Keskiaika keskuudessamme

Huhtikuun 1. päivänä 1882 Itä-Unkarissa Tiszaeszlárissa 14-vuotias palvelustyttö Eszter Solymosi lähti kylälle jotakin isäntäväkensä asiaa hoitamaan eikä koskaan palannut. Koskaan ei selvinnyt, mitä hänelle oikein tapahtui; kuukausia myöhemmin tosin löytyi Tiszajoesta ruumis, joka olisi voinut olla Eszterin, mutta tuon ajan menetelmillä vainajan henkilöllisyyttä tai kuolinsyytä ei enää pystytty varmistamaan. Viimeisen kerran Eszter oli nähty kylällä juutalaisen synagoogan liepeillä, ja kohta alkoi levitä huhu, että juutalaiset olisivat murhanneet Eszterin käyttääkseen tämän verta pääsiäisen rituaalimenoissaan. Kohu levisi kautta maan, ja toukokuussa asiaa tutkimaan nimitetty tuomari pidätti joukon juutalaisia. Ratkaisevan vinkin antoi viisivuotias pikkupoika, joka makeisilla oli saatu kertomaan, miten Eszter oli viety synagoogaan ja häneltä katkaistu kaula. Pidätysten jälkeen avaintodistajaksi nousi viisivuotiaan veli, neljätoistavuotias juutalaispoika, joka ensin kiisti kaiken mutta vähän aikaa pidätettynä oltuaan ryhtyi (suostui?) syyttämään rituaalimurhasta muun muassa omaa isäänsä.

Kauhutarinat siitä, miten juutalaiset ryöstävät ja murhaavat kristittyjä lapsia tai nuoria neitsyitä, olivat keskiajalla Euroopassa yleisiä. Alaikäisestä todistajasta taas tulevat etsimättä mieleen noitavainot; esimerkiksi Tukholmassa vuonna 1676 käyty noitaoikeudenkäynti, josta Peter Englund kirjoittaa esseessään Varför brändes Malin Matsdotter?, lähti liikkeelle muutamien lasten kerrottua, miten heitä olisi muun muassa lennätetty Kyöpelinvuorelle. Mutta hyvänen aika, nythän elettiin 1880-lukua, rautateiden ja lennättimen, modernin oikeuslaitoksen ja poliisitoimen aikaa! Eivätkä Unkarin juutalaiset suinkaan olleet vain jotain omissa salaperäisissä kuvioissaan hääräävää oudonnäköistä joukkoa, vaan monet heistä olivat assimiloitunutta, sivistynyttä kaupunkiporvaristoa, ja vuodesta 1867 alkaen heillä oli ollut täydet kansalaisoikeudet. Monet valistuneet unkarilaiset olivat tuohduksissaan sekä syytöksestä että kohun kannoilla kasvaneista antisemitistisistä raivonpurkauksista. Muun muassa vuoden 1848 vapaustaistelun sankari Lajos Kossuth, joka tuolloin eli maanpaossa Torinossa, julkaisi painokkaan vastalauseensa.

Juutalaisyhteisöjen keskusjärjestön toimeksiannosta syytettyjen puolustusasianajajaksi ryhtyi Károly Eötvös, lahjakas juristi, poliitikko ja kirjailija, jonka suoraselkäiselle ja pätevälle toiminnalle Zsófia Mihancsik on omistanut tänään Galamus-sivustolla ilmestyneen artikkelinsa. Eötvös työskenteli tapauksen kimpussa yli vuoden, ja pitkällisessä, myös ulkomaisen lehdistön seuraamassa oikeudenkäynnissä hän onnistui vakuuttamaan tuomioistuimen siitä, että väitetystä rituaalimurhasta ei ollut minkäänlaisia uskottavia todisteita. Syytetyt vapautettiin, mutta Eötvösin lupaava poliittinen ura  katkesi siihen paikkaan. Juutalaisvastaisuus puolestaan sai tapauksesta vauhtia; 1883 perustettiin Unkarin antisemiittinen puolue. Eszter Solymosista on tullut vanhan ja uuden antisemitismin symboli. Hänen haudalleen pystytettiin kymmenen vuotta sitten, hänen kuolemansa 120-vuotispäivänä, muistomerkki, josta on tullut tiettyjen piirien pyhiinvaelluskohde. Eszter Solymosin muistoa vaalii – ja tarua rituaalimurhasta ylläpitää – edelleenkin ”Kansallinen Eszter Solymosi -yhdistys”. (Unkarintaitoiset löytävät sivun guuglaamalla. Vain vahvahermoisille! Lisätietoja löytyy myös englanniksi The Contrarian Hungarianin blogista.)

Ajankohtaisen tästä tarinasta tekee tuore poliittinen skandaali. Äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen kansanedustaja Zsolt Baráth nimittäin käytti parlamentissa viime tiistaina viiden minuutin mittaisen puheenvuoron Eszter Solymosin muistoksi. Baráth ei suoraan syyttänyt juutalaisia murhasta vaan nimenomaan selitti, että hirmutyön tekijöitä ei tiedetä; sitä vastoin juttu oli hänen mukaansa jäänyt ratkaisematta, koska mahtavat velkojat, ”piirit, jotka tuolloin hallitsivat maailman ja maamme rahataloutta”, painostivat poliisi- ja oikeuslaitosta lopettamaan jutun. Eszter Solymosin kuolema on Baráthin mukaan ”virstanpylväs Unkarin historiassa”: siitä pitäen ei tiettyjä syyllisiä piirejä ole saanut nimetä syyllisiksi. ”Mikä lienee se hirveä salaisuus, jonka tähden József Erdélyi vangittiin?” Kyseinen József Erdélyi oli runoilija, joka vuonna 1937 julkaisi avoimen antisemitistisen runon ”Eszter Solymosin veri” ja sai tästä hyvästä lyhyen vankeustuomion uskontokunnan vastaisesta kiihotuksesta. (Vertailun vuoksi kannattaa muistaa, että seuraavana vuonna, 1938, säädettiin Unkarissa ns. ensimmäinen juutalaislaki, jonka mukaan suuremmissa kaupan, rahatalouden ja teollisuuden alojen yrityksissä sai juutalaisia olla korkeintaan 20% työntekijöistä.)

Hallituksen edustaja, valtiosihteeri János Fónagy, vastasi heti paikan päällä Baráthin puheenvuoroon järkyttyneenä ilmoittaen pahoittelevansa, että tällainen puheenvuoro ylipäätään oli käytetty; Fónagyn mukaan tällä puheenvuorolla ”Jobbik asemoi itsensä juuri sinne, minne monet sen jo mielessään sijoittavat”. (Puheenvuoro ja Fónagyn vastaus löytyvät myös Youtubesta, valitettavasti ilman tekstejä.) Sittemmin Baráthin möläytykseen ovat reagoineet juutalaisten keskusjärjestön lisäksi oppositiopuolueet LMP ja MSZP vaatimalla Baráthia luopumaan mandaatistaan, ja myös hallinto- ja oikeusministeriö on koko Unkarin hallituksen nimissä ilmoittanut tuomitsevansa kaikki avoimet tai peitellyt mielenilmaukset, jotka suuntautuvat mitä hyvänsä Unkarissa elävää yhteiskuntaryhmää tai vähemmistöä vastaan. Sitä vastoin, huomauttaa Mihancsik Galamus-sivustolla, Fidesz-puolueen kristillisdemokraattiset hallituskumppanit eivät ilmeisesti vielä ole inahtaneetkaan asian johdosta.

Keskiaika ei siis ole ohi. Kuten Zsófia Mihancsik kirjoittaa, Baráth onnistui puheenvuorossaan yhdistämään keskiaikaisen barbaarisen rituaalimurhataruston antisemitismin modernimpiin muotoihin. (Nykyään puhutaan hienovaraisesti esimerkiksi ”kansainvälisistä rahapiireistä” tai ”pankkiirimafiasta” – tai ”kosmopoliittisesta älymystöstä”, tai ”muukalaisista keskuudessamme” – mutta kohde on kaikille selvä.) Samaan soppaan heitettiin muutakin rasismia: Baráth ei unohda mainita, että Tiszaeszlár sijaitsee ”ei kaukana Olaszliszkasta”. Olaszliszkan kylässä puolestaan vuonna 2006 joukko raivostuneita romaneja pahoinpiteli hengiltä autoilijan, joka oli törmännyt tien yli juosseeseen 11-vuotiaaseen romanityttöön. Vihjaus on selvä: koska Olaszliszkassa kiistämättä sorrettu vähemmistö ”iski takaisin”, eikö näin olisi käynyt myös Tiszaeszlárissa?

Zsidózás, juutalaisten tai juutalaisiksi nimittely, on Unkarissa viime vuosina käynyt liiankin salonkikelpoiseksi, ja antisemitismi näyttää jatkavan kasvuaan myös tuoreiden mielipidetutkimusten mukaan. Erityisen järkyttävältä se vaikuttaa Itävallan puolelta katsellen, entisen Natsi-Saksan alueella kun ollaan sattuneesta syystä erityisen herkkiä tämäntyyppiselle vihapuheelle. Niiden lakien lisäksi, jotka kaikissa sivistysmaissa kieltävät kansanryhmän vastaisen kiihotuksen noin yleensä, Saksassa ja Itävallassa esimerkiksi holokaustin kiistäminen tai natsisymbolien käyttö on erillisillä laeilla kielletty, ja juutalaisiin suuntautuva vihapuhe on julkisuudessa erityisen tarkassa syynissä. Unkarissa vastaavaa ei tunneta. Ja nähtäväksi jää, miten nopeasti, nyt kun pakolliset paheksunnan ilmaukset on esitetty, kansanedustaja Baráthin puistattava puheenvuoro siellä unohtuu muiden uutisaiheiden alle ilman sen kummempia seurauksia.

Vastenmielistä rasistista pohjamutaa on varmasti kaikkialla, mutta toisissa maissa se siivotaan pois näkyvistä paremmin kuin toisissa. Sopii tässä meidän suomalaistenkin miettiä, missä vaiheessa se poliittinen epäkorrektius, josta tietyt piirit ylpeilevät (eli Perttu Häkkisen tuoretta mainiota blogia siteeratakseni: ”suomalaisen saavutettu etu kutsua neekeriä neekeriksi”), leviää nettikeskusteluista ja puolinimettömistä verkon viharyhmistä julkisuuteen oikein kunnolla. Näinköhän meilläkin kohta eduskunnassakin – ei vain hra Hakkaraisen haastatteluissa vaan istuntosalissa – saadaan kuulla, miten ”sosiaalihuolto kustantaa jokaiselle elintasopakolaiselle tauluteeveen samalla kun maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia hyssytellään ja peitellään”?

Advertisements

One Response to Keskiaika keskuudessamme

  1. Nagy Gábor sanoo:

    Vihapuhe on mielestäni ongelmallinen juttu. Unkarissa natsisymbolit ja kommunismisymbolitkin kielletty. Länsimaissa vain natsisymbolit. Miksi? Täytyy Natsi-Saksaa tuomita, mutta kommunismia ei. Miksi? Lopuksi jos kaikki kielletään, ei saa puhua kommunismista, ei fasismista, sitten voi olla, ei saa puhua kuninkaista (maanorjuuden diktaattorit) tai faraoista (orjuuden diktaattorit). Onko tämä vielä sananvapaus ja demokratia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: