä lain kouraa vahingoittamalla itseään. Viillänhän minäkin joskus itseäni partaa ajaessani.”

Miten näihin sammakkoihin pitäisi reagoida? Irene Brickner miettii Der Standard -lehden blogissaan, onko Itävallassa jo ihan liiaksi totuttu jättämään typerät rasistiset, vihaa lietsovat ja toisten kärsimyksiä vähättelevät möläytykset ns. omaan arvoonsa. Ns. kriittinen julkisuuskaan ei ilmeisesti halua alentua möläyttelijöiden tasolle tai ”ruokkia trolleja” antamalla tällaiselle puheelle lisää palstatilaa, vaan tyytyy yleisellä ja abstraktilla tasolla valittelemaan kielenkäytön raaistumista. Ja kuitenkin pitäisi analysoida ja yksityistapauksittain käsitellä sitä, mikä möläytysten takana piilee: kyyninen toleranssirajan hivuttaminen, kunnes vihapuhe muuttuu normaaliksi.

Näin ollaan tultu siihen outoon tilanteeseen, että sivistynyt ”suvaitsevaisto”, joka on tottunut puhumaan sananvapauden, tabujen rikkomisen ja perinteisten arvojen kriittisen kyseenalaistamisen puolesta, huomaakin puolustavansa absoluuttisia perusarvoja: ihmisarvon kunnioitusta, väkivallattomuutta, ja sitä, että on tiettyjä asioita, joista kerta kaikkiaan ei sovi vitsailla. We are not amused, kuten kuningatar Viktorian väitetään jotain aikansa Frohnaturin möläytystä kommentoineen. Samaan aikaan perusarvoilla ratsastavat populistit itse asiassa viis veisaavat arvoista. Kuten Dániel Deák tänään Galamus-sivustolla ilmestyneessä artikkelissaan kirjoittaa:

Populismi syntyy siitä, että modernin hajotessa yhteisön arvot eivät enää kykene täyttämään suuntaa-antavaa tehtäväänsä, ja näin syntyvän aukon täyttää vain henkilökohtainen antaumus – usein tyypillisesti aggressiivinen painostus. […] Modernin aikakaudella yhteisön arvoja kannattelee pieni eliitti, jonka jäsenet joutuvat arvovalintojen eteen ja tekevät vastuullisia päätöksiä, silläkin uhalla, että niistä koituu heille uhrauksia tai kärsimystä. […] Populismin aikakaudella eliitti katoaa, ja sen sijaan astuu kansaa edustava keskivertoihminen, joka arvovalinnan eteen joutuessaan ei kuitenkaan pysty sivistyneesti tuomaan alitajuisia asioita pintaan. Siksi vastauksena ongelmiin ei ole vastuunalainen valinta vaan yksilön pöyhistely ja mahtailu, tai orjamainen alistuminen pöyhistelevän yksilön valtaan.

Deákin kirjoitus ei kohdistu poliittisesti epäkorrektiin kielenkäyttöön tai muukalaisvihaan sinänsä vaan siihen  vallankäyttöjärjestelmään, jota Viktor Orbán on Unkarissa rakentamassa aggressiivisen populistisen isänmaallisuusretoriikan varaan. Kysymys on kuitenkin pohjimmiltaan samasta asiasta: ”vapauden” nimissä puolustetaan ”meikäläisten” oikeutta toisten vapauden loukkaamiseen ja silmien sulkemiseen toisen kärsimyksiltä. Juuri siksi, että tuon ”vapauden” takana ei ole mitään sen suurempia arvoja kuin oikeus omaan typerään pöyhistelevään äijäuhoon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: