Siis mikä Unkaria riivaa?

Juuri kun Santra pääsi taas kerran päivittelemästä lähipiirilleen, ettei Unkarin nykyisen hallituksen meininki millään tunnu pääsevän Suomessa uutiskynnysten yli, niin valtakunnan ykkös-erkkomedian paperiversio (verkkosivuilta en ainakaan vielä ole onnistunut löytämään mitään) vihdoinkin  julkaisi koko sivun artikkelin otsikolla ”Oikeistohallitus runnoo Unkaria uuteen uskoon”. Toimittaja oli käynyt tapaamassa mielenosoittajia, joita sai edustaa virallisen asemansa ja lehmiensä puolesta pelkäävä Hare Krishna -liike (uusi uskontolaki tunnustaa vain runsaan tusinan perinteisiä kirkkokuntia ja vie pieniltä, uus- ja sirpaleuskonnoilta virallisen statuksen). (Ei sanaakaan esimerkiksi ”joulukuusivallankumouksesta” eli lähinnä vihreäksi luokiteltavan LMP-puolueen mielenosoituksesta parlamentin edustalla juuri joulun alla. En ole LMP:n varaukseton ihailija, mutta pitäisin sitä kuitenkin Hare Krishnaa merkittävämpänä poliittisena voimana.) Jutun tietolaatikkoon oli listattu olennaisimmat ongelmat: medialaki, uskontolaki, keskuspankkilaki, uusi perustuslaki ynnä muut pikavauhtia läpi runnotut uudet lait, vallansiirrot uusille, vallanpitäjiä lähellä oleville laitoksille ja viranhaltijoille,  ja kaiken takana entisen liberaali-, nykyisen oikeistokonservatiivisen Fidesz-puolueen pyrkimys sementoida nykyiseen kahden kolmasosan parlamenttienemmistöön perustuva käytännössä yksinvaltainen asemansa hamaan tulevaisuuteen.

Mitäs tässä enää jää Santran kerrottavaksi? No tietenkin voisi nipottaa muutamista Hesarin toimittajan sananvalinnoista. Fidesz-puolueen ”valtaisa äänivyöry” viime vaaleissa merkitsi todellisuudessa vähän yli puolta annetuista äänistä – sinänsä tietysti ilman muuta merkittävä tulos, jonka puolestaan selittää se, että suuri osa kansaa oli todella kyllästynyt Gyurcsányin sosialistihallituksen tehottomuuteen ja korruptioon. Mutta melkoinen osa tästä tuloksesta selittyy myös sillä, että madjaarit marssivat joukolla nukkuvien puolueeseen, ja osan selittää vaalilaki. Toisin sanoen: kaikista äänioikeutetuista muistaakseni, öö, runsas kolmasosa äänesti Fidesztä, alhaisen äänestysprosentin ansiosta tästä kertyi yli puolet annetuista äänistä, jotka vaalilain ansiosta muuntuivat kahdeksi kolmasosaksi parlamenttipaikkoja. Tämän kaiken osaavat paljon fiksummin selittää kansainväliset kriittiset kommentaattorit, kuten Éva S. Baloghin englanninkielinen Hungarian Spectrum -blogi (josta myös löytyy aika naseva vastaveto sille Hesarin toimittajan oudolle väitteelle, että nykyinen hallitus edelleen nauttisi gallupien mukaan ihan kivaa kannatusta) tai mainio saksankielinen Pusztaranger. Olisihan näitä voinut Hesarin toimittajakin silmäillä, vaan ilmeisesti Hesari jälleen kerran on päättänyt mieluummin ”tehdä asiasta omaa journalismia”.

Mutta koska en ole valtio-opin, lakiasioiden tai kansantalouden asiantuntija, en rupea miettimään, täyttääkö nykyinen meininki fasismin kriteerit vai onko sitä nimitettävä pelkästään bonapartismiksi. En yritäkään jatkaa keskustelua siitä, oliko se viesti, jonka Yhdysvaltain lähettiläs monien mutkien jälkeen onnistui toimittamaan pääministeri Orbánille, oikeasti démarche eli eräänlainen virallinen nuhtelu tai huolestumisenilmaus vai ei ja miten siitä Unkarin viestimissä kerrottiin. Enkä ryhdy yksityiskohtaisemmin revittelemään esimerkiksi forintin alamäestä tai ylipäätään siitä uhmakkaasta ja tosiasioista piittaamattomasta talouspolitiikasta, joka mm. joulun alla kariutti vakuusneuvottelut EU:n ja IMF:n kanssa, kun Olli Rehn ilmeisesti totesi järkipuheen toivottomaksi ja komensi valtuuskunnan Budapestista kotiin – ”odottamaan Jeesus-lasta omissa kodeissaan”, kuten joku Fidesz-poliitikko vähemmän taitavasti koetti tapahtunutta selitellä. Yritän keskittyä kommentoimaan sitä, mitä ammattini puolesta parhaiten ymmärrän, eli Unkarin nykyisten vallanpitäjien kieltä ja tyyliä. Ja voi tytöt ja pojat, siinä sitä riittääkin kommentoitavaa.

Unkarilaisia kielentutkija-kollegoitani on jo toista vuotta hihityttänyt presidentti Pál Schmittin mahtipontinen juhlapuhekiinnostus äidinkieltä ja oikeakielisyyttä kohtaan. Eikä pelkästään siitä kaikkein ilmeisimmästä syystä, että presidentti Schmitt, entinen huippu-urheilija ja pitkän linjan ammattipoliitikko mutta (liikuntatieteen) tohtorinarvostaan huolimatta hieman epä-älykkömäinen ilmestys, on vähän niin kuin sotajalalla unkarin oikeinkirjoituksen kanssa. Tuskin oli miesparka ehtinyt maakuntamatkallaan kirjoittaa vieraskirjaan tervehdyksensä ”ensivierailullaan valtionpäämiehenä”, kun jo teksti levisi ympäri Internetiä: Schmitt oli kirjoittanut sanan államfő ’valtionpäämies’ yhdellä ällällä. Tuotapikaa oli netissä saatavilla ”schmittifikaattori”, joka ”korjaa” unkarinkielisten verkkosivujen oikeinkirjoituksen sopivan ”resitentilliseen” muotoon. Ja tälle Kuninkaan puhe -elokuvan julisteesta muokatulle ”Kuninkaan kirjoitus” -antimainokselle (alun perin vitsi-uutissivustolla hircsarda.hu) muistan itsekin hirnuneeni pitkään:

(Juju on selostettu edellisessä lumimiestarinassa: sanassa király ’kuningas’ j-äänne kirjoitetaan ly:llä. Ja joo, itse asiassa sanassa írás ’kirjoitus’ pitäisi olla pitkä eli aksentillinen i.)
Mutta tällainen oikeinkirjoituksen nokkiminen on yhtä typerää ja kohtuutonta kuin ne tankerovitsit, joita minun lapsuudessani väännettiin Ahti Karjalais -paran englannintaidosta (itse asiassa Karjalainenhan puhui sen sukupolven mieheksi ihan kelpo englantia). Paljon isompi ongelma on kielikysymysten puristaminen kansallis-tunteellis-yksiarvoiseen muottiin, joka ulkopuoliselle tuo väkisinkin mieleen 1930-luvun. Siinä, missä Suomessa Kielitoimisto – siis se oikeasti olemassa oleva kielenhuoltoelin, ei se vitseissä esiintyvä roll-on-deodorantin sijaan ”raikastekieppoa” vaativa kielipoliisi – on jo kymmenien vuosien ajan korostanut kielen monikerroksisuutta ja moniulotteisuutta ja antanut hyvin monenlaisten kukkien kukkia, Unkarissa elää vielä väkevänä usko siihen, että jossain on olemassa jokin syvimmältä olemukseltaan ainoa oikea ja oikeanlainen unkarin kieli, jota kaikkien on opittava viljelemään ja varjelemaan. Oikeastihan, kuten sosiolingvistit ovat tässä yrittäneet muistuttaa, kielenhuoltokysymysten pohjalla on aina kysymys kenen kieli? – ja oikeasti, kuten myös muuan maineikas unkarilainen sosiolingvisti tässä debatissa muistutti, kun poliitikot puhuvat kielestä, kysymys on aina  jostain muusta. Presidentti Schmittin oikeakielisyyspuheiden lisäksi esimerkeiksi voisi siteerata opetusasiain valtiosihteeri Rózsa Hoffmannin kieltä ja kielenopetusta koskevia hehkutuksia, jotka samoin saavat kielentutkimuksesta ja -opetuksesta jotain ymmärtävät ihmiset vinkuen pitelemään vatsojaan. Ehkäpä vielä tuonnempana ehdin tarjoilemaan valittuja näytteitä.

Mutta vielä hurjempaa kuin virallinen suhtautuminen ”ainutlaatuiseen kieleemme” (josta uuden perustuslain mukaan unkarilaisten kuuluu olla ylpeitä) on se, mitä tällä kielellä tehdään. Viktor Orbán ja hänen Fidesz-puolueensa ovat vallassaolonsa aikana laskeneet liikenteeseen joukon sanahirviöitä, jotka ulkopuoliselle väkisinkin tuovat mieleen joukon todellisia tai fiktiivisiä diktatuureja ja niiden ”uuskieliä”. Miltäpä kuulostaa Kansallisen yhteistoiminnan järjestelmä (Nemzeti együttműködés rendszere)?  Se on pääministeri Orbánin nykyiselle järjestelmälle antama nimitys. Huhtikuussa 2010 annetun julistuksen, ns. ”Orbán-bullan” mukaan vanha kommunistivalta ja sitä seurannut henkisen ja taloudellisen kriisin aikakausi päättyivät lopullisesti vasta Fidesz-puolueen vaalivoittoon eli ”äänestyskoppivallankumoukseen” (fülkeforradalom), ja tästä alkoi uuden yhteiskuntasopimuksen, kansallisen yhteistoiminnan aikakausi. (Tämä julistus oli painatettava ja ripustettava näkyville kaikkiin julkisiin rakennuksiin. Netissä on näkynyt myös sopivasti muokattuja, esimerkiksi sosialisminaikaisella vaakunalla somistettuja versioita, joita suositellaan yksityishenkilöille esimerkiksi vessan seinälle.)

Entä mitä pidätte nimikkeestä Kansallisen voimanlähteen ministeriö (Nemzeti Erőforrás Minisztérium)? Eikö se kenestäkään muusta tunnu kerrassaan orwellilaiselta? (Kyseessä on superministeriö, johon sulautettiin aiemmat opetus- ja kulttuuri-, sosiaali- ja terveysministeriö ynnä aluehallintoministeriön urheiluasioista vastaavat elimet.) Miksi Unkarin uudessa perustuslaissa piti maan viralliseksi nimeksi vahvistaa Unkari (Magyarország), nimenomaisesti ei Unkarin tasavalta (Magyar Köztársaság)? Ja ilmeisesti on jostain syystä hyvin tärkeää, että uusi, vuoden 2012 alusta voimaan astuva perustuslaki ei ole unkariksi alkotmány (sanaa constitutio mukaileva johdannainen) vaan aivan kirjaimellisesti perus-laki eli alaptörvény. Tällä uudella perustuslailla on kuntien ja kaupunginosien hallintorakennuksissa oltava oma ihanan alkusointuinen ”perustuslain pöytänsä” (az alaptörvény asztala): virallisen käskykirjeen mukaan pöydällä on oltava lasilevy suojana, kansallisvärinen koristelu, tarjolla kyniä sekä tilauslomakkeita, joilla kansalainen voi tilata kotiinsa oman, parlamentin puhemiehen signeeraaman kappaleensa uutta perustuslakia. (Kuten ”The Contrarian Hungarian” blogissaan kirjoittaa: Ei, tämä ei ole Monty Pythonin sketsi.)

Eikä tässä vielä kaikki. Pysykää langoilla, niin kuulette myös, millaisten kuvien säestyksellä uuden perustuslain sanoma on tarkoitus kansalaisille välittää. Ja ajan mittaan vielä muutakin, ellei grafomaniani tästä olennaisesti hellitä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: